Marielan tarina

Palstan käyttäjät voivat kertoa tarinansa

ViestiKirjoittaja anzqu » 03 Kesä 2011, 14:10

gindan kirjoitti:Minullakin on hoitona tuota niskan syvien lihasten vahvistamista. Minkälaisia liikkeitä sinulla on ja on ollut tehtävänä?

Itsellä tällä hetkellä kaksi:
- Selin makuulla vedetään leukaa rintaan siten että takaraivo pysyy alustassa, joka minulla on muutamaan kertaan taiteltu pyyhe. Tätä noin 10 sekunnin pitoja x 20.


Minä teen tätä samaa joko selällään lattialla tai (yleensä) seisaallaan seinää vasten. Mutta pidon kesto on vain 10sek. Ärsyttävästi alkaa vammapuolella kaulan lihakset täristä ja vasen käsi puutuu heti, pitää aina liikutella sormia etenkin seisaallaan tehdessä. Ja yleensä olotilaa sävyttää myös huimaus ja yökötys. lievinä tosin.

***Pakko vielä lisätä, että kokeilin tuossa iltajumpan jälkeen minkä aikaa pystyn pitämään päätäni lievässä kohoasennossa selinmakuulla ja 5sek jälkeen alkoi vasemmalta puolelta alaleuka nykiä ja täristä ja 15-20sek jälkeen koko niska. Vaikka laskin pään alas jäi tärinä päälle ja tuntui kun pää oli käännettynä oikealle (vamma vasemmalla). Juu, ei ole niska kunnossa ei.
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja mariela » 06 Kesä 2011, 10:24

Huhhuijaa, palasin juuri reissusta etelästä, ensimmäiseltä lomalta sitten sairastelun alkamisen. Jotain kertoo voinnin kohentumisesta se, että jaksoin olla liikenteessä muun porukan kanssa ja kävellä joka päivä. Tauottaa piti ja kantamiset yms. jättää suosiolla muille. Ihanaa silti, että pystyi tekemään jotain noin "normaalia"!! :D Toivottavasti nyt ei tule rankaisua...

Gindan, mulla on tosiaan kertynyt aika rutkasti nyt harjoitteita viime elokuusta lähtien, kun aloitin fyssarini kanssa. Osan harjoitteista olen jo jättänyt pois ja loppuja teen vaihdellen, eli joka päivä en tosiaankaan tee kaikkia harjoitteita. Pidän myös 1-2 lepopäivää viikossa, jolloin en tee mitään harjoitteita. Monta kertaa on pitänyt listata tänne harjoitteita skannattujen kuvien kera, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi... Nyt koitan skarpata!

Mulla oli alkuun ensimmäisiä harjoitteita saman tyylinen kuin tuo ensimmäinen mainitsemasi. Eli selinmakuulta leukaa todella kevyesti kohti rintaa (max muutama sentti). Samalla kohdistan katseen voimakkaasti ylöspäin eli "otsaa kohti". Tämä auttaa aktivoimaan niskan syvät lihakset. Siirrän katseen hitaasti takaisin normaalitasoon ja samalla varovasti kevennän päätä alustasta.

Fyssari näytti mulle, mistä voin kädellä itse koittaa, milloin syvät lihakset aktivoituvat. Samalla pintalihasten pitää pysyä sen verran löysinä, että ei mene ihan viulunkieliksi. Nykyään luulisin jo tunnistavani suunnilleen, että oikeat lihakset aktivoituu.

Aloitin tämän liikkeen niin, että ensimmäiset n. 3 kk tein puoli-istuvasta asennosta ja tosiaan vain kevensin päätä alustasta, en nostanut. Nykyään teen selinmakuulta 10 x 10 s pieniä nosto-pitoja päivittäin. Tärisemättä päätä pystyn kannattelemaan n. 25 sekuntia, kun alussa pystyin vain muutaman sekunnin. Fyssarini mielestä tämä on jo hyvä kehitys, mutta itse haluaisin lisää kestovoimaa.

Tuosta puoli-istuvasta asennosta tein myös alkuun pieniä nyökkäyksiä yläniskalle.

Toinen ensimmäisistä saamistani liikkeistä oli yhdellä kädellä kevyesti painaa vuorotellen kohti otsaa, takaraivoa ja pään kummaltakin puolelta niin, että samalla vastustan niskalihaksilla käden pitovoimaa / suuntaa. Näitä teen nykyään n. 10 sekunnin pitoja ja 4-5 kertaa kullekin kohdalle.

Samoin vielä alkuun sain Trapezius-lihasta vahvistavia liikkeitä. Nämä olisi helpompi selittää kuvien kera. Toisessa makaan vatsallaan ja kohotan siitä hartioita ja käsivarsia suorassa linjassa ylöspäin niin, että tunnen lihasten lapojen alapuolella, selkärangan molemmin puolin aktivoituvan (=trapetzius-lihaksen alaosa). Näitä teen 10 x 10 s pitoja.
Toisessa harjoitteessa kohotan istualtani kevyesti suoraan ylöspäin toista hartiaa ja samalla kädellä hieman vastustan hartian liikettä, tässä aktivoituu trapezius-lihas myös.

Talvella sain lisää harjoitteita yläniskan rusettilihaksille. Yksi on sellainen, että makaan vatsallani, ja nostan tästä päätä hieman irti alustasta. Tästä asennosta sitten teen todella pienen "ylöspäin nyökkäävän" liikkeen eli tavallaan taivutan päätä hieman taaksepäin, samalla ajatellen että yläniska on "akselina". Liike on todella pieni. Tätä teen myös kuminauhan kanssa.

Nyt tänä keväänä sain tosiaan rutkasti uusia harjoituksia olkapäille ja lavoille. Tuntuu, että näiden aloittamisen jälkeen tapahtui selkeämpi muutos parempaan suuntaan. Liekö sitten harjoitteiden ansiota tai jotain muuta. Näistä voisin ladata tänne kuvia piakkoin! Samoin noista muista harjoitteista, koska on tosi haastavaa koittaa selittää niitä selkeästi :)

Tuntuu tosiaan, että mulla on harjoitteita tosi paljon, ja onneksi olen pystynyt suurimmaksi osaksi niitä tekemäänkin. Nämä harjoitteet voi olla liian raskaita joillekin niskavaivaisille, ja kyllä muakin on lääkäri toppuutellut, että liikaa ei saa tehdä, vaikka tuntuisi ihan ok:lta. Niskan hallinta ja syvien lihasten aktivointi pitää muistaa kaikissa liikkeissä.
mariela
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 63
Liittynyt: 11 Marras 2010, 15:05

ViestiKirjoittaja mariela » 06 Kesä 2011, 13:52

Pakko vielä lisätä, että kokeilin tuossa iltajumpan jälkeen minkä aikaa pystyn pitämään päätäni lievässä kohoasennossa selinmakuulla ja 5sek jälkeen alkoi vasemmalta puolelta alaleuka nykiä ja täristä ja 15-20sek jälkeen koko niska. Vaikka laskin pään alas jäi tärinä päälle ja tuntui kun pää oli käännettynä oikealle (vamma vasemmalla). Juu, ei ole niska kunnossa ei.


Mullakin tuli alussa toi tärinä heti saman tien ja päätä ei pystynyt kannattelemaan oikeastaan lainkaan. Fyssari neuvoi sit alkuun tekemään pelkästään noita pään kevennyksiä ja puoli-istuvasta asennosta, ja sekin oli aluksi rankkaa. Alussa virittelin sohvatyynyn n. 45 asteen kulmaan, johon nojailin, siitä sit pikkuhiljaa alemmaksi, kunnes pystyin tekeen selinmakuultakin noita.
mariela
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 63
Liittynyt: 11 Marras 2010, 15:05

ViestiKirjoittaja anzqu » 06 Kesä 2011, 19:30

mariela kirjoitti:Huhhuijaa, palasin juuri reissusta etelästä, ensimmäiseltä lomalta sitten sairastelun alkamisen. Jotain kertoo voinnin kohentumisesta se, että jaksoin olla liikenteessä muun porukan kanssa ja kävellä joka päivä. Tauottaa piti ja kantamiset yms. jättää suosiolla muille. Ihanaa silti, että pystyi tekemään jotain noin "normaalia"!! :D Toivottavasti nyt ei tule rankaisua...


Minähän kävin pari viikkoa kolarin jälkeen etelässä ja olin reissun melko kivuton. Liekkö sitten lepo, rentoutuminen ja lämmin ilta auttoivat, mutta oireet iskivät vasta paluulennolla (kiitos pirunmoisten ilmakuoppien ja takanaistuvan x kertaa ylös noustessaan penkkini selkänojasta rajusti taaksepäin repineen kanssamatkustajan :evil:) ja siitä eteenpäin vointi onkin ollut vain alaspäin. Nyt ehkä kuluneen kuukauden vähän tasaisempi, mutta lääkevaste onkin kohdallaan...

Että miksiköhän mieli halajaa kokoajan takaisin etelään :lol:
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja mariela » 07 Kesä 2011, 07:13

Että miksiköhän mieli halajaa kokoajan takaisin etelään


Sama, heti voisin lähteä takaisin!

Kyllä se loma toi taas uutta puhtia ja toivoa tähän tilanteeseen. Noo, onneks täälläkin saadaan nauttia lämmöstä kohta 8)
mariela
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 63
Liittynyt: 11 Marras 2010, 15:05

ViestiKirjoittaja mariela » 11 Elo 2011, 22:28

Päivitystä..

Täällä on palattu taas töihin ja päätteen ääreen lomilta, ja vaikutuksen huomaa heti. Ekat kaksi työviikkoa oli polttelevia, kovia kipuja kallonpohjassa ja lihakset vetivät ihan jökkiin. Maa alkoi keinua taas pahemmin jalkojen alla.

Nyt kuukausi töihin paluusta huimausta on edelleen enemmän kuin keväällä, viiltelykipuja käsissä ja edelleen lihasnykinöitä (nämä eivät ole koskaan kunnolla olletkaan pois).

Minusta oireistoni muistuttaa aika lailla jännitysniskaa ja lienee aika lailla juuri lihasperäistä. Lihasten epätasapainoa ja toimintahäiriötä.. Olo pahenee aina, kun joutuu palaamaan tauon jälkeen kuormittavaan työrytmiin. Istuminen on raskasta, autossa pitää laittaa penkki kallelleen taakse ja autolla pitkien matkojen ajo ei onnistu käsien kipujen vuoksi.

Kävin fysiatrin suosituksesta uudella fysioterapeutilla Tampereella. Tarkoituksena on tarkistaa ja päivittää harjoitusohjelmani. Heti aluksi jouduin jättämään kaikki niskan syvien lihasten treenit pois. Olin tehnyt itsenäistä treeniä osin väärin ja liian voimakkaasti, minkä takia varsinkin oikean puolen kaulan ojentaja on yliaktiivinen ja syvät lihakset ei pääse aktivoitumaan. Kunnon treenin sijaan teen nyt pieniä nyökkäyksiä, tyyny pään alla, minimaalisella voimalla, 10 s pitoja. Kun syvät lihakset taas löytyy, treeniä voidaan taas lisätä. Fysioterapeutti käsitteli myös kaulan puolelta triggerpisteitä, mikä lisäsi rangan liikkuvuutta (eteentaivutuksessa) välittömästi.

Suosituksena oli lisätä liikkumista mahdollisuuksien mukaan kunnon palauttamiseksi. Kävelyä pitäisi nyt harrastaa niin paljon kuin jaksaa, hyvillä kengillä. Sain myös salille muutaman liikkeen (jaloille ja hartioille/käsille), mutta sinne meno ei nyt tunnu realistiselta huimauksen vuoksi.

Ei tätä whiplashia taideta niin hevillä voitaakaan :(
mariela
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 63
Liittynyt: 11 Marras 2010, 15:05

ViestiKirjoittaja mariela » 11 Loka 2011, 09:18

Nyt on päätökset saatu sekä Liikennevahinkolautakunnasta että Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta.

Ja hallelujaa, ihmeparantuminen on tapahtunut! Ei kai mitään muuta tarvinnutkaan odottaa. Liikennevahinkolautakunnan mukaan mitään vammaa ei ole koskaan tapahtunutkaan. 100 km/h nokka-kolarilla ja niskan kroonisilla retkahdusvammaoireilla ei ole syy-yhteyttä.

Tapaturmalautakunnan mukaan "lievä" retkahdusvamma on jo parantunut.. onhan vammasta jo yli vuosi ja aika parantaa haavat, eikös niin!!?

Kyllä kiinnostaisi, millaisia ihmisiä noissa lautakunnissa oikein istuu. Mahtavatko saada öisin unta? No, eihän heidän tarvii meitä pahaisia vammaisia koskaan kohdata tai "kuviteltuja" vaivojamme ymmärtää.
mariela
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 63
Liittynyt: 11 Marras 2010, 15:05

ViestiKirjoittaja anzqu » 11 Loka 2011, 09:46

Eläköön lautakunnat, säästitte taas monen monta euroa, jotka jaetaan sitten osakkeenomistajille osinkona!

Eihän niska nyt kolarissa retkahda, saati että jotain vammoja tulisi, ehei! Tsiisus sentään! Huomaa että on lakimiehet asialla.

Mariela, meinasitko jatkaa asiaa käräjäteitse?
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja torvelo » 12 Loka 2011, 15:06

Tiedän kyllä Mariella tunteen. Itsekin olen "luulosairas".
Asialle ei oikein muuta voi kuin laittaa valitusta eteenpäin. Tai ehkä liikennevahinko jutuissa varmin ratkaisu rosis.
En voi aikuisten oikeasti usko, että joku väittää että tapauksessasi ei tulisi vammoja. Voihan sitä lautakunnan jäsenet käydä kokeilemasa, miltä tuntuu kun rojauttaa kolari.
Ei muuta kuin häntä pystyn ja kohti uusia seikailuja.

-torvelo-
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

ViestiKirjoittaja mariela » 13 Loka 2011, 07:33

Niinpä niin... ihme kun löytyy niitä "muita sairauksia" tässä kohtaa. Perustelut noissa päätöksissä oli ehkä kahden rivin mittaiset (3 sivun sairauskertomuksen jälkeen) ja ihan sama mikä olisi ollut heidän mielestä se hylkäysperuste, yhtä hyvin olis voinut lukea että "haista p**ka""..

Tällä erää en oo viemässä asiaa pidemmälle, koska siihen ei oo resursseja ja tällä erää olen (vielä) työkykyinen ja työnantajallani (vielä) ymmärrystä vammaani kohtaan... kauheasti muuta ei sit oikein voikaan tehdä, kun työ verottaa voimat. Noh, lääkärikäynnit, tutkimukset, kuntoutus, työpoissaolot ja lääkkeet tulee tästä lähin meneen siis omaan piikkiin.. Harmin paikka, että tuli lähdettyä sinä talvisena päivänä työreissulle, että vastaantuleva nuori tyttö sokaistui lumipöllyssä ja kimposi edellä ajavan rekan pyörästä mun auton nokkaan. Toivottavasti ei tosiaan arvovaltaisilla lautakunnan jäsenillä käy yhtä p**ka nakki!
mariela
Innokas niskoittelija
Innokas niskoittelija
 
Viestit: 63
Liittynyt: 11 Marras 2010, 15:05

ViestiKirjoittaja anzqu » 13 Loka 2011, 09:33

mariela kirjoitti:Harmin paikka, että tuli lähdettyä sinä talvisena päivänä työreissulle, että vastaantuleva nuori tyttö sokaistui lumipöllyssä ja kimposi edellä ajavan rekan pyörästä mun auton nokkaan. Toivottavasti ei tosiaan arvovaltaisilla lautakunnan jäsenillä käy yhtä p**ka nakki!

Vaikka kävisikin, niin hehän hakeutuvat heti omakustanteisesti parhaalle mahdolliselle lääkärille ja teettävät kaikki toimenpiteet mitä vaan rahalla saa. Ja varmasti arvon herra/rouva lautakunnanjäsenen vakuutusturvakin on hivenen korotettu meihin tavallisiin pulliaisiin nähden...
anzqu
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1221
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 17:43

ViestiKirjoittaja torvelo » 13 Loka 2011, 18:44

Moi

tommoonen ennakkopäätös osui tajuntaan.
Olisiko tästä ennakkopäätöksestä apua teille, joiden vaivojen syy on liikenneonnettomuus.
http://www.hippokampus.net/keskustelupa ... =121156#c4

Mun asiat onkin sitten eri juttu.

-torvelo-
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

ViestiKirjoittaja Ippe » 14 Loka 2011, 09:35

Torvelo, ei ole näköjään mitään eroa, onko työtapaturma vai liikennevahinko. Sama "häirikkö" häärää kummissakin tapauksissa.
Ippe
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 155
Liittynyt: 07 Loka 2010, 11:32

ViestiKirjoittaja torvelo » 14 Loka 2011, 09:48

Joo, ja niin. Oikeassa Ippe olet.
Olin pohtinut asiaa rosiksen kannalta, mutta hatara pää johtikin toiseen suuntaan.
Nyt taas mieli hetkeksi kirkastui.
Onneksi tätä kautta saa uusia ajatuksia.

-torvelo-
torvelo
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 522
Liittynyt: 23 Loka 2010, 17:49
Paikkakunta: keskinen Suomi

Edellinen

Paluu Käyttäjäesittely

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron