Vakuutusyhtiö hautoo asioita

Kuntoutustukipäätökset, eläkepäätökset - KELA - Eläkevakuutusyhtiö - Vakuutusyhtiö - Vakuutuslääkärit - Vakuutusoikeus/valituslautakunnat

Re: Vakuutusyhtiö hautoo asioita

ViestiKirjoittaja JT » 22 Marras 2013, 21:58

Onkohan vakuutusyhtiöillä käytössään joku erilainen kalenteri kuin niiden asiakkailla?

Viikko sitten, heti sähköpostiin tulleen päätöksen jälkeen, laitoin muutaman kysymyksen vastaukseksi. Ei ole mitään reaktiota aiheuttaneet viikkoon, eli ei vastausta.

Tällä viikolla yritin sitten tavoittaa puhelimella päätöksen tehnyttä korvauskäsittelijää. Maanantaina puhelimeen vastasi joku ensin ruotsia puhunut, sille kun artikuloi sujuvasti suomeksi niin vaihtoi kielen englanniksi. Osasi kuitenkin kertoa ettei käsittelijä sinä päivänä paikalla ole, mutta lupasi välittää soittopyynnön. Ei soittoa.

Tiistaina sitten soitin uudestaan, tällä kertaa ensin tuli monivalinta, missä piti näppäillä numeroilla että mitä haluaa tehdä, ja sitten kun löytyi korvauspäätöksestä kysymys -osasto, niin sai naputella vahinkonumeron. Sieltä sitten vastasi "joku muu" korvauskäsittelijä, joka tosiaankaan ei meinannut mitään yhteistyötä ensin tehdä, mutta lopulta jutusteltiin reilu puoli tuntua aiheesta. Tämäkin tuntui olevan hyvinkin samaa mieltä ettei nyt ole ihan oikein päätöstä tehty. Kirjoitteli paljon asioita muistiin siinä puhuessa, ja otti (taas kerran) numeron ylös ja sanoi tämän soittavan heti kun tulee taloon eli keskiviikkona tai viimeistään torstaina. Ei soittoa eikä sähköpostiin vastausta tähän perjantai-iltaan mennessä.

Laittelin kuitenkin nopean vastineen vielä virka-aikaan sähköpostiin, jossa erittelin vaatimukseni, vedoten 18.6.2013 tehtyyn päätökseen jossa on aivovamma myönnetty. Summineen tietenkin, unohtamatta viivästyskoron mainintaa. Esitin vielä että saavat valita käsittelevätkö niskan ja pään osuuden erikseen vai lääketieteellisesti yhteenlaskettuna, miulle kelpaa kumpi tahansa tapa, mutta mieluummin erikseen kun se on nyt heidän taholtaan eritelty. Ei tietenkään mitään vastausta.

Mainitsin kyllä siitäkin että tämä vaitiolo osataan tulkita hiljaiseksi myöntymisen merkiksi, jos ei kerran halua löydy vastaamiseen niin mennään alkuperäisen päätöksen mukaisesti, nyt lääkärin ilmoittamilla haittaluokituksilla.


Mielenkiinnolla odotan mitä venkoilua tuolta seuraavaksi tulee...
JT
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 202
Liittynyt: 16 Elo 2012, 12:07
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Vakuutusyhtiö hautoo asioita

ViestiKirjoittaja DirtyDeeds » 22 Marras 2013, 23:33

Kyllä sä olet, JT, ilkeä ihminen kun kiusaat pientä, viatonta ja puolustuskyvytöntä vakuutusyhtiötä noin! 8) :shock: 8)

Eikö sua edes hävetä? :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:
Kovia kipuja alkaen 8/1999, niskaan tehty 1999 anteriorinen dekompressioleikkaus, väli C7-Th1 luudutettu yhteen, selässä madaltumia, instabiliteettia, protruusioita, kipuja
Blogi: http://dd-speaks-his-mind.blogspot.com/
DirtyDeeds
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1613
Liittynyt: 27 Loka 2008, 23:22
Paikkakunta: Oopu

Re: Vakuutusyhtiö hautoo asioita

ViestiKirjoittaja JT » 22 Marras 2013, 23:55

Voisin kyllä vastata, sillai kuten nuo 4 ja 5 vuotiaat veljekset, "ne alotti" :mrgreen:

Ite haluavat aina vastaukset nopeammin kuin on edes periaatteessa mahdollista, mutta sit venyttelevät vastauksissaan liiankin kanssa. Tässä tapauksessa ei vaan jaksais enää odotella, varsinkin kun ovat jo aiemmin asian myöntäneet.

Mä oon sentään odotellu "vasta" yhdeksän vuotta, tai oikeastaan kahdeksan jos lasketaan siitä kun ensimmäisen kerran on lääkärikäynnillä aivovamman mahdollisuus mainittu. Alkais jo osaltani riittää, vaan ei tässä vaiheessa enää lopettaakaan haluaisi.

Missähän ne ihmisoikeustuomioistuimen yhteystiedot olivatkaan? Voisi ainakin alkaa valmistautumaan pienen kirjelmän tekoa heille.
JT
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 202
Liittynyt: 16 Elo 2012, 12:07
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Vakuutusyhtiö hautoo asioita

ViestiKirjoittaja JT » 04 Joulu 2013, 12:54

"Yllättäen" ketään asioista päättävää ei kiinni saa.

Ei Pohjolasta, eikä ACE-Europesta. Korvauskäsittelijöillä on "muuta tekemistä", joku muu sitten aina vastaa mutta on täysin kommentoimatta, mihinkään.

Pohjolasta sen verran kommentoi kuitenkin että "ei nyt parissa päivässä mitään päätöksiä tehdä, sen jälkeen kun paperit on taloon saapuneet". Kummallisen pitkään paperit matkustaa Hellsingin sisällä, melkein naapuritaloon, kun tänne 300km päähän tulee viikkoa nopeammin? "Ehkä aikaisintaan parin viikon päästä voi olla uudet paperit käsitelty"

Kumma kun asiakas tosiaan saa sen ruhtinaallisen 30 päivää ottaa kantaa/valittaa/korjata saamaansa päätöstä, mutta nämä tahot voivat venyttää miten pitkään haluavat PDT_Armataz_01_05
JT
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 202
Liittynyt: 16 Elo 2012, 12:07
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Vakuutusyhtiö hautoo asioita

ViestiKirjoittaja kojootti » 04 Joulu 2013, 15:41

Älä muuta sano!!
kojootti
kojootti
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 446
Liittynyt: 03 Maalis 2011, 14:34

Edellinen

Paluu Vakuutusoikeudelliset asiat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron