Aaltomaisesti etenevä päänsärky

Niskan retkahdusvammaan ja aivovammaan liittyvät aiheet laidasta laitaan

Aaltomaisesti etenevä päänsärky

ViestiKirjoittaja anzqu » 31 Joulu 2011, 16:02

Tulipa tutustuttua tässä joulunvälipäivinä aivan uuteen oireeseen.

Heräsin yöllä epämiellyttävään kivuntunteeseen, joka nousi renkaana kasvoja pitkin aina ohimoiden yläpuolelle saakka, kiristäen jonkin aikaa aivan vietävästi ja sitten *puff* koko kiputila hävisi!

Jonkin aikaa myöhemmin heräsin uudestaan ja sama juttu. Tätä toistui useamman kerran yön mittaan, aamulla herätessä pää oli kuin lasia ja aamulääkkeitä piti vielä tehostaa Panadolilla, kun muuta ei olemassa oleva lääkitys oikein salli. Jossain vaiheessa päivää tilanne asettui, mutta ihmetys jäi.

Minulla on joskus ollut samantyyppistä oireilua selän kanssa, ensin tuntuu poltetta ja sitten kiristävä kipukehä nousee pitkin rankaa aina keuhkoihin saakka aiheuttaen aivan tajuttoman kiputilan ja lamaannuttaen hengitystä ja sitten silmänräpäyksessä koko tila laukeaa. Olen itse veikkaillut, että tila on ollut nopea välilevyn esiintyöntymä, joka palautuu itsestään.

Eli kysymys kuuluukin, onko kellään ollut vastaavaa pääkipukohtausta ja olikohan tuossa kyseessä niskan välilevypohjainen kipuaalto?? Niska on ollut tuon jälkeen ikävän "piikikäs" eli kipupistoksia tulee tiheämmin kuin aiemmin :(
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja torvelo » 31 Joulu 2011, 19:11

On ollut ja on saman tyyppistä.
Mun kohtaus alkaa n. pallean korkeudelta, pantamainen puristu, mutta erona on se, että tuntuu kuin lävitseni menisi terä, puolelta toiselle. Sitten puristus alkaa nousta, ja kun se on korvien tasalla, panta ikäänkuin kääntyy pystyasentoon, ja lävistävä kipu jää niskaan ja korviin.
Alkaa "mukavana" kipuna, mutta loppu kolmannes on helvettiä, odottaa vain kohtauksen loppumista. Tuntuu kuin henkisalpautuisi ja niskasta ja korvista valuisi jotain.
Mulla tuo kohtaus saattaa kestää n. 15 min. Ja vaikkakin se on noin pitkä, mitään lääkitystä ei pysty hakemaan.
Lävistävä tunne jää päähän aina joksikin aikaa, samoin tuo valuva tunne.
Sekavasti selitetty, mutta niin on kohtauskin.

-torvelo-

Myös parempaa tulevaa vuotta
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

ViestiKirjoittaja anzqu » 31 Joulu 2011, 21:40

torvelo kirjoitti:Sekavasti selitetty, mutta niin on kohtauskin.

-torvelo-

Myös parempaa tulevaa vuotta

No tuo oli kyllä aika osuvasti selostettu. Kipukohtaus kuitenkin tapahtui yöllä ja sen muistan, että heräsin aina ensin lievään päänsärkyyn ja sitten kun käännähdin vähän kyljelleen tai selälleen, miten nyt satuin nukkumaan, niin kohtaus lähti välittömästi päälle. Ensin oli vaan sitä pientä kipua joka paheni ja paheni, aivan kuin päätä olisi kiristetty ruuvipenkin välissä ja sitten vain odottelin henkeä haukkoen, että pahin kiristys tai oikeastaan juuri lävistävä tunne nousisi ohimojen korkeudelle ja katoaisi.

Tunne oli kiputilana helvetillinen ja aamulla olin kuin pieksetty. Vai liekkö sitten jopa vaikuttanut jotenkin tajunnan tasoon, kun en osaa tarkemmin tilannetta kuvata. Koko yö oli silkkaa kipukohtauksien jatkumoa.
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja torvelo » 01 Tammi 2012, 15:53

Pelkästään pääkivun kanssa on osaltaan tuommoista, mutta mulla se on toispuoleisena. Kuin aivot halkastais ja kivut on pelkästään vasemmalla. Lisäksi siihen liittyy pään toispuolinen kuumotus ja turvotus. Ne jäävät sitten päälle. Kasvoista tulee "kumimainen", siltä se ainakin tuntuu.

-torvelo-
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

ViestiKirjoittaja anzqu » 01 Tammi 2012, 20:03

Tuo "aivot halkaistaan ja kuumottavat kivut vasemmalla" kuulostaa samanlaiselle kuin aiemmin kokemani kasvojen kolmihermokipu. Se on onneksi laantunut pelkäksi pistekivuksi syvällä pään sisällä vasemmalla puolella, antaen välillä kipuoiretta silmän taakse tai poskipäähän. Pääasiassa vasen puoli kasvoista kärsii tällä hetkellä sirinästä ja puutumisaalloista, jonka jälkeen tuntuu kuin kasvot roikkuisivat vasemmalta puolelta kuin Stallonella konsanaan.

Alahuuli muuten nykii ja sirisee edelleen päivittäin ja kohta alkaa olla eka kolarista jo vuosi!

Käytiin juuri anoppilassa kylässä ja automatka pahensi taas niskan kipupiikittelyä ja jätti inhan "aivokivun" vasemmalle puolelle.
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43


Paluu Yleinen keskustelu - (Whiplash ja aivovamma)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron