lentikseltä

Palstan käyttäjät voivat kertoa tarinansa

ViestiKirjoittaja anzqu » 06 Elo 2012, 13:52

Fedja puhuu täyttä asiaa.

Voin omastakin kokemuksesta sanoa, että ensimmäisen vuoden vähättelin oireitani ja yritin uskotella mielessäni että tapaamillani lääkäreillä oli asiantuntemusta... kunnes pääsin kerrankin kunnon lääkärille. Kyllä sen sitten itsekin tajuaa, milloin sattuu tosi ammattilainen vastaan. Minulla tuo tilanne oli vasta ORTONin kipupolilla ja fysiatri oli Järvinen. Kävin muutaman päivän tutkimusjaksollakin ORTONissa ja siellä jouduin itse johdattelemaan lääkäreitä tutkimaan enemmän. Tutkimusjaksolle ei sattunut aivan yhtä pätevää fysiatria, mutta toimintaterapeutti oli hyvä. Ja neurologeista kaikki muut Huhmarta lukuunottamatta eivät vammaani tunnistaneet tai uskaltaneet diagnoosia antaa ilman MRI-löydöstä.

Ja edelleen tässä elää sellaista puolivalheellista elämää, jossa kuvittelee olevansa paremmassa kunnossa kuin on ja lukee omaa oirelistaansa kuin vieras ja kauhistelee sitä. Välillä tuntui, että vamman oikeasti tuntee, nyt on taas tilanne jossa se tuntuu aivan utopistiselta ja selkein muutos itsessään on se, että jatkuvasti koskee ja olotila on todella tyhmä. Siis oikeasti ei käsitä yksinkertaisiakaan asioita.

Psykologini sanoi hyvin, että ihmisellä on tietty toimintatasovaatimus itsestään ja vammautumisen jälkeen tuosta toimintatasosta luopuminen on se vaikein asia, jota vastaan taistelee viimeiseen saakka. Ja tuota kamppailua käyn edelleen, vaikka saan kokoajan lisädiagnooseja vammani laadusta, jotka vaan todistavat lisää näkökulmaa ettei entiseen toimintatasoon ole enää palaamista. Mutta muutosprosessi on vaikea ja vaatii aikaa, hyväksyminen on osa muutosta ja minä taistelen vieläkin sitä vastaan, vaikka vähän olen jo joutunut antamaan periksi...

Niskavamma/aivorunkovamma/aivovamma on siinä mielessä hankala, että oireisto tulee hiljalleen ja ei minulla ainakaan ole mitään käsitystä mihin oireiston eteneminen päättyy. Nykytietämyksen mukaan vamma saattaa edetä jopa 3-4 vuotta itse vammautumiseen johtuneesta tilanteesta, joten ota tilanteesi vakasti, vaatimalla vaadi tutkimuksia ja lähetteitä, kuvantamisia jne. Jos sinulla on jokin vakuutus, joka tutkimuksia kattaa, käytä sitä. Tosin vakuutusyhtiöiden asenne on sitten oma tarinansa, eikä siitä nyt enempää ;)
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja torvelo » 06 Elo 2012, 14:56

mulla on vammautumisesta kohta neljä vuotta, ja kunto heikkenee jatkuvasti. toki välillä ns. parempia jaksoja, mutta etupäässä ja kokonaisuutena aivan paskajuttu. toivottavasti tapaat hyvän lääkärin joka uskoo oireitasi ja lähettää jatkututkimuksiin. mitä aikaisemmassa vaiheessa vammat todetaan, sitä parempi on kuntoutumisennuste ja myöskin taloudelliset seikat (eläke tms.) .

-torvelo-
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

ViestiKirjoittaja lentis » 07 Elo 2012, 18:04

Niiin... Mitähän tähän sitten sanoisi... Niin paljon sanottavaa, niin vähän sanoja. Yritän nyt kuitenkin.

Joo, uskon että en kokisi vastaavanlaisia oireita ilman tapaturmaa, mutta kuinka paljon niitä kuuntelee enemmän nyt ja kuinka paljon ihminen saa valittaa? Tämä on se ongelmavyyhti parhaillaan, mitä käyn läpi. Olen kuitenkin suhteellisen hyvässä työkunnossa. Niin, no en kyllä juuri muuta sitten teekään arkipäivisin.
fedja kirjoitti:Tuo sinun neurologisi asenne kuulostaa kyllä asiattomalta ja myös asiantuntemattomalta. Ei ymmärrä oireitasi ja niiden syytä. Ei ihan vähäiseltä oireesi kuulosta. Ennemminkin siltä, ettet välttämättä oikein itse ymmärrä mikä oikein on pielessä ja ehkä aliarvioit oireesi?

Ja niinkuin fedja tuossa toteaa, en todellakaan tunnista kaikkia muutoksia ja oireita, tiedän vain, että en tunnista itseäni ja pää-/niska-hartiakivut ovat ryöstäytyneet käsistä. Ja tuo neurologiasia, siitä olen jo päässyt yli, kunhan saan hänen kirjoittaman potilaskertomuksen käteeni. Ja tästä tulinkin se kolmas ongelmakulma, kuinka paljon sitä oppii pyytämään ja anelemaan oikeita asioita siellä eri lääkäreillä ravatessa, jotta he ymmärtävät edes alun koko tarinasta ja kiinnostuisivat hoitamaan.

anzqu kirjoitti:Psykologini sanoi hyvin, että ihmisellä on tietty toimintatasovaatimus itsestään ja vammautumisen jälkeen tuosta toimintatasosta luopuminen on se vaikein asia, jota vastaan taistelee viimeiseen saakka. Ja tuota kamppailua käyn edelleen, vaikka saan kokoajan lisädiagnooseja vammani laadusta, jotka vaan todistavat lisää näkökulmaa ettei entiseen toimintatasoon ole enää palaamista. Mutta muutosprosessi on vaikea ja vaatii aikaa, hyväksyminen on osa muutosta ja minä taistelen vieläkin sitä vastaan, vaikka vähän olen jo joutunut antamaan periksi...

Tältä juuri tuntuu, aivan kuin liioittelisi kaikessa, koska ei tunne itseään tarpeksi hyvin. Otan vastaan itselle parhaillaan laajoja työtehtäviä, jotka kuormittavat, kuvittelen itseni alakuloiseksi, koska ennen olen ollut yltiöpositiivinen, jne. Niinkuin huomaatte, en todellakaan ole sinut asian kanssa ja siihen juuri tukea kaipaisin. En oikein jaksa uskoa, että voisin saada näin "lievänä tapauksena" sen kummempaa kuntoutusta. Eiköhän se aika tee tehtävänsä...

anzqu kirjoitti:Niskavamma/aivorunkovamma/aivovamma on siinä mielessä hankala, että oireisto tulee hiljalleen ja ei minulla ainakaan ole mitään käsitystä mihin oireiston eteneminen päättyy. Nykytietämyksen mukaan vamma saattaa edetä jopa 3-4 vuotta itse vammautumiseen johtuneesta tilanteesta, joten ota tilanteesi vakasti, vaatimalla vaadi tutkimuksia ja lähetteitä, kuvantamisia jne. Jos sinulla on jokin vakuutus, joka tutkimuksia kattaa, käytä sitä. Tosin vakuutusyhtiöiden asenne on sitten oma tarinansa, eikä siitä nyt enempää ;)

JA
torvelo kirjoitti:mulla on vammautumisesta kohta neljä vuotta, ja kunto heikkenee jatkuvasti. toki välillä ns. parempia jaksoja, mutta etupäässä ja kokonaisuutena aivan paskajuttu. toivottavasti tapaat hyvän lääkärin joka uskoo oireitasi ja lähettää jatkututkimuksiin. mitä aikaisemmassa vaiheessa vammat todetaan, sitä parempi on kuntoutumisennuste ja myöskin taloudelliset seikat (eläke tms.) .

Tähän olen myös ajatuksissani törmännyt, että on aivan uskomattoman mukavaa olla juuri valmistunut ja täynnä tyhjää työkuntoa. Hienot ensimmäiset työvuodet, mutta ehkäpä se siitä tasoittuu.

fedja kirjoitti:Haluatko lentis oikeudet Yksityis-osioon. Osion kuvauksessa on selostettu, että ottamalla ylläpitoon yhtyettä käyttäjälle voidaan lisätä lukuoikeudet Yksityisosioon, ja olen toinen ylläpitäjistä.

Voisihan tuo olla mukavaa, jos se luo uskoa?

Vaikka minulle on jo useasti todettu usasta lähteestä, että pitää hakeutua kunnon hoitoon, niin en edelleenkään halua uskoa sitä, etteikö nyt tarkoin valitut erikoislääkärit osaisi auttaa. Se ei ehkä olekaan osaamisesta vaan kiinnostuksesta kiinni. Vaikka tiedän nyt sen kääntöpuolen, en silti halua myöntyä siihen, vielä... Kaksi viikkoa täyttä odotusta niihin tiedonrippeisiin.
lentis
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 263
Liittynyt: 23 Heinä 2012, 18:11

ViestiKirjoittaja anzqu » 07 Elo 2012, 18:45

Kunhan pääset tuon Yksityiset osion kimppuun, niin huomaat että tekstisi vastaa aivan minun ajatuksiani sieltä vamman alkuajoilta ;) Minua patisteltiin hakeutumaan erikoislääkäreille ja erikoistutkimuksiin ja halusin uskoa että saan apua lähiseudulta, mutta toisin kävi.

Vasta kulunut kesä on ollut minun tilanteessani se käännöskohta, kun otin yhteyttä Olli Tenovuohon joka opasti eteenpäin ja nyt minut on oikeasti tutkittu niin kattavasti kuin Suomessa vaan voi. On tehty traktografia ja fMRI ja ainakin jälkimmäisestä tuli löydös, mitä ei mikään muu tutkimus ole näyttänyt. Odottelen vielä traktografian tuloksia, mutta jo ilman niitäkin on minulla kuukausi sitten todettu aivovamma.

Tällä hetkellä käyn kovaa kamppailua itseni kanssa, sillä tunnen että minusta on tullut toooodella tyhmä, tai ainakin pitkät piuhat omaava. En voi sanoa, että tällä hetkellä tuntisin itseni. Olen itsellenikin jotenkin vieras, elän täysin tätä hetkeä ja en muista mitä tein eilen saati edellisellä viikolla. Hyvin häkellyttävää. Sitä en tiedä, miten paljon olen muuttunut persoonana muiden silmissä. Olotilani on samaan aikaan outo ja normaali, kuin mitään ei olisikaan vialla. Silti tiedostan niskavamman. Ja tilanteeni on muuttunut huomattavasti viimeisen 8kk aikana huonompaan suuntaan. Ensimmäinen vajaa vuosi meni huomattavasti helpommin, kuin tämä viimeisin reilu puolivuotinen.
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja fedja » 07 Elo 2012, 19:12

Nyt lentis pääset lukemaan yksityis-osion viestejä.

Erikoislääkäreistä. Lääkäri voi olla hyvä, mutta yleensä jollakin tietyllä osa-alueella. Retkahdusvammaoireiden tunnistus on Suomessa ja varmaan muuallakin maailmassa todella harvojen lääkäreiden käsissä. Samoin aivovammojen oireista käsitykset ja tunnistaminen on kiinni lääkäristä.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja lentis » 07 Elo 2012, 19:33

Juu kiitos vain fedja! Teenpä tässä joku pv pienen tutkimusmatkan sen sisältöön, nyt siihen en pysty, kun pitää päästä nukkumaan hyviä unia huomista puurtamista varten.

Piti vielä tähän väliin kysymäni tällaista, kun nyt tähän oireistoon ollaan pääsemässä niin. Kävin tuossa vklopun aikana silmälääkärillä ja hän totesi olettamukseni mukaan silmäni normaaleiksi, kuitenkin refraktion (taittokyky) poikkeuksellisenkin normaaliksi, niin tiedättekö onko tuollaista tullut vastaan jollakin? -> jotain haittaa/yhteyttä/muutoksia jälkeenpäin? Tuli nyt tällainenkin poissuljettua vai kuinka?

Ja kiitos patistamisesta, voi olla että se alkaa tuottaa tulosta...
lentis
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 263
Liittynyt: 23 Heinä 2012, 18:11

ViestiKirjoittaja lentis » 10 Elo 2012, 17:09

Kuulin tänään itselle uutta tietoa tapaturmastani. En ilmeisesti olekaan ollut tajuton, vaan en vain muista tapahtuneesta tilanteesta oikeita asioita. Ja ilmeisesti myös "kaatunut" taaksepäin polviseisonnasta sen jälkeen, kun saanut toisen polvesta iskun leukaani. Aiemmin luulin "vain" väistäneeni ja saaneeni toisen hihalyönnin leukaani. Aina vain pahemmalta kuulostaa omaan korvaani, mutta kyllä aika luotettavaa tietoa tämä omaani verrattuna. Pitänee vielä selvitellä sitäkin asiaa ennen viikon päästä koittavia fysiatri/neurologi aikoja...

Keskiviikon koettelemus oli esiintyä joukolle ihmisiä. Selvisin kohtuullisesti 11 tunnin työpäivästä ja viimeisestä esitysvuorosta. Takapakki koitti eilen ja oli täydellisen havaittavissa vielä tänään. Olen saanut takaisin patin niskaani, joka poistui fysioterapiakäsittelyiden jälkeen. Jonkinlaisesta kuonapatista kysymys, mutta ikävä lisämauste sekin. Pää tuntuu taas samanlaiselta kuin ennen kipulääketiputusta muutamia viikkoja sitten. Nyt täytyy siis vain levätä koko viikonloppu. :/

Mutta kokonaiskuvana oireiluni on tasaantunut Triptylin kanssa nyt tasolle, joka se on ollut koko kevään, ennen pahentunutta oireilua. Joten homma tuntuu olevan tällä hetkellä jollakin tavalla taas paremmalla tolalla. Huomaan, että "normaalin elämän" eläminen on tosiaan hankalampaa, kun yrittää tunnustella oloaan jatkuvalla syötöllä, jotta olisi jotakin kerrottavaa lääkäreiden vastaanotoilla...
lentis
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 263
Liittynyt: 23 Heinä 2012, 18:11

ViestiKirjoittaja fedja » 10 Elo 2012, 22:40

Kannattaa kirjoittaa tapahtumakuvaus, mitä itse muistat törmäyksestä ja seuraavista tunneista/päivistä, ja kysyä 1-2 kaverin kirjoittamaa kuvausta tapahtuneesta ja siitä, mitä sinulle tapahtui. Hyvä kirjata myös oireet ja muutokset itsestä, mitä itse on hoksannut ja tästäkin kysyä parilta läheiseltä myös ja mielellään kirjallisena. Onko pelityyli tai -taito muuttunut? Onko persoonallisuus muuttunut? Oletko hiljaisempi tai puheliaampi yms. Jos on aivovammaa, niin sitä voi olla osittain tiedostamaton monista muutoksista. Toivotaan kuitenkin, että et ois kovin pahaa pään vammaa saanut.

Tärkeä on jaksaa elämässä muutakin tehdä kuin töitä. Tuolla voi mitata sitä, miten oireet vaikuttavat omaan toimintakykyyn. Itse olin vammautumisen ja alkuhankaluuksien jälkeen 5-6vuotta töissä ja poltin itseni loppuun ja itseni liian huonoon kuntoon. Siitä oli sitten vaikea nousta. Alkuvaiheen kuntoutus ja tarpeeksi stressitön ja ylikuormittamaton elämä on tosi tärkeä kuntoutumisen osalta. Oma kuntotilanne kylläkin paheni töissä, mutta varsinaisesti töiden vaikutuksen huomasin vasta sen jälkeen, kun uupumisen takia pyysin saikkua 2 kuukautta. Sen jälkeen huomasi, että jo puolen tunnin istuminen pahensi oireita melko paljon.

Tässä ketjussa on jonkunlaista luetteloa aivovammasta

http://niskavamma.munfoorumi.com/viewtopic.php?t=574
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja lentis » 13 Elo 2012, 17:09

Juu, tuollasta oirelistaa ja tapahtumakuvauskartoitusta aloin tekemään tässä kesällä vasta. Nyt ne alkaa kuitenkin olemaan kasassa, tosin varmuutta tapahtumien kulusta ei ilmeisesti tulla enää saamaan. Muillakin tuntuu olevan hataria muistikuvia kuin ainoastaan minulla (taas yksi syy kuvitella olevansa ok).

Tosiasiassa olen vain todennut viime aikoina, että täydellinen muistiaukko sieltä löytyy heti törmäyksen jälkeen ja kevään muistista sellaisia oireita, jotka eivät selity ainoastaan whiplash-diagnoosilla.

Ja mitä tuohon pelitaitoon tulee, niin kaikki refleksinomaiset liikkeet eivät enää sujuneet koko keväänä. Polvet pysyivät suorina aivan kuin siltä varalta, että jokin refleksi tulisi läpi... ;) Ja sen, mitä muistan siellä keväällä mukana olleeni, niin paikalla olin, mutta läsnä en lainkaan. Eikai sitä sen kummemmin kukaan kyseenalaistanut, kun juuri opparia ja töitä täysillä painoin taustalla. Kai sitä ihminen vähemmästäkin tulee poissaolevaksi... Enkä nyt muutenkaan niitä puheliaimpia tyyppejä ole ollut, lähinnä jos oikeasti on jotakin sanottavaa niin sanon. Nykyään pidän nekin mölyt mahassani, jos vaan mahdollista. Ei voi tietää, millaisia sammakoita suusta muuten pääsee.

Tuo kuulostaa kyllä pelottavalta, että fedjakin ollut töissä pitkään jälkeen... En taida uskaltaa edes kurkata, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Tosiasia taitaa tässäkin omalla kohdalla olla, että pitäisi ehkä sopia töissäkin joitain järjestelyjä. Mutta millähän tavalla? Aivan kaikkea ei taida uskaltaa kertoa?

Odottelen kuitenkin jo ensi viikon lääkäreitä, vaikkakin pienen palan kirveestä jo kaivoonkin heittänyt.
lentis
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 263
Liittynyt: 23 Heinä 2012, 18:11

ViestiKirjoittaja fedja » 13 Elo 2012, 19:54

Juu. Sitä ei silloin alkuun oikein tajunnut tilannetta ja tajunnut muuttuneensa. Yritti toimia samaan tapaan kuin ennenkin. Työt kyllä selvästi pahensi mun fyysisiä oireita, joten työskentely ei sujunut normaalisti. Mutta kun ei hahmottanut, että mikä on normaalia. Aivovamma on siitä paha, että pään toiminaa muuttuu yhtäkkiä ja sitten vaan yrittää tulla toimeen muutosten kanssa tajuamatta, että on muuttunut.. Töissä oli ongelmia keskittymisessä ja hakeuduin usein hiljaisiin paikkoihin tai vessaan joko keskittymään tai itkemään väsymyksestä, tai työpaikan vessan lattialle levähtämään, kun oksetti tietynlaisten työtehtävien jälkeen. Itse laitoin monet syyt mielenterveydellisiksi silloin alkuun, vaikka minulla oli paljon fyysisia oireita silloin alkuun, syke korkealla, hikoilua/palelua, jaloissa ja käsissä kuumotusta ja kylmyyttä/sinerrystä. Pikku hiljaa alkoi jossain vaiheessa tinnitus. Nyt tinnitus on molemmissa korvissa ja jatkuvaa. Päähän iskeytyi silloin alkuun voimakas paine, joka nykyään tuntuu enemmän voimakkaana jatkuvana kiristyksenä tai puristuksena.

Kyllähän noi poissaolotilat kuulostaa aivovammaoireelta ja kropan hallinnan muuttuminen. Itse urheilin aikoinaan paljon. OIreiden alun jälkeen tuntui, etten hallinnut enää kroppaa samalla tavalla. Pallon paikan salibandyssä hahmotin hiukan pieleen. Frispeetä pelatessa välillä tuntui, että vain juoksi kenttää päästä päähän. Pelaamista seurasi voimakas paineen kasvaminen päässä ja urheilusta ei seurannut sellaista hyvää oloa, mikä oli tullut aiemmin, mutta en noistakaan oikein hahmottanut, että mikä on. Minä alkuun en meinannut päästä ylös sängystä ollenkaan. Aamut oli kauheita. Heräsin aamuyöstä aina tosi sekavaan ja pahaan oloon. Iltaa päin olo hiukan hellitti ja pakotin itseni - urheilemaan...kun en muuallekaan saanut itseäni liikenteeseen. Ensimmäinen ajatus itsellä oli, että olin seonnut päästäni ja masentunut. Myöhemmin olen sitten alkanut hahmottaa kokonaisuuden ja moninaiset oireet, sekä sen, että syvä masennus ei tule yhden yön aikana, vaan kehittyy useimmiten pikku hiljaa. Alkuun vammautumisen jälkeen tuli n. vuoden katkos. Sain joitain tenttejä suoritettua. Keskittyminen opintoihin oli kuitenkin sen verran vaikeaa, että menin töihin, koska en pystynyt opiskelemaan. Lopulta sain osapäivätyön tutkimuslaitokselta. Tuo paikka tarjosi sitten lopputyön tekemistä. Kovalla vaivalla sain opiskelut päätökseen, vaikka välillä pystyi lukemaan vajaan tunnin, koska alkoi oksettamaan niin paljon. Kovan rasituksen takia sitten kroppa pääsi vuosien myötä tosi huonoon kuntoon.

Mutta joo, sekavaa voi itsensä hahmottaminen olla. Liian sinnikäs ei kannata olla. Itse olin ihan liian sinnikkäästi töissä. Toisaalta en olisi osannut tehdä asioita toisin.

Onko sinusta töissä olo ja opiskelua kuormittavaa ja jatkuvaa omilla rajoilla pinnistelyä, vai sujuuko se ihan ok? Oletko iltaisin ihan tööt, vai jääkö sinulla vielä energiaa tehdä muutakin? Onko tapa hahmottaa ympäristöä ja elämää muuttunut? Onko suhteet ihmisiin muuttuneet? Tuollaisia kannattaa itseltään kysyä.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja lentis » 13 Elo 2012, 20:28

Siis juurikin tälläisiä asioita parhaillaan päässäni pyörittelen ja mietin, et miten ne sais sanottua ääneen. En niitä noin hienosti todellakaan osaa selittää. Mutta parhaillaan pyrin vaan suoriutumaan töistä ja olemaan kotona makuuasennossa lopun päivää.

Pää mul särke selkeimpänä oireena jatkuvasti sellasena vanteena päässä ja päivän aikana ensi tulee korvakäytävien puutuminen/kutina ja sit levii poskii sellanen kihelmöintikipu. Kipuilu sit vaan jatkaa leviimistä päivän mittaan. Ajatus ja lähimuisti on tukkosia ja vaikeuttaa omaa työtä aika paljon. Oon joutunu opettelemaan sellasia uusia muistisääntöjä työntehostamiseks, muistin tueks. Joudun pitämään noin tunnin välein taukoa ja lepuuttaamaan päätä. Mm. keittelen vapaaehtosesti kahvia. ;) Ja tä jatkuu ihan loputtomiin (ainaki siltä tuntuu) mukaillen monesti kuvattuaja oireita täällä. Voin joku pv koittaa laittaa ton tänhetken listan tänne, ku pääsen oikeel koneel...

Mut oon siis tullu siihen tulokseen, et oon muuttunu ihan törky paljon ja kaikki se mitä oon koonnu itestäni ei enää pidäkään paikkaansa. Esim. en osais kuvailla itteeni parhaillaan työntekijänä työhaastattelussa. En tunne itteeni sillä tavalla, luottamus itseen on poissa. Mutta takuita on kuitenki et ihan hyvin pärjään täl hetkelki töissä, ei siinä. Mut se mihin sen rajan vetää siinä, mikä on liian kuormittavaa tai kuka on sairas, ni on aika vaikee sanoo parhaillaa omast mielestä. Siis uskon, et aivovamma on, ku joku sen uskois ja näyttäis, kertois mitäs sit tehää...

Oon täälläki jo kyseenalaistanu sen, kuinka paljon ihminen saa tuoda itseään esille, mikä on se terveen ja epäterveen raja. Se multa on täysin hukassa.
lentis
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 263
Liittynyt: 23 Heinä 2012, 18:11

ViestiKirjoittaja fedja » 13 Elo 2012, 21:52

Noin se oli minullakin, että töissä ensin ja loppupäivän meni sitten töistä elpyessä. Jossakin vaiheessa harrastinkin vielä työn päälle asioita ja kuljin pyörällä joka paikkaan. Nyt pyöräilymatka on 1.5km, ja sekin ottaa niskaan. Aiemmin sitä ei niin selvästi, koska kokonaisrasitus oli niin suuri. Sen verran kuitenkin, että yritin ajaa ilman käsiä, koska en pystynyt ajamaan siinä asennossa, missä ois pitänyt. Lopulta hommasin mummupyörän. Kävelymatkat oli välillä 0-200m. Nyt kävelen välillä n.1km, mutta jos menen kaupungille ja pitää olla pystyssä, tai kantaa vähäänkään jotain, niin kävelymatkat on 0-100m.

Juu. Ihan selkeästihän sinulla on jotakin häikkää. Ei elämä pitäis olla tuollaista. Ymmärrään sen, että on "hukassa" olo. Itse olin vuosikausia pihalla. Sain lopulliset ja oikeat diagnoosit 11vuotta vammasta. Sitä ennen oli pitänyt kiertää Suomea apua etsiessä. Lääkäreitäkin tuli kokeiltua laidasta laitaan, ennen kuin löytyi asiaa ymmärtävät. Minun näkökulmasta nyt ois tärkeintä, että löytäisit lääkärin, joka on asiantuntija juuri sinun vammassasi. Siten voisit päästä eteenpäin. Tiedostaa vammaasi eteenpäin ja mahdollisesti saamaan kuntoutusta. Tärkeätä olisi päästä sekä retkahdusvamman ymmärtävälle fysiatrille, että sinunlaisen aivovamman ymmärtävälle neurologille. Neuropsykologiseen arvioonkin olisi hyvä päästä, mutta se tapahtuu fysiatrin tai neurologin lähetteellä. Jos haluat vinkkejä mihin kannattaisi mennä, niin kyselehän. Tosin olemme jo saattaneet vinkata tässä ketjussa lekureista, mutten muista :).

Kannattaa myös miettiä, että olisiko lyhytkin sairasloma hyvä tässä vaiheessa, että vähän sais peliä puhallettua poikki. Siihen pisteeseen ei kannata sinnitellä, mihin itse menin.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja lentis » 14 Elo 2012, 16:57

Kiitti fedja, tä avaa taas lisää näitä suljettuja silmiä, joita anzqukin jo yritti tossa availla... ;) Minulle asti kantautunut Huhmar ja Orton hyvistä itelle varteenotettavista paikoista. Jotenki oon vaan niin itsepäinen tän asian kanssa, etten tiedä haluanko mennä kumpaankaan paikkaan, vaikka näen toki sen asian, mitä ajatte takaa. Jotenkin tuntuu liian "isolta". Riittäis vaan, ku joku vähä tietäis, missä mennää. Jos nyt on jotakin hyviä ehdotuksia (miel. V-S suunnalta), miten edetä ens viikon mahdollisten pettymysten jälkeen ni ne on tervetulleita... :)

Tässä lupaamaani oirelistaa, jota siis kerryttänyt suunnilleen kuukauden päivät, enkä vieläkään oo saanu kaikesta kiinni, mitä näen, mutten ymmärrä.

Fyysiset oireet:
- Särky, kihelmöinti ja puutuminen otsalla, ohimoissa, korvien takana ja yläniskassa (jatkuvaa, häiritsevää, erityistä tekemisen jälkeen)
- Niskan, hartioiden, yläselän ja lapaluiden-selkärangan välin lihasten jumiutuminen (jatkuvaa)
- Korvakäytävien lukkiutuminen, puutuminen, särky, humina, ritinä, kihelmöinti ja kutiaminen (jatkuvaa, vaihtelevaa)
- Niskan ja kallonpohjan särkevä jomotus, kihelmöinti, polte ja puutuminen (jatkuvaa, vaihtelevaa)
- Niskan jähmeys, ylimääräisen aineksen tuntu (jatkuvaa)
- Jatkuva väsymys 10h unienkin jälkeen (jatkuva, erityistä tekemisen jälkeen)
- Poskien puutuminen (säryssä, erityisesti iltaisin)
- Huimaaminen, pahoinvointi, tasapainovaikeudet, kompurointi (lähes jatkuvaa, vaihtelevaa)
- Silmänpohjien särky (pahimmassa säryssä)
- Silmien valonarkuus, värilliset kuviot, valovälkepisteet/-kuviot, kuvan painautuminen näkyviin, harhakuvat sivusilmällä katsottaessa, putkinäkö (tummat reunat), tummat alueet näkökentässä, näön sumentuminen, horisontin liikkuminen silmissä (lähes jatkuvaa, vaihtelevaa)
- Korvien ääniarkuus, kuulemisen vaikeus (jatkuvaa, erityisesti kimeät, hälinät ja yllättävät äänet aristaa, varsinkin läheltä puhuttaessa taajuus ei löydy heti, säikkyminen, pienessäkään hälyssä/huminassa ei kuule, erityisesti iltapvsin kipeät)
- Leukaluun kipeytyminen ja särky (pahimmassa säryssä)
- Leukaluun naksuminen ja rahina avattaessa (jatkuva)
- Pala kurkussa, joku puristaa kaulaa (lähes jatkuvaa, vaihtelevaa, erityisesti katsoessa alas pitkäkestoisesti tai esim. pullosta juominen)
- Käsien ja näön tärinä (satunnaisesti)
- Vasemman käden, jalan ja alaselän kihelmöivä/säteilevä, turhauttava puutumiskipu (satunnaista, mahdotonta)
- Jalkojen ja käsien ihon pistely, puutuminen ja kylmeneminen (lähes jatkuvaa, vaihtelevaa)
- Sydämen tykytyskohtaukset (satunnaisesti lepoon asettuessa)

Muut oireet:
- Muistamisen vaikeus (törmäys on tyhjää, kevät on hataraa, äsken oli tyhjää)
- Omituisuuden tunne itsestäni, en tunnu normaalilta itseltäni, minäkuvan kadottaminen
- Unohtuminen omaan kuplaan, seuraaminen ja keskittyminen häiriintynyt, lamaantuminen
- Ajatus ei kulje, välitys ei toimi, aivot tuntuvat käännetyn silloin tällöin täysin off-tilaan
- Esiintyessä pysyttävä harjoitellussa, muiden kysymysten/poikkeavan kulun huomioiminen erityisen hankalaa
- Ärsyyntyminen ja tiuskiminen omituisista asioista
- Puhuessa fokuksen kadottaminen, sanotun unohtaminen, lauseen muodostamisen vaikeus, sanan löytämisen vaikeus (kirjoittaessa helpompaa)
- Tavujen puuttuminen kirjoittaessa, tavujen toistaminen puhuessa
- Eleiden ja kasvon ilmeiden katoaminen sumuun, niiden lukemisen vaikeus
- Asioiden tekemättä jättäminen, aikaansaaminen vaikeaa, ajankäytön hahmottaminen häiriintynyttä
- Oireiden kertominen/muistaminen/selittäminen hankalaa tiedostaa, eikö kukaan muka huomaa
- Pelaaminen ei onnistu: refleksinomaiset liikkeet kadonneet, seisoskelu, poissaolevuus
- Luonne ennen: kiltti, sarkastinen puurtaja; enää ei tunnista
- Vetäytyminen ylimääräisestä; ystävistä, yhteisistä tekemisistä, kontakteista, tapahtumista ym.
lentis
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 263
Liittynyt: 23 Heinä 2012, 18:11

ViestiKirjoittaja lentis » 21 Elo 2012, 18:54

Nyt on käyty ensimmäistä kertaa fysiatrilla. Epäillään alaria ligamenttien venähdystä (kuten OMT-ft epäili käsittelyiden jälkioireiden perusteella) ja tutkitaan vanhoja kuvia josko niistä jotakin näkyisi, kun lausunnossa ei ollut mainintaa... Selkeänä fysiatri piti hermosto-ongelmaa ja selvitettävänä asiana jotakin "vuotoa" jossakin, mutten ymmärtänyt kuulemastani puhelusta tarkemmin mistä puhuivat kuvauspaikan hoitajan kanssa.

Nyt odotellaan uutta tarkennusta yli puolen vuoden takaisiin mri-kuviin ja suositeltiin lymfa-terapiaa kokeeksi pari kertaa tähän väliin. Saa nähdä kuinka tästä lähtee.

Perjantaina vielä neurologiaika, jota fysiatri piti täysin turhana(?) Ajattelin nyt joka tapauksessa sinne mennä. Oli siitä sitten hyötyä tai ei.

Olotilani on pahentunut nyt viikon aikana lähes sietämättömäksi. Kurkkua puristaa jatkuvasti ja fysiatrilla sain pahan olon aikaiseksi muutamasta pienestä niskan kokeilusta. Kaikki energiani on nyt keskitetty töiden tekemiseen ja pikaiseen nukkumaan pääsyyn. Elämää tämäkin.
lentis
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 263
Liittynyt: 23 Heinä 2012, 18:11

ViestiKirjoittaja fedja » 21 Elo 2012, 20:02

Hyvä, että olet päässyt askeleen eteenpäin. Miksikähän lääkäri kehotti unohtamanaan neurologin? Tietty, jos se on normineurologi, niin saattaa olla, ettei osaa sanoa juuri mitään sinun vammasta.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

EdellinenSeuraava

Paluu Käyttäjäesittely

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa