Neuropsykologinenhan ei ole pelkkää mielialaa. Piti oikein googlettaa, että olenko taas ymmärtänyt väärin.
Juu'u, tottahan mielialan vaihtelut ja väsyminen on ihan normaalia, eikä kaikki ole masennusta. Kaikki ei aina ole elämässä kivaa ja rempseää. Muutoin kaikki ihmiset olisivat masentuneita aina kun naama on peruslukemilla.
Itse en itkeskele lainkaan paitsi noin kaksi kertaa vuodessa hormoonien vallassa+yliväsyneenä kunnes käy niin kuin sinullakin, oivallan, että "jaahas, sitä ollaan liian aikaisin herätty ja kuukausi on lopuillaan".
En ole apaattinen tai masentunut. Ihminen voi olla väsynyt ilman masennustakin.
Väsyminen johtuu mielestäni siitä, että joudun nyt käyttämään päätäni enemmän kuin mitä muistikapasiteetti/kuntoni/kykyni antaisi myöden. Joudun myös olemaan pystyssä useita tunteja putkeensa. Kotona tuli levättyä usein. Myös kovaa hälinää joudun kestämään päivittäin yläasteella. Se väsyttää ihan normi-ihmistäkin.
Ihmisten seurassa joutuu äkkinäisiin tilanteisiin, joissa pitäisi olla sanavalmiutta ja juuri ne oikeat sanat, muuten menee tilanne ohi. Se taas on asia, joka ei minua latista mutta olenpahan vain huomannut. Olen jo pitkään tiennyt, että minulla voi kestää monta tuntia ennenkuin oivallan, mitä OLISI voinut vastata. Minkäs teet;)
Nautin ihmisseurasta vaikka saatankin olla joskus kömpelö.
Yllättäen tuo niskakin joutuu koville ja hartiat jumii. En jaksa jumpata enkä hoitaa fyysistä kuntoa, mikä taas olisi huipputärkeää fyysisen jaksamisen vuoksi. Nyt selkä jäykistyy ja ja lonksuu ennätystahtiin. Niska naksuu työn ohessa ja välillä jumittaa ellen varovasti suorista itseäni.
Eikös muuten masennus ole sellaista itsensä huonoksi tuntemista ja ettei halua tehdä sitä ja tätä tai tavata ihmisiä tai että kokee olevansa yksinäinen tai hyödytön tms?
Minä koen olevani rakastettu ja pidetty ja hyödyllinen, vaikken olekaan mikään supertekijä. Kun joku hiukan kehuu niin imen sen positiivisuuden syvälle pääkoppaan. Jos on parin tunnin v*tutus niin en sitä masennukseksi laske. Voin suuttua pariksi minuutiksi ja leppyä heti perään ja olla rauhallinen ja sovitteleva.
Olen hyväksynyt vajavaisuuteni, enkä häpeä mokiani kuin viisi sekuntia. En halua tuhlata vähäistä energiaa suremiseen.
Oireita en juuri mietiskele kovinkaan syvällisesti noin yleensä kuin silloin tällöin. Nyt on vaan tuo työkokeilu tuonut asioita esiin. Tekee hyvää olla ihmisten ilmoilla ja pohtia ihan muita asioita.
Nyt on ollut taas ihan suomenkielen sanat usein hukassa, siis ihan kotona leppeässä ilmapiirissä. On sellainen muistikuva, että olenpa kaiketi johonkin kohtaan tämänkin jo maininnut, tässä foorumissa. hmm.
Lähinnä minun kohdalla olisi ollut tarvetta muistin työstämiseen ja aiemmin opittujen ja unohtuneiden asioiden uudelleen oppiminen edes jollain tapaa. Itsenäisesti en oikein osaa puuhastella.
Päätin kyllä, että mikäli muistan

niin menen syksyllä kansanopistoon jollekin kielikurssille tai askastelukurssille, mikäli niitä on päiväsaikaan. Illalla olen aika finaalissa.
Aika hankala pitää asioita nyt missään järjestyksessä tuolla pääkopassa. Ihan tuli semmonen fiilis, että menikö juttuni aiheen ohi tai vai ei? Pää on ihan paksuna.
AA, nyt tuli mieleen. Siis olisi parempi saada jotain kuntoutusta tai tehdä tosi tosi lyhyttä työpäivää ja lisäksi lyhennettyä viikkoa, niin aivot saisivat työtä mutta myös lepoa. Joudun töissä liian koville. Tätä yritin tuossa jossain kohtaa hakea.
Jos työura tässä katkeaa niin sitten jotain avustustyötä tai vastaavaa täytyy keksiä.
Saiko tuosta mitään selvää?
