Ahdistus, masennus huonommuuden tunne...

Aihe vapaa

Ahdistus, masennus huonommuuden tunne...

ViestiKirjoittaja tomssu1 » 30 Huhti 2010, 11:54

Teksti tulee taas hyppimään, tiedoksi vaan. Joku pointti tässäkin ajatelmassa on, en vaan saa nyt mieleen. Ehkä se tupsahtaa jossain vaiheessa muistin koukeroista tai joku ystävällinen lukija suomentaa 50 riviä yhteen lauseeseen. Voihan se olla, että suollan tässä vain pääni tyhjäksi ja sitten voin taas "keskittyä" heh johonkin muuhun. aikansa kutakin. Dsori jos aihe on jo jossain käsiteltynä 8)

Niin katsoin osittain ohjelman Silminnäkijä :Koulusta eläkkeelle. Noin puolesta välistä tuli tallennettua. Jospa sen netistä vois katsoa kokonaan.
Masennusta siinä ainakin käsiteltiin. Eli masennusta yhtenä aiheuttaa ja myös ruokkii, häpeä ja riittämättömyyden tunne. Toki on kemiallista masennusta ja ties mitä mutta siis uskon, että tämä häpeä on aika yleistäkin. Se ohjelmassakin mainittiin. Nainen sanoi, että "jos niin nuorena joutuisi eläkkeelle niin hän kokisi häpeää ja ainahan tulee keskusteluissa esiin, että "mitä työtä teet"? Olisi jotenkin noloa vastata, -eläkkeellä. (minusta ei ole)
Joku taas häpesi lapsena mennä kouluun ja häpesi sitäkin, ettei mennyt kouluun. Vaikka kävi lukion niin häpesi sitä, että koulutus kesti niin pitkään. Joku koulu jäi kesken ja taas hävettiin. Eli tee tai älä tee niin hävettää.

Jouduin itsekin tuota eläkeasiaa maistelemaan ja kyllä ajattelin näin, että kun ei töitä pysty tekemään, olisi yhtenään sairaslomalla, eikä kukaan muutenkaan ottaisi töihin, olisi suorastaan vapauttavaa päästä eläkkeelle ja keskittyä oman itsensä hoitamiseen. Itsensä hoitoa on kuntoilu voimien mukaan, pieni harrastelu tai ainakin virtuaalisesti katella muiden harrastelua, ystävien kanssa kirjoittelu ja tapailu, elää. Mutta kun en päässyt vielä eläkkeelle niin olen työttömänä ja on ihan kiva käydä työkkärissä mukavan ohjaajan kanssa silloin tällöin turisemassa ja nähdä maailmaa. Kääntää tappio voitoksi. nooh tai no ..kun ei liian usein joudu kursseille, jotka ei ole kivoja.

Mulla on tuttavapiirissä erilaista masennusta ja ahdistusta, kelläpä ei. Jotkut on jopa itsaria harkinnut ja kaksi siinä onnistunutkin, muutama psykoosin kanssa kamppaileva...laajat piirit entisiä työkavereita jne.
On erittäin lukeneita ja ammatillisesti elämässä menestyneitä ja silti vaan masentaa ja maailma kaatuu.

Häpeä ja se, ettei ole riittävä. Vanhemmilla on kovia odotuksia tai näin lapsi ainakin helposti kokee. Tuttavat ja sukulaisetkin kyselee, että mikä susta tulee. Jotkut kysyy ihan vaan jutellakseen ja välittämisen vuoksi ja jotkut taas ei. Nuori häpeää -monesti turhaan- kun haluaakin "vain" kampaajaksi tai vastaavaa.
Ihminen lukee itsensä ekonomiksi ja silti kokee, ettei ole riittävän hyvä tai arvostettu...tekee työnsä ja on ihan hyvä siinä...silti se riittämättömyyden tunne riivaa.
Nuori saa täysiä numeroita kokeissa ja kokee olevansa riittämätön ja ahdistuu ja masentuu. Kiltin tytön tai pojan oireita.
Onko paine itse aiheutettua vai muiden tuomaa? Varmaan vaihtelee.

Mitä meille tapahtuu jos kukaan ei tyhjennä roskiksia?
Mitä sitten tapahtuu jos kukaan ei siivoa?
Mitä sitten jos ei olisikaan busseja, takseja, ratikoita -kussakin mielellään myös kuski?
Mitä jos ei olisi kaupan kassoja?
Lukematon määrä ammatteja ja töitä, jotka kertakaikkiaan kuuluu elämään. Vähäteltyjä töitä, joita ilman yhteiskunta olisi kaaoksessa.
Oletteko huomanneet, että joillakin aloilla lakko on sallitumpaa kuin toisilla? Koska bussikuskin työ on aika aliarvostettua niin heidän lakkonsakin on monien mielestä täysin väärin ja moraalitonta. Kaikenlisäksi juuri -minun- työmatka siitä vaikeutuu.

Tämä aihe on tullut eteen elämässä useita kertoja. Mulle on kovasti yritetty masennus- tai jopa psykoosidiagnoosia laittaa. Tungettu ikäänkuin väkisin suuhun.
Pakkohan ihmisen on masentua kun ei ole töissäkäyvä ja kun on murkkuikäisiä lapsia tai pieniä lapsia ja kun on nainen ja kun on jo hiukan yli nelikymppinen ja kun on ongelmia elämässä tai siksi kun ei ole ongelmia elämässä, kun en käynyt lukiota tai koska kerran aiemmin ahdistuin liian työn ja muun elämän yhteen sovittamisen vaikeuksista - siihen auttoi työn vaihto...jokatapauksessa mun täytyy olla masentunut.

Sairas, työtön, eläkkeellä nuorena jne.
Noihin ihmisten ajatuksiin on kovin vaikea vaikuttaa. Mitä kukakin sinusta tai minusta ajattelee, kaikkiin ei vaan voi vaikuttaa. Toisekseen ihan kaikkea ei voida tietääkään. Joskus luullaan, että kaikki on sitä ja tätä mieltä, vaikkei niin olisikaan!

Tee niin tai näin niin aina teet jonkun mielestä väärin, ei sille voi mitään. Joku sanoo, ettei koiria saa kieltää yhtään ja toinen sanoo, että kiellä. Yksi sanoo, että lasten kanssa pitää olla niin ja näin ja toinen sanoo, että kaikki muut on väärässä, usko häntä. Asiakas vaatii sitä ja tätä mutta pomo sanoo, että ei onnistu. Kumarra ja muista, että samalla pyllistät.
Mun pihalla on jonkun mielestä hautajaishavuja mun mielestä ne on kauniita ikivihreitä suojakasveja, nih! Jonkun mielestä meillä on väärä auto, mu**n jatke. Koirakin on sitä ja tätä mutta pääasia, että väärän rotuinen. Oikeasti kiltti ja totteleva, nih! Eli evvk. Ei nouse edes hiki ja verenpainehan mulla on liiankin matala.

En tunne ketään ihmistä, joka ei joskus olisi käynyt läpi perheriitoja, lapsen kasvatuksen koukeroita, lemmikkien kanssa vääntöä tai sairauksien kanssa kamppailua tai kokenut olevansa jotenkin erilainen koulussa tai syrjitty jossain asiassa tai töissä on joskus riitoja ja erilaisia kuppikuntia.
Ja sitten vielä hoidat ne koukerot jonkun mielestä väärin kun toinen taas hehkuttaa, että noin just pitää tehdä.

On täysin normaalia tuntea hetkittäin tai jopa kuukausia, turhautumaa ja vatutusta ja kykenemättömyyttä ja kädettömyyttä ja jopa huonoutta.
Mutta jos ne negatiiviset tunteet jäävät voitolle, eikä ihminen pysty nollaamaan tunteita tyyliin :"kyllä se selviää", "noh, mitäs näistä ja eihän mun tarviikaan olla täydellinen, koska kukaan muukaan ei ole täydellinen", tai "hei me saadaa/saatiin tää homma selvitettyä", niin siitä voi mieli mustua tosi pahasti.

niin joku virtuaalihalaus mulla oli mielessä :wink: Pelkään taas, että joku luulee/väärin ymmärtää, että en hyväksyisi masennusta.

Ajatelkaapa, kuinka paljon meitä sairaita ja työkyvyttömiä onkaan. Melkein jokainen ihminen on jossain vaiheessa elämästä kykenemätön "normi" elämään jonkun sairauden vuoksi tai jopa läheisen sairauden vuoksi.
Aina kun epäilen jonkun ihmisen olevan ymmärtämätön vaikkapa masennusta kohtaan niin ajattelen, että tuokin ihminen voi joskus vielä ymmärtää oman tai läheisen sairauden kautta. Tavallaan ymmärrän toisen ymmärtämättömyyttä.
Siksi alemmuuden tunne ei pääse esiin. Paitsi ihan tosi harvoin ja silloinkin vain hetkeksi. Keksin aina jotain, jolla nostan itseni hyvän ihmisen kastiin.

Kun mietin tuttaviani niin eipä äkkiseltään tule ketään mieleen, joka ei kamppailisi terveyden ja töissä jaksamisen kanssa. Moni haluaisi jo nelikymppisenä tehdä lyhennettyä viikkoa, joillakin se olisi rahallisesti täysin mahdollistakin. Työstä on tullut niin...siis mikään ei riitä vaan voittoa pitää tehdä lisää ja lisää ja lisää.
"Kun tässä neljänneksessä tuli voittoa miljoona niin seuraavassa neljänneksessä odotamme viivan alle miljoona kolmesataa tuhatta".
Kun tilanne ei toteudu niin sitten myydään osa yrityksestä tai lakkautetaan tai siirretään tuotanto ulkomaille tai lomautetaan porukkaa.

Eli vaikka olisi töissä ja firma menestyy niin ihmiset ne vaan ahdistuu. On toki töitä, joita on mukava tehdä ja kivat työkaverit ja pomo on reilu. Ettei mene liian synkäksi. :) Mutta siis, "jos olis töissä niin kaikki olis toisin", tai sitten ei.

Ketäänhän ei voi käskeä. Älä masennu! Älä välitä! Eli sitä en yritäkään sanoa. Ihmisen kokemusta ja tunteita ei saisi vähätellä oli se mitä hyvänsä. Kokemuksista ja tunteista kannattaa kyllä puhua, jottei jäisi ikäänkuin syvään kaivoon yksin ajatuksineen. Kun puhuu niin se on kuin tikapuut, joita pitkin voi kiivetä pois kaivosta. Tai ajoissa puhuminen on kuin kansi, jolloin ei tipu sinne kaivoon.

Pirhana kun on vaikeeta tää työstäminen argh.

Siis tohon masennukseen tai sen ennaltaehkäisyyn joissain tapauksissa. Voisinpa lähettää tässä liitteenä pienen ajatuksen siitä, että ihmisen ei tarvitse olla täydellinen. Ihminen ei voi olla täydellinen. Ei siis kannata itse asettaa sellaisia vaatimuksia itselleen ja jos muut sitä yrittää niin voi vaan sanoa, etten kuule pysty. Muiden toiveiden mukaan eläminen, se syö ihmistä.

Ei tää nyt taas tästä kääk, menee niin laajaksi, ettei pysy asiat hallussa ja pää turpoaa. Mutta ei se mitään. Saa kommentoida, saa sanoa mitä mieleen tulee, ei tarvitse pelätä loukkaavansa mua. Saa sanoa jos kokee tulleensa tallotuksi tai loukatuksi näistä sepustuksista.

Olin ihan lapsena tosi ujo ja arka. Se lapsi, joka kulki koulun seinän vierustaa, älkää huomatko mua kun mua ujostuttaa. En ollut silloin kiusattu ja välillä osallistuinkin johonkin leikkiin. Kavereitakin oli mutta olin helposti vietävissä. joojootyyppi
Muuton jälkeen murkkuiässä mua kiusattiin koulussa, olin ahdistunut, koin olevani ruma ja etten ole muiden mielestä oikeutettu kulkemaan juuri tässä tai tossa tai milloin missäkin. Ulkonäköäni arvosteltiin rankasti.
Mutta, sisupussi minussa heräsi ja aloin olla aika uhmakas. Tulin kaapista ulos ja kun mua tuijotettiin niin hmm provosoin porukoita ja hiukan pyllistelin tai jotain vastaavaa. Tuntemattomat tuntui MUKA tietävänsä kuka olen ja mitä olen.

Oli minulla kuitenkin ystäviäkin ja ihan taviksia, ei mitään rakkareita.
Pitkälle aikuisuuteen oli mielessä sellainen "mä oon vaan tämmönen ja kelpaanko edes" ja epäonnistumisen pelko esti yhtä ja toista.
Jostain vaan tajusin, etten ole ruma ja ymmärsin senkin, että ei ne lapset silloin oikein ymmärtäneet, että mikä tuntuu pahalta ja miksi. Monilla aikuisillakin on empatian tunne aivan tuntematon käsite.
Sain vasta kymppiluokalla positiivista palautetta muutamilta opettajilta. Kova juttu vieläkin. "aiotko jatkaa matematiikan parissa ja kyllä noi kieletkin on sulla hallussa".

niin, tässä sitä vaan porskutetaan ja kirjotellaan mitä sattuu ja minne sattuu. En ole töissä ja juu en saa pihaa oikein hoidettua paitsi joskus ja sitten maataankin viikko tolkulla, ja hah, en oo siivonnu, buu en oo kerännyt ohikulkijoiden heittämiä roskia ojista eikä kukaan ole niistä ainakaan minua vielä sättinyt. Jos sättii, niin hymyillään ja sanotaan, että kun toi selkä on niin huonona, että josko rouva nostaisi sen roskan sieltä niin mä voin se kyllä roskiin laittaa. Ja iso hymy. Lehdessähän noista välillä kirjotellaan.

Paljon jäi sanomatta ja sekalaista ja lähti vinoon muutenkin mutta menköön nyt taas. Ette te ja me olla huonoja, vaikkei ollakaan töissä ja vaikkei koti kiiltäisi ja lapsilla on risat sukat jalassa. Mun lapset eivät ole täydellisiä, eikä niiden tarvitsekaan. Koitan muistaa sanoa tämänkin silloin tällöin.

Jos sulla on selkä/niska/kroppa rikki niin se on rikki ja ei muuten parane itseään häpeämällä. Ei kukaan kiitä, että oletpa hienosti hävennyt kyvyttömyyttäsi. Pitää keksiä muita konsteja päivän kulkuun. Jos sulla on masennus niin et sittenkään ole huono. Pitää antaa itselleen anteeksi vajavaisuutensa. Ei ajatuksiaan pysty täysin hillitsemään ja hallitsemaan. Joskus päästelen pers***keleitä ja saatan viskoa kiviä puskaan, parempi vaan jos naapurit vähän pelkää hullua akkaa :) Ehkä en vain ole nähnyt kun naapuri tekee samoin. 8)

Haaveilla saa ja se onkin suotavaa. Mutta nyrkillä on paha nauloja lyödä, tekee vaan kipeää. Eli jos et koskaan voi enää hmm lasketella mäkeä niin et ole yksin tuonkaan tunteen kanssa. Moniko ei voi tehdä sitä tai tätä tai esim. käydä töissä.

Hirvittää taas nää kirjoitukset.

http://areena.yle.fi/video/932727
tomssu1
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 74
Liittynyt: 28 Marras 2008, 22:02

ViestiKirjoittaja DirtyDeeds » 30 Huhti 2010, 14:29

Hyvä kirjoitus minusta! Paljon hyvää asiaa ja ajateltavaa, ei haittaa vaikka vähän ajatus harhailisikin, uskon oivaltaneeni pointtisi. Go, tomssu, go! Kuva Kuva Kuva
Kovia kipuja alkaen 8/1999, niskaan tehty 1999 anteriorinen dekompressioleikkaus, väli C7-Th1 luudutettu yhteen, selässä madaltumia, instabiliteettia, protruusioita, kipuja
Blogi: http://dd-speaks-his-mind.blogspot.com/
DirtyDeeds
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1611
Liittynyt: 27 Loka 2008, 23:22
Paikkakunta: Oopu

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 01 Touko 2010, 14:33

Oikein hyvä kirjoitus Tomssu! Paljon asiaa! :D Kirjoittelen tähän enempi joku päivä, ku saa flown päälle. Mutta olet kytlä asian ytimessä tuon riittämättömyyden kanssa. Mistähän ihmeestä se kumpuaa, koska eilen eräissä juhlissa kuuntelin, kuinka lähes kaikilla osa-alueilla menestyvät ihmiset avautuivat kilpaa riittämättömyydestä. Ehkä kyse on osalla siitä, että elämä on liian "täydellistä".Ja kun on jo saavuttanut kaiken maallisen jne. Tilalle astuu tyhjyys, koska ei osaa tavoitella muuta kuin niitä yleisesti hyvinä pidettyjä materiaaliai ja menestyksen perusteella tulevia juttuja. En tiedä. Itse sitä on niin tyytyväinen, kun pystyi ees lähteen pieniin kemuihin ja puhalteleen vähän saippukuplia ja kääriin sieniä pekoniin. ;) Ja tänään sit levätään eilistä riekkumista pois. ;)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Kaisa » 01 Touko 2010, 19:09

Tomssu!
Hyvä, avasit hyvän ketjun tässä. Riittämättömyyden tunne sekä myös se häpeä seuravat koko ajan meitä. Kasvatus perustui ennen juuri niiden varaan, että koko ajan piti hävetä jotakin ja hyväksyntä ja aikuisten rakkaus ja ihailu saavutettiin suorittamalla kiltisti tiettyjä tempppuja.

Työn arvostus ainakin itselleni on ollut se pohjavalu, mille vähäisen itsetuntoni olen kasannut ja sitten, kun sairaus sen pohjan murensi, on ollut vaikea paikka oppia etsimään muitakin itsearvostuksen kenttiä. Sitä työtä saa sitten koko ajan jatkaa sitä mukaa, kun omat rajoitukset kasvavat.

Jatketaan aiheesta jaksamisen mukaan.
Kaisa
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 81
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 09:55

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 01 Touko 2010, 21:50

Kaisa kirjoitti:Tomssu!
Hyvä, avasit hyvän ketjun tässä. Riittämättömyyden tunne sekä myös se häpeä seuravat koko ajan meitä. Kasvatus perustui ennen juuri niiden varaan, että koko ajan piti hävetä jotakin ja hyväksyntä ja aikuisten rakkaus ja ihailu saavutettiin suorittamalla kiltisti tiettyjä tempppuja.

Työn arvostus ainakin itselleni on ollut se pohjavalu, mille vähäisen itsetuntoni olen kasannut ja sitten, kun sairaus sen pohjan murensi, on ollut vaikea paikka oppia etsimään muitakin itsearvostuksen kenttiä. Sitä työtä saa sitten koko ajan jatkaa sitä mukaa, kun omat rajoitukset kasvavat.

Jatketaan aiheesta jaksamisen mukaan.


Niin, on kyllä varmaan juuri näin. Aiemmin on painotettu sitä yleistä hyväksynnän saamista. Monille nykynuorille taas tuntuu olevan olennaista se, että kyseenalaistetaan kaikki se hyväksynnän saamisen tarve, ja keskitytään kapinoimaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta vastaan. :( Aina pitää olla oma mielipide, mielellään eriävä, radikalismi ja vahva idealismi on tosi trendikästä, vaikkei välttämättä ole mitään tietoa, millainen arvomaailma siellä kyseisen aatteen taustalla oikeasti vaikuttaa, ja mistä perinteet muodostuu. Sitten kapinoidaan kaikkea vastaan vaikka periaatteesta...

Vähän aihetta sivujen...
Tää Tampereen "mellakka" oli taas hyvä muistutus siitä, kun niin monet luulee voivansa tehdä ihan mitä vaan ja ihan missä vaan. Ja sitten kun 3-metristä kokkoa sammuttamaan tulee pelastuslaitos ja poliisi yrittää turvata heidän toimintaa, käydään surutta kimppuun ja syytetään hyvien juhlien pilaamisesta ja ylimielisestä käytöksestä vappujuhlinnan tuoksinnassa. Täh?? Perusteena: vappuna saa juhlia ja virkavallan ei tulisi käskyttää ihmisiä ja tulla paikalle pokkuroimaan. Joo, saa juhlia, muttei polttaa metrikaupalla palavia puita kaupungin julkisissa puistoissa. Ja kun kiva kiellettiin, nyt sitten haastetaan virkavaltaa varmaan oikeuteen vapun pilaamisesta...:(
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja CH » 01 Touko 2010, 23:52

Hienoja kirjoituksia! HÄPEÄ tuntuu kyllä kovasti erityisen suomalaiselta käsitteeltä. Aiheesta on tietääkseni kirjoitettu kirjojakin. On kyllä varmasti totta, että nimenomaan häpeä ruokkii masennusta. Jos ihmisen minä- ja maailmankuvaa värittää ns. ikihäpeä, elämä on varmasti vaikea saada maistumaan. Tätä kuvaa hyvin se masentuneiden perusajatus, että "kaikki minuun liittyvä on arvotonta". CH tykkää paasata näistä sukurasitejutuista, ja mainitseepa se vielä tässäkin yhteydessä, että varmaan tuollainen ikihäpeä on usein sukurasite. Häpeäntunne liitetään tavallisesti johonkin noloon tapahtumaan, mutta ikihäpeän voi omaksua ilman mitään tiettyä tapahtumaa. Kun häpeälasien läpi katselee elämäänsä, hävettää ihan kaikki, ja se on varmasti tosi kuluttavaa! :shock:
CH
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 280
Liittynyt: 06 Helmi 2009, 20:11

ViestiKirjoittaja Kaisa » 02 Touko 2010, 09:06

Sitten häpeäminen liittyy tietysti vanhaan uskonnolliseen ajatusmaailmaan. Aina pitää katua ja hävetä tehtyä ja tekemättömiä syntejä. Perisynti kuvaa sitä häpeän perinnöllisyyttä.
Kaisa
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 81
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 09:55

ViestiKirjoittaja tomssu1 » 02 Touko 2010, 15:13

Kaisahan osui kanssa ytimeen. Uskonto on ollut meidän suvussa hyvin voimakasta aikoinaan. Rukoiltiin ja laulettiin virsiä ihan kyläreissuillakin, joku luki raamattua. Syntiä aneltiin anteeksi joka välissä.

Ei ollut outoa, että jostain vastoinkäymisestäkin ajateltiin, että jotain syntiä sen on täytynyt tehdä tai usko ei ole ollut riittävän vahvaa. Ei tietysti kaikki olleet näin syyllistäviä. Mutta jos ajattelee, että usko sinänsä on ihmisen oma sisäinen asia niin on varmaankin kauhea tunne kun joku sanoo, että sun usko on väärä tai ei riittävän voimakasta.

Vaikka moni asia oli syntiä niin silti muistan, että kun pahimmat huivipäät oli toisessa huoneessa niin miespuoliset alkoi kertoa eriasteisia hävyttömiäkin vitsejä. Muuten touhu olisi ollut tosi ahdistavaa.

Aika jännältä tuntui aina tapaaminen ja tervehtiminen. Toinen sanoo, "Jumalan rauhaa ja jotain..." minä vastaan "hyvää päivää". Ihan kuin puhuttaisiin aivan eri asioista.

Moni onkin lieventänyt uskonnollista suuntautumista moderniksi vuosien myötä. Jos uskoo niin uskoo mutta sitä ei enää kuulutella ja siitä ei kilpailla, että kenellä on se oikea usko ja osoittaako sitä tarpeeksi.
Porukka uskaltaa ottaa viunaa silloin tällöin, eikä joudu helvettiin tai kadotukseen sen vuoksi. Sitä ei tarvitse peitellä, eikä tuntea kauhiaa syyllisyyttä. Kaikki eivät toki juo ja juominen taas ei ole mikään pakko. Voihan joku juoda jo liikaakin.

Muistan kuinka isääni oli syytetty alkoholistiksi, koska hän otti pihalta tyhjän olutpullon sisälle. Viedäkseen kauppaan kaiketi tai ettei lapset riko pulloa pihalle. En tosin muista oliko silloin jotain pullonpalautussysteemiä. Kuitenkin, meillä ei alkoholia käytetty. Silti paheksuntaa ja juoruja. Vanhemmille se oli kova paikka. Joutua nyt ulkopuolisille selittämään ja puolustautumaan, eihän sitä nyt tuosta vaan voi uskoa kun on kerran pullo keittiössä.

Meidän kotona ei kuitenkaan oltu mitenkään...ei rukoiltu eikä puhuttu uskosta. Ihan hyvä, koska en koskaan ole kokenut olevani uskossa. Jo pienenä lapsena tuntui oudolta se Jumalan hokeminen ja siitä puhuminen. Joidenkin vieraiden tullessa piti telkkari piilottaa ja muutenkin...oliko se jotain näytelmää, jotta tulee hyväksytyksi...muuten olet aivan yksin?

No, mulla on uskovia ystäviä mutta eivät onneksi tuputa uskoaan. Itse en tuputa sitä, että en ole uskovainen. Paitsi nyt tässä tämän aiheen vuoksi. Ymmärrän sen, että joku kokee saavansa voimaa uskosta. Hyväksyn sen, että joku uskoo ja niitä jumaliahan on monenlaisia. Ei siis ole tarvetta mollata uskoa tai uskovaisia kunhan saan itse olla rauhassa.
Toivottavasti se synkkä ahdistava usko olisi vähemmistönä.

Mutta, äitini on koko ikänsä elänyt tyyliin, "mitä naapurit ajattelee jos"..."mitä joku muu ajattelee jos"...eikä hän pääse siitä irti kuin ajoittain.

Oltiin eilen syömässä ja kyläilemässä. Juotiin hiukan liikaa. Hömpöteltiin hiukan liikaa, aamulla nolotti vain pikkisen koska kaikkea ei onneksi muista, sitten naurettiin ukon kanssa, eikä nolota enää yhtään.
tomssu1
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 74
Liittynyt: 28 Marras 2008, 22:02

ViestiKirjoittaja tomssu1 » 02 Touko 2010, 15:18

Pitää tarkentaa. Siis kyllähän uskonnon vuoksi soditaankin mutta meidän suvussa on uskonto miedontunut ainakin ulkoisesti.

Uskonto ei enää ole syy mennä kylään vaan me ihmiset.
tomssu1
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 74
Liittynyt: 28 Marras 2008, 22:02

ViestiKirjoittaja fedja » 02 Touko 2010, 22:53

CH kirjoitti:Hienoja kirjoituksia! HÄPEÄ tuntuu kyllä kovasti erityisen suomalaiselta käsitteeltä.
...
Häpeäntunne liitetään tavallisesti johonkin noloon tapahtumaan, mutta ikihäpeän voi omaksua ilman mitään tiettyä tapahtumaa. Kun häpeälasien läpi katselee elämäänsä, hävettää ihan kaikki, ja se on varmasti tosi kuluttavaa! :shock:

Juu. Osittain on tervettä, että osaa hävetä, mutta tervettä olisi osata sitten armahtaa itseään. Joskus sitä häpeää sellaisia asioita, joille ei vain yksinkertaisesti voinut mitään. Toisille asioille pystyy nauramaan, kun toiset jää junnaaman. Suomalaiset on kautta aikojen olleet koko ajan nöyryytettävinä jomman kumman naapurin taholta. Sieltä vallan alta pikku hiljaa noustaan ja aletaan ittiämme arvostamaan.

Tuo ikihäpeä termi on kyllä kuvaava. Perheessä voidaan jo lapsesta saakka opettaa se sama häpeän ketju. Kaiken kattava häpeä voi myös syntyä siitä yksinkertaisesta asiasta, ettei ole saanut aitoa rakkautta osakseen ja on sen kääntänyt omaksi riittämättömyydekseen.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18


Paluu Kaikenlaista turinaa ja porinaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron