Ai että pelkästään niskavamma?

Niskan retkahdusvammaan ja aivovammaan liittyvät aiheet laidasta laitaan

Ai että pelkästään niskavamma?

ViestiKirjoittaja fedja » 22 Maalis 2009, 20:29

On tämäkin vamma. Sanotaan, että kyseessä on niskan retkahdusvamma... ja sairaana on koko keho. Varpaista sormiin, ja sormista päähän. Jotenkin hullua, että päällepäin kaikki on kohtuu hyvin. Ehjä nahka. Luut kutakuinkin kohdallaan. Samoin silmät, suu, korvat. Voi tietenkin olla värimuutoksia, kalvakkuutta yms vammasta johtuen, mutta muuten. Sitten tuolla niskassa/päässä on joku mätä ohjauskeskus joka sähköttää ihan pieleen ja sitä on ihan vammainen.

Tuntuu, että viime päivinä ollut hiukkasen helpompi olo. Ei tuolla kallon sisällä vaan muuten. Nyt kun kiristys on ollut löysempänä, niin kuristaa kurkkuun ja rintarankaan melkein koko ajan ja pistää pallean seutuun. Asennoidun niin, että olo voi olla kaameakin, mutta nyt yritän vain kestää. Antaa nitten oireitten tulla ja mennä, kun näin kerran tapahtuu. Menkööt sitten sinne suuntaan minne haluaa. Mää yritän kehoa vähän avustaa omilla hoidoilla ja kraniosakraalisella hoidolla, mutta en voi pakottaa itseäni paranemaan. Joten ei tietoo onko elämä tällaista hamaan kuolemaan saakka, pahempaa tai parempaa.

Nyt alkaa taas tietyt oireet tulla esille, kun valo lisääntyy. Silmissä näkyy hirveä määrä tummia haituvia, jotka liukuvat siinä koko ajan näkökentän edessä kun silmiä liikuttaa. Mulla on ilmeisesti molempien silmien lasiaisten hyytelöstä muuttunut nesteeksi ja kuulemma ne lilluvat solut siinä vain liikkuu. Muutos yleensä tulee yli 40v:lle. Mulle tuli vasempaan silmään parin iriitin jälkeen 25v:na. Talven pysyi haituvat kutakuinkin poissa, kun oli sen verran hämärämpää :? . Ja tulee ulkona musta vilisevä verkko kirkkaassa paisteessa ja lumessa. Vuodenaikavaihtelua nääs :>.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja lumiukko » 23 Maalis 2009, 21:50

Tosta kurkkua kuristavasta tunteesta tuli mieleen et vaikuttaako sulle esim. kiristävät kaulukset, tyyny, patja tätä vaivaa tai ihan vain se että pää on siirtynyt eteenpäin.

Mulla tuli eilen illalla aika paniikin oloinen tunne et tukehdun ihan vain kävin saunassa ja sen jälkeen alkoi kuristaa et et happikaan meinannut kulkee ja makuulla leuka piti olla melkein kattoon kohti. Ei normaali tila tällä kertaa.
Mutta aattelin vain laittaa nukkuun ja kattoo et tuleeko aamu vastaan joka oli tosi karmee. Iski oksennustauti ja sen vuoksi ku nukut päivän niin ai et on makee olo nyt. Eipä todellakaan, ihan jumissa pä sekä vartalo yök!!

Tämmösii
Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.
lumiukko
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Maalis 2009, 16:37
Paikkakunta: Taikamaa

Hermostokohtaukset

ViestiKirjoittaja fedja » 25 Maalis 2009, 20:45

lumiukko kirjoitti:Tosta kurkkua kuristavasta tunteesta tuli mieleen et vaikuttaako sulle esim. kiristävät kaulukset, tyyny, patja tätä vaivaa tai ihan vain se että pää on siirtynyt eteenpäin.


En ole huomannu, että tyyny ja patja vaikuttaisi. Nyt kun kävin hoidossa sitä oli vielä pari päivää korvakipujen ja rintarankakivun kanssa, mutta nyt poissa. Mulla esim. ummetus laukaisee tuota kurkun kuristusta. Kiristäviä vaatteita en pidä, koska ne jotenkin tekee tukalan olon.

lumiukko kirjoitti:Mulla tuli eilen illalla aika paniikin oloinen tunne et tukehdun ihan vain kävin saunassa ja sen jälkeen alkoi kuristaa et et happikaan meinannut kulkee...

Onko toi sama tila kun mitä kerroit sipsien/porkkanan/näkkärin pureskelun jälkeen? Mulle ei käy sauna. Nyt puolitoista vuotta kokonaan käymättä. Mulla tulee noita lievä tärinä ja heikotus juttuja sen jälkeen + hiki ja heittää. Samaa tulee joskus pureskelun jälkeen. Joskus noita kyllä tulee vaan siitä, että on pystyssä ja niska alkaa "löysätä".

Mulla on ollut ja on edelleen samantapaisia kohtauksia kuin mitä kerrot, mutta lievempänä. Just sellainen tunne, että happea ei saa kunnolla ja että pitää juoda vettä (hassua). Ikkunat auki, vaikka just olis tuulettanu. Minä olen hoksannut, että silloin se tulee, kun tuolta syvältä niskasta ja päästä on paikat jumissa. Mää yritän välttää juttuja, joista tulee noita kohtauksen tapaisia. Ennen niitä tuli esim. kun kävin kuuntelemassa luennoita eli jos piti olla pitempään pystyssä.

lumiukko kirjoitti:Eipä todellakaan, ihan jumissa pä sekä vartalo yök!!

Argh. Mulla kestää yleensä 2-3vk jumituksen lieventyminen noiden tautien jälkeen. Flunssa ja oksennustauti menee suoraan tonne hermostotasolle. Oksennustauti kyllä pahin. Yleensä välttelen kaikin keinoin. Mites sulla, kestääkö kauan tuo jumitus?

Kävin altaalla tänään. Ensin vesi tuntui tosi lämpimältä. Viiden minuutin sisällä siitä, kun olin aloittanut, tuli kuumotus ja kylmä hiki. Sen jälkeen vesi alkoikin tuntumaan kylmältä. Otin heti kyllä tosi paljon löysemmin altaassa. Tosi hitaita liikkeitä. Ajattelin, etten heti luovuta ja yritän, josko pystyisi paleltumatta tekemään 15min liikkeitä. Kyllä se suhtkoht onnistui. Nyt pitää alkaa jumituksia vähän helpottamaan kotijumpalla.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja lumiukko » 26 Maalis 2009, 10:50

En itsekään usein pidä kiristäviä vaatteita mut joskus koetan ja otan samantien pois kun tulee kuristava tunne. Sekä hammaslääkärin penkki on sama et sen pääntuen muoto ei sovi vaan pitää olla tyyny alla.

Ei kun tulee hutera olo siitä tärinästä jonka pureskelu aiheuttaa leukoihin ja päähän.
Itsekin epäilen että niskasta lähti toi kuristava/happea saamaton tila koska olin taas yllättäen rasittanut itseäni liikaa.

Flunssat/oksennustauti ovat pahoja,nytkin olen nukkunut kolme päivää käytännössä yötä päivää ja lääkkeitä ottanut tyhjään mahaa (ai et maha tykkää) pakko ottaa menee muuten niin jumiin et oksat pois. Ja eilen tuli vielä se ihana päänsärky. Kylmäpakkaus/lääkkeet/pimeetä/hiljasta ja koeta nukkua. Oikea puoli otsalta korvantakaa niskaa kipeä. Antasin sen tuskan jollekin vain jos joku ottais :!: :evil:

Järkyttävä viikko ollut.
Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.
lumiukko
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Maalis 2009, 16:37
Paikkakunta: Taikamaa

Autonominen dysreflexia

ViestiKirjoittaja fedja » 28 Maalis 2009, 00:02

Jokos sielä hämärästä on päästy pois?

Lumiukko. Hoksasitko ketjun Autonomisesta dysreflexiasta?

En ole itsekään vielä tutustunut noihin linkkeihin, mutta yksi tuttava puhelimessa luki ääneen noita asioita ja tutuilta kuulostivat.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja lumiukko » 28 Maalis 2009, 20:22

Moikka

Joo pikku hiljaa täs parannutaan mut vieläkin mahaa vääntää.

Niska on kipee sitä tavallista tuskaa.

En ole ehtinyt noita linkkejä katsella.
Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.
lumiukko
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Maalis 2009, 16:37
Paikkakunta: Taikamaa

ViestiKirjoittaja japexs » 08 Huhti 2009, 20:40

Löytypäs hyvä keskustelu palsta 8) Itsellä niska paskana, liikennekolari takana, työt alkaa olla tehty. Pitäisi alkaa valkonuttujen kanssa sota ja samoin vakuutus yhtiön kanssa.

Tässä taiteillut muutaman vuoden tämän niskan kanssa ja saana paljon hyvää tietoutta miten selvitä tämän kanssa.

Itsellä on venytyspanta niskalle, iltasin pidän sitä, se rauhottaa ja yläkerta saa paremin verta, mutta pannan kanssa ei saa tehdä mitään.

Tuossa joku valitti saunan jälkeen huono-oloa, saunassa kannattaa pitää niskan päällä kylmä pyyhe ja välttää kuumialöylyjä, samoin kylpemisen jälkeen kylmällä hautoa niskaa.

Ruuvan sulatus pelaa paremin, kun ottaa maitohappobakteeri tabletin päivässä ja auttaa tulehduksen poistoon myös, tää vihje löytyi netistä joltain kansanparantajalta. Minulta elämä korjautui tällä, nyt riittää kun silloin tällöin otan maitohappobakteeria.

B ja C vitamiinit tehokkaita tulehduksiin, mutta jos käyttää lääkkeitä, niin silloin ei saa ottaa B vitamiinia, se kumovaa muun lääkken vaikutuksen, se on tosi asija.

Jos on flunssa syö C vitamiinia vahvoina annoksina, ottaa 500mg C:tä useta kerralla muutamana aamuna se vastaa tehokasta antibiotti kuuria. Bja C vitamiinit otettava aamulla, jos illalla ottaa ,niin ei yöllä tarte nukkua.

Kalkki/ inkivääri yhdistettä otan aamulla ja illalla parikipaletta, pitää nivelpinnat ja sidekudoksia jotekin kuosissa. Tälläkin pitemän päälle iso merkitys ja vapaa kierron omega auttaa myös, nää käy myös terveillekin. Mut mitä tässä oppina seuraamaan ihmisiä, tässä Suomen maassa näkyy melkein kaikilla olevan jonkun asteen kaularanka vamma, mutta eivät sitä itse tiedä.


Tietääkö kukaan tästä Amerikan maalla tehdystä kaularanka tutkimuksesta mitään,siellä tehty väitöskirja mitä kaikkea eri ongelmia aiheutuu niskasta, mitä täällä lääketiede ei haluta tunnustaa.
Tämä olisi tärkeää saana tietouteen, helpottaisi monta oikeusrosessia.

Suomessa pitäisi heti panna noin 350000 ihmistä eläkkeelle kaularankan takia, sen takia täällä yritellään peitellä tätä isoa ongelmaa, joka kasvaa joka päivä.
japexs
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 59
Liittynyt: 08 Huhti 2009, 19:50

Tervetuloa rinkiin jepexs!

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 09 Huhti 2009, 00:19

Tää on tämmöinen retkujen virtuaalinen päiväkerhola, johon voi tulla avautumaan, tai ihan vaan hengaamaan! Tunteet on sallittuja, etenkin eniten vituttaa ja tänään iloitsin -palsta tuntuu päivittyvän tasaisesti. :)

Welcome, kiva kun löysit rinkiin. Kun jaksat, viittit, pystyt, kirjoittele toki käyttäjäesittely muiden tarinoiden jatkoksi!

Missäs japexs sua on hoidettu niskas kanssa? Onko muuten pahastikin sattunut kolarissa: repeämää nivelsiteissä?

Ookkohan saanut samankaisen pannan kuin mitä Nani kertoi saaneensa Ortonilta?
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja japexs » 09 Huhti 2009, 11:02

kauluri on lähtösin Kuopiosta, se on pehmyt siäpuolelta ja ulkopuolella kova muovipitämässä ryhdin. Kaulurin kanssa ei saa tehdä mitään ja eikä autoa ajaa missään nimessä, muuten jos sattuu kolari, silloin kaulurin pitäjä korvausvelvollinen, vakuutus yhtiöt pesee näppisä heti pois!!!
Viimeksi muokannut japexs päivämäärä 10 Huhti 2009, 18:40, muokattu yhteensä 1 kerran
japexs
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 59
Liittynyt: 08 Huhti 2009, 19:50

ViestiKirjoittaja lumiukko » 09 Huhti 2009, 12:39

Tervetuloa palstalle japexs.

Sun on ilmeisesti samanlainen kauluri kun mulla käytössä. Tosta autolla ajamisesta niin olen käyttänyt sitä mutta tietysti pelko et jos törmään johonki niin kuin sitte käy. Kiva kyl tietää toi korvaus juttu, vaikka olen aatellut et vakuutusyhtiö ei varmaankaan korvaa mitään ylimääräistä jos ylipäätään mitään.
Pidän kauluria autossa sen takia ettei tulisi päänsärkyä.

Saatko korvauksia mistään?
Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.
lumiukko
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Maalis 2009, 16:37
Paikkakunta: Taikamaa

ViestiKirjoittaja japexs » 09 Huhti 2009, 13:39

Silloin saa kauluria pitää autossa, kun istut matkustajana, mut ei ratintakana!! Jos sinulla on kauluri ajaissa ja joku toinen kolauttaa sinun autoon, silloin käy niskalle tosi pahasti, koska niskanlihakset ei ymmärä suojata viimesiä rippeitä. Jos kaulurin kanssa ajaa kolarin, sinä maksat kaikki toisen osapuolen vahinkot.

Minä vältän autoilua muutekin, joka ikinen kuoppa ja kolo tuntuu olevan liikaa keholle.

En saa korvauksia mistään, tarkotus alottaa oma sota helvetin järjestelmää vastaan. Yksi robleema löytää puolueton asianajaja, eli ei ole vapaamuurareissa, riittää kanttia mennä vakuutusyhtiötä vastaan ja varmasti on asijakkaan takana.
japexs
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 59
Liittynyt: 08 Huhti 2009, 19:50

Moikka!

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 09 Huhti 2009, 15:44

No johan on sullakin traaginen kohtalo... :( Onneksi sait pidettyä kiinni ratista ja nilkka jäi kiinni, vaikkei se nilkan kohtalokaan nyt niin hienolta kuulosta...

Mä kopioin japesx sun tarinan tuonne käyttäjätarinoihin. Jos jaksat, täydentele joskus, niin mä poistan sitten tuon itse kopioimani.

Mä en tiennytkään tuota kaulurijuttua ajaessa ollenkaan... Eli hyvä, että olen aina verhonnut sen huivilla... ;)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja lumiukko » 09 Huhti 2009, 16:18

Joo mieki olen pitänyt sitä huivilla vuorattuna ja nyt kun sain uuden niin tein siihen suojan jonka voi irrottaa ja pestä.

Taitaapi tilanne olla se et jos törmää uudestaan niin henki lähtee..
Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.
lumiukko
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Maalis 2009, 16:37
Paikkakunta: Taikamaa

Juu...

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 09 Huhti 2009, 17:40

Ei passaa törmäillä, eikä edes meinata kaatua! FT varotteli, että jopa lukkojarrutus voi laukaista oireet, eli täytyy olla TARKKA.

Lumiukko, ootko sie jostain Karjalasta, kun kirjoitat välillä mie? :)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja lumiukko » 09 Huhti 2009, 18:38

En ole karjalasta, mulle vaan tarttuu noi murresanat hyvin puhekieleen. Olen pohjois-suomesta.
Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.
lumiukko
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Maalis 2009, 16:37
Paikkakunta: Taikamaa

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu - (Whiplash ja aivovamma)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 1 vierailijaa