Jännitysniska hoidoista huonommaksi

Niskaongelmat, jotka eivät selkeitä retkahdusvammoja: Tapaturman seurauksena tulleet - Kulumat/rappeumat - Välilevyongelmat - Tension neck - Muut niskavaivat

Jännitysniska hoidoista huonommaksi

ViestiKirjoittaja Tiikewi92 » 21 Loka 2014, 15:10

Hei vaan kaikki!
Olen kärsinyt invalidisoivasta huimauksesta ja voimakkaasta pahoinvoinnista yli puoli vuotta. Monissa tutkimuksissa on käyty ja vihdoin sain oikean diagnoosin pari viikkoa sitten ortonin fysiatrilta eli jännitysniskahan se minuakin vaivaa vaikka ei luulisi että näin voimakkaat oireet voi aiheuttaa että sitoo 22 -vuotiaan hyväkuntoisen ja urheilullisen nuoren naisen täysin kotipotilaaksi nyt jo 7 kuukaudeksi. Pitkä tarina olisi minullakin kerrottavana mutta säästän teidät siltä sillä se muistuttaa kovasti kaikkien teidän kertomuksianne eri lääkäreissä ravaamista ja pelkoa mikä kuolemantauti on kyseessä.

Ongelmani on alusta asti ollut se että mitä tahansa hoitoa niskani todella kireille lihaksille yritetään tehdä, se vie minut takaisin petipotilaaksi. Niskani aloitti kunnolla oireilunsa yläselän hieronnan jälkeen maaliskuun lopussa 2014 ja sen jälkeen olen käynyt fysioterapiassa, akupunktiossa, kiropraktikolla ja aina sama tulos eli olo tullut niin huonoksi että ei sängystä ole nousemaan pystynyt. Lihakset kyllä ovat rentoutuneet mutta huimaus ja pahoinvointi voimistuneet. Kaularankani on magneettikuvattu ja ainoa mitä näkyi oli suoristunut rinta-sekä kaularanka.

Ainoa mikä ei ole tehnyt huonoa on kotijumpat ja venytykset joita olen nyt ahkerasti pari kk pystynyt tehdä kun olo on sallinut. Tällä hetkellä oireet ovatkin lähinnä olleet paine ja kireys päässä ja lihaksistossa, sormien puutuminen ja välillä pieni huimailu. Pari päivää sitten aloin syömään dolania joka toi taas lähes poissa olleen huimauksen takaisin. Odottelen myös nyt pääsyä ortoniin fysioterapeutille ja pelottaakin että jos nyt hyvin alkanut toipumiseni loppuu taas siihen.

Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia tai tietoa miksi hoidot vetävät olon moneksi viikoksi aivan mahdottomaksi. Itse jotenkin haluaisin uskoa että aikakin parantaa jossainmäärin sillä olen vielä näin nuori ja mitään vikaa niskastani ei ole löytynyt. Lisäksi rasitus mistä vaivat alkoivat (hierominen opiskellessani urheiluhierojaksi ja kova saliharjoittelu) ovat täysin loppuneet.

Kiitos jos joku jaksaisi vastailla minulle ja lukea sepustukseni tästä inhottavaakin inhottavimmasta vaivasta!
Tiikewi92
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 1
Liittynyt: 08 Loka 2014, 14:12

Paluu Yleinen keskustelu - (Muut niskavammat ja niskavaivat)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailijaa

cron