Niskat vaivaa myös henkistä hyvinvointia

Niskaongelmat, jotka eivät selkeitä retkahdusvammoja: Tapaturman seurauksena tulleet - Kulumat/rappeumat - Välilevyongelmat - Tension neck - Muut niskavaivat

Niskat vaivaa myös henkistä hyvinvointia

ViestiKirjoittaja Hemuliini » 16 Joulu 2011, 18:34

Hei kaikki!
Olen lokakuun puolesta välistä kärsinyt ihmeellisistä oireista. Kaikki alkoi aika yllättäen kun olin ensin jumpassa väsyttänyt niskat ja seuraavana päivänä normaalin työpäivän (teen päivät työtä päätteellä) jälkeen istuin kolmen tunnin session huonossa asennossa niskat jäykkänä. Siitä alkaen ollut pelottavaa keinuttavaa, humahdusten omaista huimausta. Lääkärissä olen ravannut korvia, silmiä, poskionteloita tutkituttamassa eikä mitään epänormaalia ole noissa ilmennyt. Myös perusverikokeet on otettu ja ne olivat ihan kunnossa. Olen käynyt myös omt-fysioterapiassa 8 kertaa ja hierojalla viidesti. Ehdin jo hetken iloita että hoidot taitavat auttaa mutta sitten tuli takapakkia... tuntui että tasapainottomuuden tunne lisäytyi ja päätä on alkanut särkeä. Minulla vasen puoli oireilee niskasta lapaluun alaosaan saakka. Niska on kallokuopasta kipeä ja väsyvän tuntuinen. Pään kierto tekee kipeää ja tuntuu jäykältä. Hartialihasta viiltää samalta puolelta kun painaa olkapäitä alaspäin. Aamuisin varsinkin hartiat tuntuvat todella kipeiltä.

Olen itkenyt monet itkut tämän syksyn aikana kun pelkoni kaikenlaisista aivokasvaimista, ms-taudeista ja ties mistä on ollut päällimmäisenä mielessä. Pahimmillaan taisin jo olla masentunutkin. Mikään ei tuottanut iloa ja halusin vain olla kotona perheeni kanssa kun en oikein tiennyt kauanko enää saan heistä nauttia.

Omt-ft on manipuloinut ainoastaan nikamia ja hieroja on keskittynyt yläselän ja hartioiden alueeseen. Minulla suurin ongelma tuntuu kuitenkin olevan tuolla ihan kallonpohjassa, kalluluiden alapuolella olevassa kuopassa. Pääs kallistukset ja kierrot tekee kipeää. Olen menossa pään magneettikuviin ja toivon syvästi että tämä piinaava syksy saa siltä osin onnellisen "päätöksen" ja kaikki siellä olisi kunnossa.

Voin vaan sanoa että tämä on ollut henkisesti todella raskasta. Ja saman kokeneiden ajatukset ovat kultaakin kalliimpia tällaisessa tilanteessa.
Hemuliini
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 18:10

ViestiKirjoittaja DirtyDeeds » 17 Joulu 2011, 16:39

Hei, Hemuliini!

Tervetuloa palstalle! :P Kyllä nuo oireesi äkkiseltään kuulostellen sopivat hyvin niskavaivoihin, mutta ehdottoman hyvä on tietysti sulkea kaikki muut mahdollisuudet pois. Jos OMT-fyssari on sulla pelkästään käsitellyt niskaa, ei se riitä. Kyllä se vaatii sitten osaavan ja kunnollisen jumppaohjelman ja kuntoutusohjauksen.

Koska itselläni ei ole samanlaista taustaa kuin sinulla, jätän tarkemman vastaamisen kohtalotovereillesi, joilla on enemmän näkemystä ja tietoa sinun tyyppisestä oireilusta. Kuten ehkä jo olet havainnut, tältä palstalta löytyy paljon kirjoittajia, joilla on aika samanlaisia taustoja kuin sinullakin. Uskon, että löydät täältä paljon vastauksia ja vertaistukea. Joskus vastausten saaminen kestää pidempään, ennenkuin sopiva henkilö sattuu lukemaan viestisi. Tsemppiä joka tapauksessa taisteluun ja vielä kerran, tervetuloa! :D
Kovia kipuja alkaen 8/1999, niskaan tehty 1999 anteriorinen dekompressioleikkaus, väli C7-Th1 luudutettu yhteen, selässä madaltumia, instabiliteettia, protruusioita, kipuja
Blogi: http://dd-speaks-his-mind.blogspot.com/
DirtyDeeds
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1613
Liittynyt: 27 Loka 2008, 23:22
Paikkakunta: Oopu

ViestiKirjoittaja Ruska83 » 17 Joulu 2011, 20:05

Hemuliini, hyvin tutulta kuulostaa. Itselläni myös kallonpohja ollut umpitukossa yli 2 vuotta ja melkoisen helvetin olen läpikäynyt sen kanssa. Itselläni myös keinuttava huimaus ollut koko 2v joka päivä seuralaisena, samaten pahoinvointi ynnä muut lukuisat muut oireet. Jatkuva kipeänä olo kulutti luonnollisesti myös henkisesti ja sain kaupanpäälle myös paniikkihäiriötä ja masennusta. Kannattaa tutkituttaa pääkin mutta oireista päätellen sanoisin että niskalihakset ovat todennäköisimmin aiheuttajana. Hyvällä fysiatrilla kannattaisi myös käydä, joku joka tuntee nimenomaan niskat. Itse olen ravannut fysiatreilla, hieronnassa, OMT ja tavallisessa fysioterapiassa, plus sitten "lääketieteelliset tutkimukset", hieronta ei ainakaan itselläni auta kuin korkeintaan hetkellisesti. Olen samaa mieltä DD:n kanssa siitä, että sinun olisi hyvä saada kuntoutusohjelma, mitä tehdä päivittäin. Itse sain fysioterapiasta niskaliikkeet, mitä teen päivittäin ja ne on auttaneet selvästi. Ei kannata stressata turhaan ennen kuin tietää enemmän, itsenikin pitäisi oppia tämä:P
Ruska83
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 49
Liittynyt: 20 Elo 2010, 10:47
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Hemuliini » 22 Joulu 2011, 09:54

Kiitos teille kokemuksienne kertomisesta. Aina helpottaa omaa oloa kun huomaa että en olekaan maailman ensimmäinen ihminen jolla tällaista oireilua esiintyy. Olen huomannut että kun puhun asiasta niin lähes kaikille se tuntuu olevan tuttua ja minä kun oletin tosiaan että tämä on minun ongelma...

Jansku olen huomannut että tuo vasen puoli joka on ollut selvästi ärtympi niin sen silmän alla on hieman turvotusta. Toisen silmän alla ei ole ja tuossa vasemman silmän alaluomessa on myös elohiiri nykäyksiä ollut jo ajoittain ainakin kolme-neljä vuotta eli ei ole tämä vaiva tainnut syntyä tämän syksyn aikana mutta stressaava syksy ja kaikki muu varmaan nyt vaan laukaisi tilanteen päälle tänä syksynä ...

Kävin tällä viikolla fysioterapeutilla jolla on myös osteopaatin koulutus ja aika paljon kaikkea muutakin osaamista kuntoutuksen alalta ja hän teki minulle asentohuimaus testin ja totesi minun kärsivän asentohuimauksesta! Aika hurjaa sillä korvalääkäri on tämän asian "poissulkenut" ja kerroin tälle osteopaatille kuinka tämä testattiin minulta erikoislääkärin vastaanotolla. Tähän osteopaatti sanoi että siinähän se virhe yleensä onkin että lääkärit monesti testaavat sen makuulla vaikka pitäisi testata liikkeessä jolloin nämä lievemmät tapauksetkin tulee esille sillä minun kohdallani esim. kyse ei ole ollut missään vaiheessa kierthuimauksesta. Lisäksi hän avasi lukkoja niskasta ja rintarangasta. Oloni on alkanut kohentua merkittävästi. Olen tehnyt asentohuimaus liikkeitä kotona kahdesti päivässä ja lisäksi niska jumpat ja venyttelyt.

Jos joku haluaa tutustua tähän asentohuimaukseen niin kannattaa käydä katsomassa dosentti Tapani Rahkon sivuja. Siellä on aika yllättävää tietoa asentohuimaukseen liittyen!! Osteopaatti jolla kävin on käynyt hänen koulutuksiaan ja kun kuuntelin asioita joita hän kertoi tuntui ihan siltä että kertoi minun oireistani suoraan. Minulle korvalääkäri sanoi silloin kun kävin hänen vastaanotollaan että suurin osa näistä tällaisista huimaus tapauksista jää ilman diagnoosia koska ei tiedetä mistä ne johtuvat. Minulle vaan tuli tässä nyt mieleen että mahdollisesti johtuu siitä että juuri näitä lievempiä hyvänlaatuisen asentohuimauksen muotoja ei osata diagnosoida!!

Kaikesta huolimatta päästäni on otettu nyt magneetti kuvat ja odottelen niiden vastauksia. Lähinnä korvalääkäri halusi että varmistetaan kuulohermon tilannetta koska kaikki perusneurologiset testit jotka hän teki oli ihan normaaleja eikä hän nähnyt tilanteessani mitään huolen aihetta.
Hemuliini
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 18:10

ViestiKirjoittaja torvelo » 24 Joulu 2011, 11:19

Oma henkinen puoli paranee sitä mukaan kun uusia vaivasta johtuvia diagnooseja tulee. Sitä myötä panikoiminen vähentynyt, koska kaiki uudetkin tuntemukset ovat lääketieteellisesti selitettävissä, nyt siis myös kuvannettu. En siis olekkaan hullu, tai kärsi luulotaudista (paljoakaan :D ).

-torvelo-
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

ViestiKirjoittaja Hemuliini » 01 Tammi 2012, 19:59

Oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta kaikille foorumilaisille!!

Ajattelin hieman päivittää omaa tilannettani:

Nyt olen saanut tulokset magneettikuvista ja ne olivat ihan normaalit. Huimaus on toistaiseksi ainakin ollut poissa mutta niska jostain syystä edelleen on kipeä ja minusta kipu nimenomaan kohdistuu niskan yläosaan pään kierroissa ja hartialihaksen yläosaan pään kallistuksessa. Olen huomaavinani myös vasemmalla puolella jonkin laista turvotusta hartialihaksen rinnan puoleisessa osassa. Tässä kohdassa tuntuu myös kiristävää kipua kun painaa hartioita voimakkaasti alaspäin. Kipu heijastuu tällöin myös ehkä saman puolen lapaluun taakse.

Olisin kyllä niin onnellinen jos loputkin vaivat häviäisivät ja saisi jatkaa taas terveenä olemista. Ostin itselleni nyrkkeilysäkin ja olenkin pari kertaa mätkinyt sitä ajatuksella että lihakset tykkäisivät tästä. Niska jumppaa ja venyttelyjä olen myös yrittänyt tehdä säännöllisesti. Täytyy vaan todeta että näköjään tästä niskan jännityksestä toipuminen vie turkasen paljon aikaa ja edistymisen askeleet ovat hyvin pieniä. Silti uskon että kyllä tämä taas "iloksi muuttuu" :)
Hemuliini
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 18:10


Paluu Yleinen keskustelu - (Muut niskavammat ja niskavaivat)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron