Uusi jäsen esittäytyy

Palstan käyttäjät voivat kertoa tarinansa

Uusi jäsen esittäytyy

ViestiKirjoittaja Saintsi » 10 Helmi 2012, 12:48

Olen 28-vuotias nainen, joka on taistellut viimeiset 7 vuotta niskakipuja vastaan. Vuonna 2005 kolaroin yhdessä auton kanssa. Auto voitti, minä jäin niskani kanssa toiseksi. Olin juuri noussut pyöräni selkään ja alkanut ylittämään katua, kun samoilla vihreillä tuli auto ja kolaroi kanssani. Ennen rytinää kerkesin vain miettiä, että tässä ei nyt kerkeä jarruttamaan eikä kiihdyttämään, vaan nyt rytisee. Ja seuraavan kerran huomaankin istuvani kadun reunassa ja taistelen pyörtymistä vastaan. Autosta nousee eläkeläinen mies, joka hokee koko ajan ettei huomannut minua. Onnettomuus hetkellä minulla oli päälläni kirkkaan pinkki takki, jonka todellakin huomaa. Tuolloin oli "aamu" eli kello oli n. 9.40 ja vappuun oli n. viikko. Huomaamisongelmia pimeyden tai muun vuoksi ei siis voinut ollut. Hurjintahan tässä on, että aina katua ylittäessäni katson kuskeja silmiin, että huomaavathan he minut. Muistan selvästi katsoneeni myös tätä miestä silmiin ja silti... Noh, onnettomuus oli ohi ja paikalle alkoi saapumaan väkeä. Päälleni ajaneen miehen vaimo nousi autosta ja alkoi valittelemaan rintakipuja. Minä rupesin hoitamaan (!!!) tätä rouvaa. Shokistani ja turtuneisuudestani huolimatta huolehdin rouvan takaisin autoon. Sovimme päälleajajani kanssa, että hän veisi meidät kaikki sairaalaan. Terveyskeskuksessa minut tutkittiin hyvin pikaisesti. Lääkäri ihmetteli miksi itkin. Hänen mielestään olin hyvässä kunnossa, pientä jomotusta seuraavina päivä voi olla. Juu, niin oli, ja sitä seuraavina seitsemänä vuotena. Ihan ja edelleen on "hieman" jomotusta.

Myöhemmin, monen mutkan kautta, selvisi, että minulla oli solisluun hiusmurtuma, otsani oli kolahtanut (ei, en käyttänyt pyöräilykypärää. Tyhmä minä!) tuulilasiin ja niskani oli retkahtanut. Pyörän kampi oli osunut palleaani ja polvessani oli jokin ruhje.

Tuosta aamusta lähtien elämä on ollut yhtä helvettiä. Terveyskeskus lääkäreiden mielestä minussa ei ole mitään vikaa. Niskani on täysin normaali. Olen hullu ja vainoharhainen. Kipuni ovat vain normaaleja, tähän ikään kuuluvia (21-28 v.) jännitysniskakipuja.

Ilman Outokumpulaista "urheiluhierojaa" olisin varmaan jo haudassa. Hän on hoitanut minua ja passittanut ammattilaisten luokse. Siltikin hoitoon pääsy on vienyt liian monta vuotta. Mutta onneksi, tällä hetkellä olen tutkimuksissa. Juuri tällä viikolla kävin taivutuskuvissa Vantaan Magneetissa Huhmaren Helenan lähettämänä. Odotan tällä hetkellä lähetettä Turkuun aivokuviin.

Valmistuin viime keväänä vaatetusmuotoilijaksi. En pysty tekemään rakastamaani työtä. Niska huutaa hallelujaa koneella istutun päivän päätteksi, tai kun olen päivän ommellut/neulonut. Ei onnistu se ammatti. Olen opiskellut 7 vuotta turhaan.

Oireeni ovat Whiplash-uhreille tutut: takaraivosärkyä, päänsärkyä, huimaus, käsien jomotus, muistihäiriöitä, yms., yms... Joka päivä pidän kauluria vähintään tunnin ajan, että kipu hellittää. Yritän olla syömättä särkylääkkeitä, koetan pärjätä kotikonstein niin pitkälle kuin pystyn. Elintavoilla (en enää urheile, ainoastaan kävely on sallittua tällä kropalla) ja ennaltaehkäisevällä toiminnalla saan kivut pidettyä suht aisoissa.

En olisi kestänyt tätä helvettiä näin pitkälle ilman rakasta aviomiestäni. Hän on jaksanut olla tukenani jokaisena tuskan hetkenä ja autuaallisina kivuttomina hetkinä. Välillä on hyviä aikoja, silloin kun olen saanut tulehduksen kaltaisen kipuaaltoilun rauhoittumaan, ja sitten on taas niin helvetillisiä aikoja, etten tiedä luovuttaisinko vai mitä tekisin. Tällä hetkellä olen ollut 2 kuukautta sairaslomalla. Olo on kropan osalta suht hyvä. Tällä hetkellä pää krakaa. En tiedä mistä ammentaisin voimaa ja uskoa siihen, että elämä voisi olla elämisen arvoista. En aio luovuttaa, mutta usko on välillä vähissä.
Saintsi
Saintsi
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 4
Liittynyt: 10 Helmi 2012, 11:02
Paikkakunta: Kuopio

ViestiKirjoittaja CH » 10 Helmi 2012, 14:18

Moi Saintsi!

Kamalia olet joutunut kokemaan! :? :?
On se ihme juttu, että noinkin vakavat vammat voidaan sivuuttaa arvauskeskuksessa... Onneksi monen kohdalle osuu jossain vaiheessa se pelastava enkeli (sinun tapauksessasi hieroja), joka ihan oikeasti kuuntelee ja osaa patistaa eteenpäin jatkotutkimuksiin. Huhmaren nimi on mainittu tällä foorumilla useasti, samoin Vantaan Magneetti - olet varmasti oikealla tiellä. On ihan selvää, että tämänhetkisessä tilassasi et pysty tekemään työtä, johon olet valmistunut. Onneksi saat nyt levätä ja hoitaa itseäsi. Olen iloinen, että löysit tämän foorumin. Minä olen moneen verrattuna päässyt niskani kanssa vähällä, mutta täällä kirjoittelee monta kaltaistasi tapausta, ja teillä on varmasti paljon annettavaa toisillenne. Kannattaa tutustua muiden kirjoituksiin - huomaat, ettet ole yksin etkä varsinkaan "hullu ja vainoharhainen"! :)
CH
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 280
Liittynyt: 06 Helmi 2009, 20:11

ViestiKirjoittaja Nasu » 10 Helmi 2012, 15:12

Moikka! Minä olen 30v. nainen ja elänyt kolme vuotta whiplashin kanssa. Minä sain diagnoosini yli 2 vuotta sairastettuani. Terveyskeskuskokemukseni ovat myös aika huonoja - siellä minut haluttaisiin edelleen luokitella mielenterveysongelmaisten joukkoon ja niskaoireeni lähinnä paniikkikohtauksiksi ja uskalluksen puutteeksi... Onneksi yksityiseltä puolelta löytyi viimein fysiatri, joka osasi tulkita oireeni whiplashiksi.

Kiva, että löysit tänne! Ainakin minulle tämä foorumi on ollut mainio tietolähde. Vaikka viranomaispuolella kohdeltaisiin huonosti, kannattaa yrittää pitää mielessä, että me vammautuneet olemme hyviä ja arvokkaita ihmisiä siinä missä muutkin :) Lähtökohdat päivittäiselle elämälle ovat vain melkoisen erilaiset...Tsemppiä! -Nasu-
Nasu
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 53
Liittynyt: 11 Touko 2011, 11:53

ViestiKirjoittaja anzqu » 10 Helmi 2012, 16:00

Moi! Täällä 33-vuotias (piti tarkistaa lapsilta :lol:) vajaa 2v. sitten valmistunut tradenomi ja vuoden olen retkahdusvamman (itse asiassan kahden) kanssa taistellut. Ja nyt mennään uusintakierrosta, eli minut on juuri heitetty pihalle neuron kirjoilta diagnosoimattomana ja oireita on vaikka muille jakaa. Yritän juuri tapella maksusitoumusta Ortoniin jatkotutkimuksiin.

Retkahdusvammaiset tuntuvat olevan sellainen potilasryhmä, ettei meidän kanssa osaa toimia ihan kuka tahansa, oireilu kun on neurologian alaa, mutta kun ei löyty kuvantamistuloksia niin vikaahan ei ole. Minullakin aivovamman jälkitilan oirekuva täyttyy täysin. Onnekseni taustatukenani on neuropsykologi, joka hokee etten ole hullu ja kuvittele oireitani ja jaksaa huolehtia että pääsen jatkotutkimuksiin. Vielä kun saisi kaiken diagnoosiksi saakka, niin pääsisi joskus aloittamaan kuntoutuksen, mihin pääseminen on sitten uusi taistelu sekin.

Sinulla on jo todella hyvä tilanne, kun olet noin pitkällä tutkimuksissasi. Vaikka eihän kenellekään haluaisi tällaista kipu/oirehelvettiä taakakseen vuosiksi. Minä en edes pärjää ilman lääkitystä, nytkin menee kolmet kipulääkkeet päällekäin ja juuri kokeilin yhtä vähentää sillä seurauksella, että olosta tuli helvettiä, joten nostanpa annostuksen suosiolla takaisin.

Pidähän meidät ajantasalla tilanteestasi!
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja torvelo » 10 Helmi 2012, 16:58

Hola Saintsi,

puolestani toivotan tervetulleeksi luulosairaiden osastolle.
Luen mielelläni kertomustasi. Toiste lisää, eilinen painaa vielä päälle.

-torvelo-
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

ViestiKirjoittaja Saintsi » 10 Helmi 2012, 17:00

Kiitos kaunis kaikille. Olen useasti miettinyt, että mistäköhän löytäisin vertaistukea. Tämä kun on sen verta rankka asia itsestään käsiteltäväksi. Jotenkin onnistuin tänne eksymään ja olen itkenyt silmät päästäni lukiessani toisten kohtaloita ja samankaltaisia oireita. En ikinä, en edes pahimmalle vihamiehelleni, haluaisi näitä oireita. En ikinä!
Olen miettinyt, että onko tämä kaikki karman vuoksi johtuvaa? Olenko tehnyt jotain niin pahaa, että olen ansainnut tämän? Vai onko tämä vain kohtalon oikkuja? Sitä annetaan ihmiselle niin paljon kannettavaa kuin se jaksaa kantaa? Voiko olla näin? Vai onko minulla vain huono tuuri? Tiedä häntä, mutta tässä sitä ollaan.. pilalla olevassa kropassa sähäkillä aivoilla varustettuna. Paitsi kuten juuri Huhmarelta kuulin, niin minulla on melko varmasti joitain ratoja poikki aivoissa, jonka johdosta esim. sanamuisti on heikentynyt. Olen kuulemma yhtä fiksu kuin ennenkin, mutta huonomuistinen. Great!
Jospa jossain olisi juuri nyt kehittymässä kirurgi, joka jonain päivänä osaisi operoida whiplash-potilaiden niskoja. Toivon sitä todella, niin teidän muidenkin kuin itsenikin puolesta.

Mistä te kaikki ammennatte omat voimanne jatkaa eteenpäin?
Saintsi
Saintsi
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 4
Liittynyt: 10 Helmi 2012, 11:02
Paikkakunta: Kuopio

ViestiKirjoittaja anzqu » 10 Helmi 2012, 17:48

Saintsi kirjoitti:Olen kuulemma yhtä fiksu kuin ennenkin, mutta huonomuistinen. Great!


Tuo oli osuvasti sanottu! Ja kun vielä lisää hitauden, aloitekyvyttömyyden ja tooooooooooosi pitkät piuhat, niin avot! Samaahan tuota minullekin sanoi neuropsykologi, että kapasiteettiä on vielä vaikka mihin, kunhan ensin oppii ja sopeutuu muuttuneeseen tilanteeseen. Ja siihen menee aikaa...

Jotain kohtalonivaahan tämä tuntuu olevan. Ei riitä että on jo entuudestaan todettu pysyvästi sairaaksi (fibromyalgia) ja uupuneeksi, sitten pitää vielä paukauttaa 2 kolaria, että tajuaa pysähtyä ja ajatella joskus itseään. Nyt sitä sitten saa ajatella omaa napaa 24/7 ja opetella uusiksi monia entuudestaan niin yksinkertaisia asioita. Ainakin kaikkeen tarvitaan nykyään paljon aikaa, kun minä en jaksa/pysty/kykene! Vielä toistaiseksi jonkinlainen optimisti ja kiero huumorintaju vievät eteenpäin, mutta voipi olla että muutaman vuoden päästä tämä nyt jo lisääntynyt kyynisyys vie voiton. Etenkin, jos joutuu kerta toisensa jälkeen menemään pää edellä seinään pelkästään diagnoosia metsästäessä :roll:
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja Saintsi » 10 Helmi 2012, 18:18

Juu, mustahuumori on meidän perheessä (minä+mies=meidän perhe, niskani vuoksi en saa tulla raskaaksi, joten meidän perheemme tulee olemaan aina kahden hengen kokoinen. Ellei sitten adoptio tule kyseeseen jossain vaiheessa. Saako näin vammainen ihminen adoptio-oikeutta? Tuskin. Uusi aihe katkeruuteen.. ) hyvin suosittua. Vammaisuudestani vinoillaan joka välissä. Silloin kun olen terveimmilläni olen tuulispäänä tekemässä kaikkea, koska pystyn. Aamun aikana olen saattanut siivota, pyykätä, kokata, leipoa, neuloa ja keksiä maailman rauhan.. illalla olenkin sitten puolikuollut, ja siitähän tietenkin vinoillaan "Et sitten voinut tänään tehdä kuin vain nämä asiat, oletpa laiska ja aikaansaamaton".. kieroutunutta huumoria.
Mutta pakkohan sitä on oman mielenterveydenkin kannalta tehdä asioita, eikä vain jäädä paikoilleen makaamaan. Jos olen liian kauan aloillani, alkavat aivoni työstämään pelkotiloja ja kehittämään kauhuskenaarioita tilan huononemisesta ja mahdollisesta neliraajahalvauksesta. Silloin menen niin lukkoon ettei hurtti huumorikaan pelasta. Ainoa tepsivä keino on kunnon epätoivoraivoitkut, oikein sellaiset räkää roiskuvat ja kyyneliä purskauttelevat itkukohtaukset, jotka ravisuttaa koko ruhjoutunutta kroppaa. Pieni paniikkikohtaus silloin tällöin auttaa liialliseen mielen mustumiseen.
Meillä on jopa kehitelty termejä vammaisuudestani, kuten esim. vv-kyyti = vammainen vaimo kyyti. Autolla pitää siis ajaa niin ettei tule yllättäviä nytkäytyksiä ja kiihdytyksiä/jarrutuksia. Miehestäni onkin näiden 7 vuoden aikana kehkeytynyt melkoisen hyvä kuski. :lol:
Saintsi
Saintsi
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 4
Liittynyt: 10 Helmi 2012, 11:02
Paikkakunta: Kuopio

ViestiKirjoittaja anzqu » 10 Helmi 2012, 18:27

Saintsi kirjoitti:Juu, mustahuumori on meidän perheessä (minä+mies=meidän perhe, niskani vuoksi en saa tulla raskaaksi, joten meidän perheemme tulee olemaan aina kahden hengen kokoinen. Ellei sitten adoptio tule kyseeseen jossain vaiheessa. Saako näin vammainen ihminen adoptio-oikeutta? Tuskin. Uusi aihe katkeruuteen.. ) hyvin suosittua.

Käyppäs vilkaisemassa käyttäjäesittelyistä Tahdonvoiman tarina. Tämä retku nimittäin sai vastikään kaksoset!! :)
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja Nasu » 10 Helmi 2012, 21:28

Joo, kyllä tämä elämä on heittänyt aikamoista kuperkeikkaa vammautumisen jälkeen, ja on pitänyt miettiä monta asiaa ihan uusiksi (ja vielä useampia asioita on vielä miettimättä). Minä en ehtinyt oikeastaan edes kokeilla oman alan kokopäivätyötä, kun retkahdus tapahtui opiskeluaikana. Se, etten nyt voikaan tehdä työtä, johon olin kouluttautunut (enkä tällä hetkellä mitään muutakaan), on ollut tosi iso kolaus, jota käsittelen parhaillaan.

Tykkäsin ennen matkustelusta tosi paljon - nyt hirvittää jo ensi kuussa edessä oleva Tukholman-risteily. Kävelin ennen koko ajan ja joka paikkaan - nyt niska ilmoittaa viimeistään vartin kävelyn jälkeen, että olis aika lopettaa tältä päivältä. Tuntuu, että siitä, kun istuin yliopistolla kokonaisia luentoja, olisi noin sata vuotta aikaa. Oikeastaan se tuntuu niin kummalliselta, että on vaikea uskoa, että sellaista on ollutkaan.

Minulla on usein todella paha olla henkisesti - erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa pitää toimia hankalien terveysviranomaisten kanssa. Tuntuu ihan kamalalta joutua "todistelemaan" oireitaan joka suuntaan, kun arkielämässäkin on ihan tarpeeksi kestämistä. Kun on aiemmin ollut "normaali" ja hoitanut asiansa hyvin, on ollut järkyttävää huomata, että moni viranomainen pitää minua lähinnä sosiaalipummina.

Mistähän sitä voimaa sitten tulee...No jos ihan konkreettisista asioista lähdetään, niin elämänrytmini on nykyään niin säännöllistä kuin vain on mahdollista, ja levätä täytyy myös keskellä päivää. Yritän keksiä jokaiseen päivään jonkin vähän erilaisen jutun, joka antaa sille päivälle muunkin merkityksen kuin huimauksen ja kipujen kanssa selviämisen. Välillä tämä kaikki sujuu paremmin, välillä huonommin.

Oman blogin aloittaminen on ollut voimia antava juttu (ensimmäiseen kahteen vuoteen en yksinkertaisesti pystynyt edes kirjoittamaan tuntemuksistani). Puoliso ja lemmikkieläimet antavat myös voimia, ystävät samaten. Kyllä tämä aikamoista psyykkaamista on, mutta jotenkin sitä aina päivästä toiseen selviää. -Nasu-
Nasu
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 53
Liittynyt: 11 Touko 2011, 11:53

ViestiKirjoittaja DirtyDeeds » 10 Helmi 2012, 23:03

Tervetuloa voorumille, Saintsi! :P
Kovia kipuja alkaen 8/1999, niskaan tehty 1999 anteriorinen dekompressioleikkaus, väli C7-Th1 luudutettu yhteen, selässä madaltumia, instabiliteettia, protruusioita, kipuja
Blogi: http://dd-speaks-his-mind.blogspot.com/
DirtyDeeds
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1613
Liittynyt: 27 Loka 2008, 23:22
Paikkakunta: Oopu

ViestiKirjoittaja kojootti » 11 Helmi 2012, 18:53

Tervetuloa minunkin puolesta! hyvälle lääkärille olet päässyt, tsemppiä!!
kojootti
kojootti
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 446
Liittynyt: 03 Maalis 2011, 14:34

ViestiKirjoittaja fedja » 13 Helmi 2012, 21:37

Nasu. Laita allekirjoitukseesi oman blogisi osoite, niin sinne porukka löytää paremmin.

Ja sinä, joka aloitit ketjun (nimimerkki jo unohtui). Teretulemast tänne! Voisko olla niin, että menet helposti kierroksille. Minulla on ollut sitä vikaa paljon vammautumisen jälkeen. Edelleen on vaikea osata rauhoittua (viimeksi tänään kierroksilla ja kovassa vauhdissa aamulla, muutaman tunnin erittäin ärtynyt ja illan päälle vielä kilarit ü). Alkuun kierrokset aiheuttivat paniikkikohtauksen kaltaisia tiloja, kun ei tajunnut, että aivot ne vaan tässä tilttaa. Muutenkin itsellä tunnevolyymit moninkertaistui, niin sitä oli sellaisella kunnon vuoristoradalla koko ajan. Pelotkin olivat tosi voimakkaita. Jos sinulla tulee helposti kierroksia, niin pitäisi oppia rauhoittumaan, ennen kuin on kierroksilla. Ja oppia ennakoimaan jo etukäteen, että voin tehdä tätä juttua 1h tai 2h ja sitten ei enää. Tosi vaikeaa tuo on edelleen, mutta oman kapasiteetin oppiminen on minulla rauhoittanut pelkotiloja ja paniikkioloja. Yksi kans, mikä voi helpottaa, on noiden pelkotilojen kohtaaminen. Yrittää niiden tullessa rentoutua ja antaa niiden tulla päälle ja vaikka kirjoittaa miltä tuntuu.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja Saintsi » 20 Helmi 2012, 10:19

Asiat ovat edenneet taas hiukkasen. Sain Huhmarelta lähetteet traktografiaan ja neuropsykologille. Näin aluksi menen tämän viikon perjantaina Turun Pulssiin aivokuviin.. huih!
Lähetteissä luki, että oireeni kuvaavat tyypillisen sentraalisen vestibulaarisenoireiston ja lisäksi aivovammaoireita on havaittavissa. Huhmaren vastaanotolla käydessäni hän sanoikin, että melko varmasti aivoissani on joitain pieniä ratoja poikki, koska esimerkiksi hajuaistini on alentunut huomattavasti.. että näin.
Näillä tiedoilla mennään taas hiukkasen matkaa etiäpäin ja odotellaan uusia tuomioita kuultavaksi jonkun ajan kuluttua. Tällainen odottaminen käy naisen hermoille ihan tosissaan. Toisaalta, johan tässä on 7 vuotta odoteltu, että päästäis edes jonkinlaiseen tutkimukseen. Olenkin sanonut, että tämä vuosi 2012 saa luvan olla ratkaisujen vuosi. Haluan tietää onko minulla mahdollisuuksia parantua (tiedän ettei ole mahdollisuutta, mutta ainahan sitä voi toiveajatella) tai onko tilani kehittymistä huonompaan suuntaan mahdollista estää. Vai onko tämä ns. menoa nyt kohden aina vain huonompaa. Voinko tehdä töitä, pitääkö kouluttautua uudestaan vai olenko täysin hyödytön.. monta kysymystä vailla vastausta, mutta jospa tämä vuosi toisi ne mukanaan.
Ensi viikolla palaan töihin, tai ainakin yritän sitä. Olen ollut joulukuun puolesta välistä asti saikulla ja töihin palaaminen tuntuu henkisesti hyvältä, mutta fyysinen olotila pelottaa. En tiedä onko minusta siihen. No, ainakin aion koettaa. Henkisesti tekee todella hyvää päästä neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille ja saada aivoille tekemistä. Tuntuu, että aivoni rapistuvat käyttämättöminä, se on pelottavaa.

Mutta niin, hommat etenevät ja ratkaisuja ollaan ihan kohta saamassa. Jeij!
Saintsi
Saintsi
Noviisiniskoittelija
Noviisiniskoittelija
 
Viestit: 4
Liittynyt: 10 Helmi 2012, 11:02
Paikkakunta: Kuopio

ViestiKirjoittaja fedja » 20 Helmi 2012, 21:35

Kannattaa laittaa kunnon hoitaminen ykköseksi ja tehdä sen verran kuin pystyy tekemään. Jos pääset paranemisen alkuun, niin mistä sitä tietää, mihin kunto voi johtaa. Tää vamma vaihtelee eri ihmisten välillä tosi paljon. Osa pystyy tekemään töitä, osa ei.

Jos löytää oikeat kuntoutusohjeet, kuntoutushoidot ja oppii tuntemaan kroppansa, niin että rasittaa sitä sopivasti, niin vamman kanssa voi päästä hyväänkiin tasapainoon. Parhaat ohjeet niskan kuntoutukseen porukka on saanut Kuntoutus Ortonista ja ihan parhaat Tampereelta. Ortoniin voi saada maksusitoumuksen, ja Treelle porukka menee yksityisesti.

Itse en tällä hetkellä pysty töihin, mutta en ole vielä luovuttanut kokonaan, etten koskaan mihinkään töihin pystyisi. Ja tuo on totta, tuntuu, että aivot rappeutuu tästä liian vähäisestä virikkeettömyydestä. Toisaalta ei sitten kestä niitä virikkeitä.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

Seuraava

Paluu Käyttäjäesittely

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa