Vesikävely, -juoksu

Fysioterapia - OMT - Kraniosakraalinen terapia - Neuropsykologinen kuntoutus - Neurokirurgia - Lääkkeet - Luontaishoidot

Vesikävely, -juoksu

ViestiKirjoittaja fedja » 28 Kesä 2009, 21:14

Perustan tänne oman ketjun vesijuoksulle.

Nyt on kokeiltu sitten jo kolmesti. Pari kertaa joessa ja kerran uimahallissa. Henkeä haukkoen veteen saa mennä, kun kylmä salpaa hengityksen. Täällä pohjoisessa vesi on vielä aika kylmää. Aika pian siihen tottuu. Ja aika hieno olo on, kun vedestä nousee.

Sellainen hieno juttu, että Tuiran uimarannalla Oulussa on vesijuoksuvyö, jota voi lainata silloin kun rantavahdit ovat paikalla. Joten kokeillakseen vesijuoksua luonnonvedessä Oulussa ei tarvi ostaa vyötä. Aqua Jogger näytti olevan sekin vyö.

En vielä tiedä passaako tuo vesijuoksu mulle ollenkaan vai ei. Nyt kokeilen sitä mahdollisimman tiheään. Olen nyt ollut lähes jatkuvassa ylirasituksessa, kun tuo lämpö, kuumuus ja valo sekoittaa tuntuman omaan kehoon. Ei pysty makaan. Kunnon huomaa vasta illalla, kun toljottaa kattoon, kun uni ei tule siksi kun niska ja päässä kiristää niin kovasti. Korvat tinnittää kovasti ja siitä voi vähän päätellä että hyvin ei mee yläkerran osastolla. Tuo kuumuus varsinkin sekoittaa pakan ihan täysin. Nyt sain vähän konetta pysähtyyn ja rauhoituttua ja pää on kyllä melko hankalan tuntoinen. Mutta tällaista tää on ü. Pitää testata tuota juoksua tässä heinäkuun aikana myös silloin, kun ei ikijumi ole päällä, että kuin paljon se paukauttaa jumia tuonne niskaan.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

Vedessä

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 29 Kesä 2009, 00:37

Allekirjoittanut on kanssa alkanut kanssa urakointiin pidettyään 2 kk:n tauon kävelystä laiskuuttaan.

Nyt vesikävelyä 2-3 kertaa päivässä oli olo mikä vaan. Tänään ainakin auttoi yläniskakiristykseen, kun sai vähän liikettä. Mut heti, kun yrittää nostaa jalkaa vähänkin pidemmälle eteen, sattuu takaraivoon. Eli alaspäin kohti pohjaa kun polkee, menee hyvin.

Tossa joitain vesikävelyvinkkejä blogista sovellettavissa tietty oman kunnon mukaan. :)
http://taistelijat.blogspot.com/2009/06 ... le-tv.html
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

Vesikävely

ViestiKirjoittaja maukka » 20 Elo 2009, 11:12

On yksi parhaita liikuntamuotoja niveliä ajatellen.Selkä ja polvet kuormittuvat minimaalisesti,verraten sauvakävelyyn.Tärkeä pointti on, että tekee ,kävelee rauhallisesti, ikäänkuin sauvakävelisi.Mikäli pystyy ollenkaan,koko vesijuoksuun. Itselläni on olkapäässä Rotator Cufissa ruptuura, joten täytyy koittaa yhdellä kädellä, koska toinen ei kestä.silloin,kun käsi oli kunnossa,kävin säännöllisesti uimahallissa ja näin kuinka terveet ihmiset järkyttävillä tyyleillään kävelivät, tai makasivat mahallaan ja uivat. Oikein tehtynä keskikroppakin on tiukkan pakettina,eli siinä tulee vielä se vatsa-ja selkäliikkeiden treenaus osiltaan mukaan. Taidanpa ottaa vyön kaapista ja lähteä uimahalliin. :roll:
maukka
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 30
Liittynyt: 10 Elo 2009, 12:41

ViestiKirjoittaja fedja » 20 Elo 2009, 18:05

Minulla on jäänyt taas vesikävely. Pitää ottaa nyt rauhallisemmin vähän aikaa, että saa iriitin pois.

Kohtapuoliin lähden taas kokeileen. En taida oikein olla vielä säännöllisesti harrastetussa vesikävelykunnossa noin yleensäkään.

Minkälainen vesikävelyvyö sinulla on Maukka?
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

Vesikävely

ViestiKirjoittaja maukka » 21 Elo 2009, 10:22

Mulla on se malli, mikä on leveä.Sain sen tyttäreltäni lahjaksi, kun polveen laitettiin tekonivel 5vuotta sitten.Laji on vaativa, mikäli juoksee, niin vedessä tulee hiki.Pidän tekniikaa tärkeimpänä,vaikka menisi kuinka hiljaa. Olet varmaan nähnyt ,kun terveet jopa leikkivät ja muodostavat keskustelukerhoja kapeilla radoilla uimahallissa.Toise on kysyneet, että miksi tyylisi on noin pysty? Kysyjät, mitkä itse uivat koiraa liivin kanssa ,eivät meinaa pysyä tasapainossa. Poikkesin fedja asiasta,mielestäni leveä vyö tukee paremmin, mikä on sinun mielipiteesi :?:
maukka
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 30
Liittynyt: 10 Elo 2009, 12:41

ViestiKirjoittaja fedja » 21 Elo 2009, 21:22

Maukka. En oikein tiedä mikä on leveä ja mikä kapea malli. Minulla on Mallimestarin vyö. Molemmat vyöt, Mallimestarin vyö ja Aquajogger, nostavat vaakatasoasentoon helposti, jos ei pidä itse asentoa oikeinkin pystysuorassa. Tuo Mallimestarin vyö olisi pitänyt sen suunnittelijan mukaan kelluttaa pystysuorassa asennossa paremmin, mutta ei pidä paikkaansa minun kohdalla ainakaan. Minäkin yritän ensi viikolla yhden kerran altaalle mennä.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

Tekniikka ennen kaikkea.

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 21 Elo 2009, 21:31

kyllähän sä Maukka ihan oikeessa olet, että tekniikka on olennaista vaikutuksen kannalta. Toki tekniikka taas riippuu vammasta. Päätöntä kauhomista on surkuhupaisaa seurata mutta samaa vaikkapa sauvakävelijät harrastavat pururadoilla. Tekniikasta ja näin ollen vaikutuksesta ei välttis ole tietoakaan, mutta se ei tunnu haittaavan. Monet saa tyydytyksen siitä, että ylipäänsä liikkuvat. Oli se sitten ihan virheellinen suoritus tai ei. Harmi, että se on yhtä tyhjän kanssa koko laji, jos sen tekee väärin. Ja pitkällä tähtäimellä voi onnistua hankkimaan jopa vammoja. No, jokainen tavallaan. Mäkin yritän taas ens viikolla vesikäveleen. Saas nähdä, kuin käy. Mukavia vesihetkiä kaikille! Nyt Berliinin kisojen parii. Hyvä ilta tulossa! =)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Helli » 25 Elo 2009, 20:35

fedja kirjoitti: Molemmat vyöt, Mallimestarin vyö ja Aquajogger, nostavat vaakatasoasentoon helposti, jos ei pidä itse asentoa oikeinkin pystysuorassa. Tuo Mallimestarin vyö olisi pitänyt sen suunnittelijan mukaan kelluttaa pystysuorassa asennossa paremmin, mutta ei pidä paikkaansa minun kohdalla ainakaan. .


Minulla on Aguajoggerin kapeamallinen vyö ja pysyn sillä hyvin pystysuorassa asennossa.
Kuuleppas fedja, mihin kohtaan sinä sen vyön oikein laitat :lol: :lol:
Miten sillä voi kellua, en jymmärrä ollenkaan. :roll: :roll:

Kävin maanantaina ilmoittautumassa vesijumpparyhmään, mikä alkaa 7.9. Ennen vesijumppaa voi vesikävellä 10 min ja vesijumpan jälkeen taas 10 min. Se riittää minulle oikein mainiosti. Enempää en jaksa tällä hetkellä, eikä ole hyväkään aloittaa voimakkaalla suorituksella. Hiljaa hyvä tulee.

Täytyy vähän miettiä muutenkin kuntoilua, koska minulle on tullut kesän aikana hiljakseen päänsärkyä vas. puolelle otsaa, mihin kohtaan kaaduin kadulle ja sain Whiplash-vamman. Aikaisemmin minulla ei ole ollut päänsärkyä. Mistä se nyt tuli?? Kaaduin siis viime lokakuussa.
Voiko myöhäisoireena tulla tällaista? Onko se merkki jostakin?
Carpe diem
Helli
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 27
Liittynyt: 12 Kesä 2009, 22:08
Paikkakunta: Häme

Moikkelis!

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 25 Elo 2009, 21:06

Helli kirjoitti:Minulla on Aguajoggerin kapeamallinen vyö ja pysyn sillä hyvin pystysuorassa asennossa.Kuuleppas fedja, mihin kohtaan sinä sen vyön oikein laitat :lol: :lol:
Miten sillä voi kellua, en jymmärrä ollenkaan. :roll: :roll:


Mullakin on toi sama ja se kelluttaa kyllä meikäläistäkin niin, etten pysy tarpeeksi syvällä sen kanssa. Tarttis olla 2-3 kilon sukelluspainot, sit noste ois sopiva! Me tikut ollaan noihin vöihin vissiin liian kepeitä. En keksi muuta.

Helli kirjoitti:Kävin maanantaina ilmoittautumassa vesijumpparyhmään, mikä alkaa 7.9. Ennen vesijumppaa voi vesikävellä 10 min ja vesijumpan jälkeen taas 10 min. Se riittää minulle oikein mainiosti. Enempää en jaksa tällä hetkellä, eikä ole hyväkään aloittaa voimakkaalla suorituksella. Hiljaa hyvä tulee.


Kuulostaa hyvältä, jos voit normaalisti jumpata. Itselläni ei tulisi kuuloonkaan vielä. Ihan kevyesti alaspäin pienin liikkein voin tehdä vesijumppaa ilman että hermosto suuttuu.

Helli kirjoitti:Täytyy vähän miettiä muutenkin kuntoilua, koska minulle on tullut kesän aikana hiljakseen päänsärkyä vas. puolelle otsaa, mihin kohtaan kaaduin kadulle ja sain Whiplash-vamman. Aikaisemmin minulla ei ole ollut päänsärkyä. Mistä se nyt tuli?? Kaaduin siis viime lokakuussa. Voiko myöhäisoireena tulla tällaista? Onko se merkki jostakin?


Kyllä voi tulla jälkioireena kipuja ja paljon muitakin oireita. Valitettavasti. :( Tiedän useita, joilla oireet on alkanut vuosienkin jälkeen vammasta. Etenkin hoitamattomina vammalla on paha tapa alkaa aiheuttaa oireita pitkän ajan kuluttua. Syitä kipuun on monia. Hermo saattaa olla "lamantunut" ja kun se alkaa hiljalleen elpyä, saattaa tulla ensin kipu. Yksi vaihtoehto on se, että kudokset on ruhjoutunut vamman jäljiltä ja esim. arpi tai muu rikkinäinen kudos kuormittaa hermoa nyt aiheettomasti. Kolmantena syynä voi olla, että niskan lihashallinta ei ole riittävää ja hermot kuormittuu siksi. Neljäntenä on sitten syy X, eli selittämätön kipu syystä X. Hyvä fysiatri tosin päätynee usein johonkin muuhun kuin syyhyn X.

Hermokipu on merkki siitä, että hermo ei pelitä niinkuin pitäisi. Usein sitä seuraa/sen kanssa ilmenee puutuilua tm. hermo-oireita. Syy myöhemmin ilmestyneeseen kipuun pitäisi tietenkin selvittää. Mutta korvallisella tuntuva särky voi anatomisesti tulla melkein mistä vaan yläniskasta, ja erittäin tarkka lääkäri tai herkkänäppinen fyssari saattaa osata sen paikallistaa. Läheskään kaikki eivät osaa, koska vaihtoehtoja on joko C0, eli ylimmästä nikamavälistä kallonpohjasta tai sit sitten C1 tai C2-tasolta. Täytyy tuntea erinomaisesti hermosto ja muut rakenteet, jotta paikallistaminen on mahdollista. 5oki joskus kivut ilmenee heijasteina kauempaakin mutta yläniskaperäistä todennäköisesti on, kun whiplash-tyyppinen vamma on kyseessä.

Seuraavat seikat kertoo paljon kivun "syystä":
Auttaako kipuun lääke? Paheneeko kipu jatkuvasti? Tuleeko kipu rasituksessa tai tietyssä asennossa? Onko kipua ollut aiemmin ja miten kipu on muuttunut matkan varrella?

Fysiatrin erittäin tarkalla kliinisellä tutkimuksella ja oikealla kuntoutuksella on saatu erinomaisia tuloksia kipupotilaiden hoidossa. Toivottavasti näistä oli jotain apua. :)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

vesijuoksuvyö

ViestiKirjoittaja maukka » 25 Loka 2009, 00:00

en saanut enää selvää merkistä, mutta illmeidesti se on Mallimestari.Voisin melkein väittää, että on väärä tekniikka, tai vyö ei ole oikein laitettu.Vaikka painoa on tulluy 10 lisää, kiitos tupakoinnin lopettamisen, niin laitan minkä tahansa vyön, niin homma toimii.olen tullut siihen tulokseen, että jos vesikävely on sama, kuin uisi koiraa, niin asento on täysin väärä.
maukka
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 30
Liittynyt: 10 Elo 2009, 12:41

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 25 Loka 2009, 00:15

Jep, niitä ihmisiä uimassa vöiden kanssa näkee lukuisia, eikä taattu ole hyväks. Tällöin vois ajatella, että vyö on liian korkealla esim. liian löysän kiristyksen takia. Silloin se pullauttaa mammat helposti vaakatasoon. Ü
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere


Paluu Hoidot ja kuntoutus - (Whiplash)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron