Tarvitseekohan hakeutua jatkotutkimuksiin?

Niskaongelmat, jotka eivät selkeitä retkahdusvammoja: Tapaturman seurauksena tulleet - Kulumat/rappeumat - Välilevyongelmat - Tension neck - Muut niskavaivat

Tarvitseekohan hakeutua jatkotutkimuksiin?

ViestiKirjoittaja Mea » 18 Joulu 2012, 13:09

Tervehdys,

Olen uusi foorumilla, joten aloitan suoraan uuden aiheen. Koetin hieman selailla vanoja ketjuja, mutten ihan löytänyt toivomaani vastausta vielä. Olen oikein kiitollinen kaikista vastauksista, myös linkkivinkeistä vanhoihin keskusteluihin.

Minulla on ollut pitkään pahoja päänsärkyjä, sekä migreenejä. Aikaisemmin sisätyössä ja koulussa istuessa enemmän, nykyisessä paljon liikuntaa ja ulkoilua sisältävässä työssäni vähemmän. Kuitenkin nyt on tulleet uudet oireet jotka saivat minut hakeutumaan lääkärille.

Migreeneissä on aina voimakasta pahoinvointia, usein kasvoissa oikean puolen tuntopuutosta, kipu on hyvin intensiivistä ja kaiken alle jyräävää. Myös huimausoireita on aina migreenien yhteydessä. Nyt kuukausi sitten huimaus oli jatkuvaa reilun viikon ajan. Maailma ei pyörinyt vaan jatkuvasti vippasi oikealle. Hartiani ovat aina kipeät ja jumissa, mutta liikkuvan työn (ja sitä myötä kehittyneen lihaksiston?) myötä ovat olleet paremmat. Liikun vapaa-ajallanikin paljon metsissä koirieni kanssa, pyrin aina lenkittämään koirat vapaina, jolloin kädet ja hartiat saavat liikkua rennosti.

Nyt pahenemaan päin ovat kuitenkin tuntopuutokset käsissä. Erityisesti oikeassa kädessä. Pieni näpräys kuten solmujen avaaminen on lähes mahdotonta, käsistä häviää täysin "toiminta" kun yritän jotain pientä ja tarkkaa. Myös esimerkiksi avainnipusta oikean avaimen valitseminen yhdellä kädellä on hyvin haastavaa ja käden toiminta tuntuu takkuavan. Olen kunnostautunut myös tavaroiden tiputtelussa, aamu ei ole aamu jos en ole heittänyt puhelinta, avaimia tai huulirasvoja kädestäni.

Aikaisemmin olen käynyt fysioterapiassa ja hierottavana, hieronnat ovat aina aikaansaaneet voimakkaita kiputiloja ja migreenejä seuraavana päivänä. Elämäni pahimmat migreenit ovat olleet seurausta hierontakäynneistä, joten kammoksun niitä. Kävin nyt kuitenkin lääkärin ohjeesta fysioterapeutilla kartoituksessa. Hän ei uskaltanut tehdä tutkimuksia loppuun, eikä antanut kuin pari ohjetta niskan syvien lihasten jumppaukseen. Teimme myös puristusvoimatesti, jossa paljastui molemmissa käsissä alenutunut puristusvoima. Fyssa löysi niskasta taaksepäin päätä kallistaessa niska taipuu yli ja sivulle pää kääntyi huonosti. Hän lähetti minut takaisin lääkärille, joka ohjasi röntgeniin. Röntgenissä löytyi nivelrikko 5.-6. nikamavälistä, joka ei ole vaikea-asteinen. Googlettelin ja huomasin, että niskan nivelrikko on vanhempien ihmisten normaali löydös, mutta minulla pyörähti tänä vuonna 30 täyteen, joten en itseäni ihan vielä haluaisi vanhukseksi lukea.

Koirapuolelta tiedän, että kaikki ei röntgenissä näy, joten olisikohan kuitenkin tarpeellista näillä oireilla kysyä magneettikuvausmahdollisuutta? Omalla koirallani röntgenissä näkyi vähän kalkkeumaa nikamavälissä ja magneettikuvassa paljastui välilevyrappeuma ja -pullistuma.

Minulla on vanha vamma oikeassa kädessä, koira (ei oma) repi käteen lihahaavoja 3½v sitten, ei ainakaan tikatessa näkynyt pahempaa. Aikanaan tuli pinnallisia tuntopuutoksia käteen, joten alun puutumiset pistin näiden vanhojen vammojen piikkiin. Nyt kuitenkin tuntopuutokset ovat jatkuvia. Tätäkin kirjoittaessa tunnen kuinka oikean käden keskisormesta pikkurilliin on puutuneen tuntuinen ja niitä kylmää. Myös kynällä kirjoittaminen on melko tuskaa ja joudun pitämään jatkuvasti taukoja. Käsialani on huonontunut selvästi. Kasvoissa oikealla puolella korvan edessä on nyt jatkuvasti puutunut tunne.

Kiitos kaikille, jotka käyttävät aikaansa vastatakseen tähän ketjuun.
Mea
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 2
Liittynyt: 18 Joulu 2012, 12:19

ViestiKirjoittaja Rautanaula » 18 Joulu 2012, 14:24

Hei Mea, en oikein muuten osaa kommentoida oireitasi kuin tuon sormiasian osalta. Mulla itsellä oli samoja oireita vasemmassa kädessä ja siinä todettiin kyynärhermon (ulnaris) pinne. Juuri nimettömän ja pikkurillin, osaksi keskisormenkin, oireilu viittaa tuohon pinteeseen.

Kasvo-oireesi kuulostaa myös tutulta, tosin sekin minulla vasemmalla puolella. Takaraivolta nousee kasvoja kohti inhottava "väreily", niin kuin kylmät väreet. Sitten päänahka ja otsa tuntuu puutuneelta. Minulla on epäilty occipitalis-hermon pinnettä, joka aiheuttaa tuollaisia oireita. Siihen voi kuulua myös päänsärkyä, etenkin korvan takana sekä niskan ja kallonpohjanlihasten välimaastossa.

Käy ihmeessä magneettikuvassa, etenkin kun jo röntgenissä on näkynyt muutosta niin magneetissa näkyy vielä paremmin. Moni täällä on kertonut ettei perus-MRI:kään välttämättä näytä pienimpiä vaurioita - jotka kuitenkin voivat aiheuttaa invalidisoivia oireita. Nämä pienet näkyvät vain funktionaalisessa MRI-kuvauksessa. Tutkimus on ainakin omalle kukkarolle liian kallis.
Rautanaula
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 376
Liittynyt: 23 Loka 2012, 13:43

ViestiKirjoittaja anzqu » 18 Joulu 2012, 15:09

Kuulostaisi kyllä, että käsien hermotuksessa on jotain hämminkiä, mutta onko se hartia vai niskaperäistä, en osaa sanoa. Minulla on samanlaista puutumista ja etenkin kylmyydentunnetta kummassakin kädessä ja käsivarressa, oikealla puolella pahempana ja niskassani on kaksi pientä välilevynpullistumaa joiden EI pitäisi painaa mihinkään. Mutta taustallani onkin kaksi niskan retkahdusvammaa.

Migreenit on tuttuja, sanoin kasvojen puuttumiset, molemmat retkahdusvammaperäisiä. Kasvojen puutuminen alkoi jo liki 2v sitten risteyskolarin jälkeen. Huimaus on päivittäinen kaveri, tosin minulla on diagnosoitu myös niskavamman lisäksi aivorunko- ja aivovammaoireistokin. Asentohoitoja voi kokeilla huimaukseen ja etenkin painottaen sille puolelle, jolle huimaus kaataa. Tässä linkki asentohoitoihin:

http://niskavamma.munfoorumi.com/viewtopic.php?p=9578#9578

Minulla on käynnissä viikottainen fysioterapia niskan lihaskunnon ylläpitämiseksi ja se käsittää pääasiassa hierontaa. Käsittelijäni on aikuisneurologisiin potilaisiin erikoistunut erikoisfysioterapeutti, joka osaa käsitellä herkkää ja samalla välillä todella jumissa olevaa niska/hartiaseudun lihaksistoa ilman että maksan hoidosta päivien päätautihelvetillä tai jopa kuumeella. Hierojillakin on väliä ja esim. kraniosakraaliterapiasta voisi olla sinulla hyötyä, se on tehokasta mutta hellävaraista hoitoa, olen itse saanut sitä aikoinaan jännitysniskaan ennen nykyisiä niskavammojani.
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja Mea » 18 Joulu 2012, 15:39

Kiitos vastauksista. Sain nyt soittoajan lääkärille huomiseksi. Koetan keskustella hänen kanssa asiasta.
Mea
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 2
Liittynyt: 18 Joulu 2012, 12:19


Paluu Yleinen keskustelu - (Muut niskavammat ja niskavaivat)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron