Vaivat ja mieli

Aihe vapaa

ViestiKirjoittaja Minsqu91 » 02 Heinä 2013, 10:35

Tänään lääkäri soitti röntgenkuvauksesta, eikä kuvissa ollut mitään poikkeavaa. Hän soittaa ensi maanantaina uudelleen mun jaksamisista ja sitten mietitään jatkoa. Hänen mukaansa voin jatkaa liikkeitä, jos ne eivät kipua tuota.
Minsqu91
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 23 Huhti 2013, 10:00

ViestiKirjoittaja Minsqu91 » 03 Heinä 2013, 18:20

Onko teillä suositella jotain fysiatria Espoon tai Helsingin alueelta (ei mielettömän kallista, yli sadan euron käynti hirvittää) En saa terveyskeskuslääkäriltä lähetettä fysiatrille, ja pelottaa, että mulla olisi jostain isommastakin vaivasta kyse.
Minsqu91
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 23 Huhti 2013, 10:00

ViestiKirjoittaja DirtyDeeds » 03 Heinä 2013, 19:09

Markku Tunninen on hyvä. Www.fysiatria.net
Kovia kipuja alkaen 8/1999, niskaan tehty 1999 anteriorinen dekompressioleikkaus, väli C7-Th1 luudutettu yhteen, selässä madaltumia, instabiliteettia, protruusioita, kipuja
Blogi: http://dd-speaks-his-mind.blogspot.com/
DirtyDeeds
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1611
Liittynyt: 27 Loka 2008, 23:22
Paikkakunta: Oopu

ViestiKirjoittaja Eippi » 03 Heinä 2013, 19:25

Tunnista voin suositella minäkin. Oli ensimmäinen lääkäri, joka otti minut heti tosissaan ja joka osasi tarjota muutakin syytä kuin jännitysniskaa. Hän ottaa vastaan myös Mehiläisessä.
Eippi
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 324
Liittynyt: 06 Syys 2012, 20:48

ViestiKirjoittaja Minsqu91 » 04 Heinä 2013, 19:40

Kiitos vinkistä, varasin hänelle ajan ensi viikolle. Toivottavasti vaivan syy selviäisi ja elämä alkaisi helpottua.
Minsqu91
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 23 Huhti 2013, 10:00

ViestiKirjoittaja CH » 05 Heinä 2013, 13:01

Minsqu91 kirjoitti:Olen aiempaa hiljaisempi, koska pohdin vain näitä omia asioitani, ja monesti odottelen päivällä että tulisi yö ja pääsisin nukkumaan - nukkumista tämä ei ole häirinnyt missään vaiheessa. Olen vasta 21 ja pelkään että tällaistako elämäni on loppuun asti, vai voiko tästä parantua ja voinko saada vielä normaalin niskan? Tällä hetkellä minua kannattelee eteenpäin se ajatus, että masennuslääke alkaa jossain vaiheessa vaikuttaa ja piristyn, ja että joskus tämän vaivan syy selviää, ja saan siihen hoitoa. En ole itsekäs ihminen, ja ennen masennustani ja tätä niskaongelmaa olin aidon kiinnostunut mm. eläinten oikeuksista, mutta nykyään koen itseni itsekkääksi, koska ajattelen jatkuvasti omia asioitani.


Minsqu, mäkin aloin oireilla nuorena, ja se vaikutti ajatusmaailmaani samalla tavalla kuin sulla. Sain myös masennuslääkkeet ja toivoin, että maailma "valkenisi" niiden myötä. Kun ekoissa röntgenkuvissa ei näkynyt mitään, tavallaan varmistuin siitä, että mulla on mielenterveyden häiriö.

Meni vuosia, ennen kuin mulle selvisi, ettei vaivojen alkuperä ollutkaan psyykkinen, vaan kaularangassa oli jo tuolloin nähtävissä trauman aiheuttama muutos. Fysiatri ei sitä vain jostain syystä nähnyt ja passitti psykiatrille.

Näiden kokemusten perusteella toivon sinulle paranemisen lisäksi kahta asiaa: Yritä muistaa, että vaivasi alkulähde on fyysinen äläkä suotta soimaa itseäsi sen aiheuttamista psyykkisistä tuntemuksista kuten sisäänpäin kääntymisestä. Älä myöskään niele purematta asiantuntijain kommentteja "ei täällä mitään näy" ja "taitaa olla psyykkistä".

Toivottavasti saat pian hyvää asiantuntija-apua ja helpotusta vaivoihisi! :)
CH
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 280
Liittynyt: 06 Helmi 2009, 20:11

ViestiKirjoittaja Minsqu91 » 06 Heinä 2013, 16:09

Minä olin masentunut jo ennen tätä niskaa yhdestä muusta syystä. Ajattelin kuitenkin että masennuslääkkeet eivät olisi ratkaisu, ja lopetin lääkkeet. Niska alkoi oireilla masennukseni lääkkeettömällä jaksolla, ja siksi epäillään että se on yksi masennukseni oire. Aloitin kyllä sitten pian lääkkeet uudestaan, kun huomasin että ei niitä ilmankaan pärjää. Mutta ehkä tässä mennään parempaan :)
Minsqu91
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 23 Huhti 2013, 10:00

ViestiKirjoittaja CH » 06 Heinä 2013, 20:26

Enkä siis missään tapauksessa ole masennuslääkkeitä vastaan; päinvastoin :) Keho ja mieli kulkevat käsi kädessä, ja monia kroonisia somaattisia sairauksia hoidetaankin muun ohella masennuslääkkeillä. Tsemppiä jatkoon! :)
CH
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 280
Liittynyt: 06 Helmi 2009, 20:11

ViestiKirjoittaja Minsqu91 » 18 Heinä 2013, 16:18

Olenkin vasta elokuussa menossa Markku Tunniselle. Onko helsingin tai espoon suunnalla myös muita hyviä fysiatreja, jos tulee hätää päästä kiirellisemmin fysiatrille?
Minsqu91
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 23 Huhti 2013, 10:00

ViestiKirjoittaja Minsqu91 » 18 Heinä 2013, 16:32

Niin ja kiitos tsempistä :) Viime viikko menikin hyvin, mutta nyt tuli taas joku pahenemisvaihe.
Minsqu91
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 23 Huhti 2013, 10:00

ViestiKirjoittaja Tepsu » 13 Loka 2013, 01:44

Minulla on tainnut tänään olla tämän akuutin, vajaan seitsemän viikon jakson aikana ensimmäinen todella turhautunut, kiukkuinen, apaattinen, masentunut ja mököttävä päivä. Vaikka kuinka olen yrittänyt tsempata itseäni, niin sieltä se vaan koko ajan nousee, hyvinkin pieni mutta sitkeä valitus: MULLA ON TYLSÄÄÄÄÄ. Ja joka kerta sanon itselleni, että OLISIT TYYTYVÄINEN ETTÄ ON VAIN TYLSÄÄ eikä kamalaa ja helvettiä, niin kuin on myös moneen otteeseen ollut. Nämä kaksi olotilaa tässä on lähinnä vaihdellut, tylsyys ja kamaluus.

Silloin kun vointi on paha, ei tietenkään voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siitä selviämiseen. Silloin kun se on parempi, alkaa kärsiä siitä ettei voi eikä jaksa tehdä juuri mitään. Eli turhautuu, tylsistyy ja masentuu. Lisäksi turhaudun sen takia, että olen joutunut odottamaan niin kauan tutkimuksiin pääsyä, ja yhä vielä on kolme viikkoa odotusaikaa jäljellä. Tänään tuntui että sain tosissani taistella saadakseni itseni nousemaan sängystä koko päivänä. Tuntuu ettei ole mitään syytä nousta, kun ei kuitenkaan voi tehdä juuri mitään.

Ja tiedän itsekin, että tämä tilanne on hyvä. On luksusta, että voi kärsiä vain tylsyydestä eikä juuri mistään varsinaisista vaivoista tai kivuista. Kumma vain, ettei sen tiedostaminen auta tähän tuskastumiseen ollenkaan. Enkä meinaa jaksaa enää innostua tai kiinnostua mistään. Voisin katsoa elokuvia - olen katsonut niin paljon ettei kiinnosta. Voisin kuunnella musiikkia - ei kiinnosta. Voisin lukea - ei jaksa, ei kiinnosta. Voin jumpata - no sitä parhaani mukaan teen, mutta ei siihenkään nyt kauhean paljon aikaa päivästä saa tuhrattua. Voin mennä kävelylle - sielläkin yritän kerran päivässä käydä, aina kun vointi vain sallii. Mutta siinäpä se lähinnä on. Ja ruokaa teen. Ja yritän olla tulematta hulluksi tekemisen ja virikkeiden puutteessa. Harmi ettei nukutakaan niin paljon että voisi vain nukkua. Ja tuskin se hyvää sekään tekisi.

Ehkä tässä pitää vain alkaa nostaa aktiivisuustasoa, silläkin uhalla että siitä on seuraamuksia. Sellaista aaltoliikettähän tämä on ollut: aina kun voi paremmin, tekee enemmän, ja sitten voikin taas huonommin. Kyllähän sitä voi eräänlaiseksi kidutukseksi kutsua. Henkisesti erittäin raastavaa, kenelle tahansa. Sitä raastavampaa, mitä pidempään jatkuu. Vaatii todella paljon henkisesti. Ilmankos niitä paukkuja ei kauheasti sitten muuhun oikein riitäkään.
Niskan retkahdusvamma + aivojen alaosan ja selkäytimen yläosan venähdysvamma
Tepsu
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 96
Liittynyt: 07 Syys 2013, 23:12
Paikkakunta: Turun seutu

ViestiKirjoittaja anzqu » 13 Loka 2013, 10:36

Tuttuakin tutumpia tuntemuksia. Mieli tarraa tiukasti kiinni aikaan ennen vammoja ja hyvinä päivinä yrittää sitten päästä tuolle toimintatasolle vain huomatakseen ettei siitä tule mitään. Ei pysty eikä kykene ja jos pystyy niin joko väsähtää äkkiä tai menee niin ylikierroksille, ettei tajua lopettaa ja siitäkös taas seuraa oireiden pahenisvaihe.

Retkahdusvammat ovat niin monialaisia ongelmia, ettei sitä tajua kukaan muu kuin toinen samanlainen. "On minullakin joskus niska kipeä" -lausahdukset ovat niitä pahimpia, kun ei tässä tosiaan pelkän niskakivun kanssa taistella, vaan koko kropan kattavien oireiden. Voi kun olisikin pelkkä niska.

Suosittelen mitä lämpimimmin psykologia. Ihan syystä laitoskuntoutuksissakin on mukana psykologit, sillä vamma vaikuttaa auttamatta myös mielialaan ja ajatusmaailmaan. Ja turhautuminen on yksi merkittävimmistä tunteista. Kävin itsekin n. vuoden ajan psykologilla keskutelemassa vammojen tuomasta elämänmuutoksesta ja nyt jatkan neuropsykologin kanssa arjen palikoiden järjestelyä.
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja Tepsu » 13 Loka 2013, 14:32

anzqu kirjoitti:Tuttuakin tutumpia tuntemuksia. Mieli tarraa tiukasti kiinni aikaan ennen vammoja ja hyvinä päivinä yrittää sitten päästä tuolle toimintatasolle vain huomatakseen ettei siitä tule mitään. Ei pysty eikä kykene ja jos pystyy niin joko väsähtää äkkiä tai menee niin ylikierroksille, ettei tajua lopettaa ja siitäkös taas seuraa oireiden pahenisvaihe.


Mulla on varmaan vielä aika paljonkin hakusessa juuri tuo, minkä verran ja mitä pystyn tekemään ilman kostautumista. Ainakaan ylikierroksille joutumista en taida hahmottaa ennen kuin on liian myöhäistä. Opettelua, opettelua. Paljon vie energiaa sekin.

anzqu kirjoitti:Retkahdusvammat ovat niin monialaisia ongelmia, ettei sitä tajua kukaan muu kuin toinen samanlainen. "On minullakin joskus niska kipeä" -lausahdukset ovat niitä pahimpia, kun ei tässä tosiaan pelkän niskakivun kanssa taistella, vaan koko kropan kattavien oireiden. Voi kun olisikin pelkkä niska.


No tämä! Minä olen surutta ruvennut puhumaan autonomisen hermoston toimintahäiriöstä (niskan lisäksi), että vähän paremmin välittyisi kuva oireiden ja olotilojen kirjosta. Ja sittenhän minulla on vielä trauman laukaisema refluksikin, kokonaan oma lukunsa ja vaivansa sekin. Välillä sitä on itsekin niin kurkkua myöten täynnä kaikkia vaivojaan ja oireitaan, että ihan ärsyttää niistä edes puhua. Mulla on vielä suht tuore parisuhde (pari vuotta; alle vuosi oltiin oltu yhdessä kun tuli ensimmäinen tapaturma), niin kyllä sitä tuntee olonsa tosi hemaisevaksi ja viehättäväksi kun luettelee vaivojaan ja muistuttaa toimintakyvyltään vanhaa mummoa...

anzqu kirjoitti:Suosittelen mitä lämpimimmin psykologia. Ihan syystä laitoskuntoutuksissakin on mukana psykologit, sillä vamma vaikuttaa auttamatta myös mielialaan ja ajatusmaailmaan. Ja turhautuminen on yksi merkittävimmistä tunteista. Kävin itsekin n. vuoden ajan psykologilla keskutelemassa vammojen tuomasta elämänmuutoksesta ja nyt jatkan neuropsykologin kanssa arjen palikoiden järjestelyä.


Tuo on kyllä varmasti hyvä. Täytyy ehdottomasti ottaa itsekin harkintaan sitten jos alkaa näyttää siltä että tästä tulee pitkä ja elämää perusteellisesti muuttava savotta.
Niskan retkahdusvamma + aivojen alaosan ja selkäytimen yläosan venähdysvamma
Tepsu
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 96
Liittynyt: 07 Syys 2013, 23:12
Paikkakunta: Turun seutu

Edellinen

Paluu Kaikenlaista turinaa ja porinaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa