Pandoran lipas

Palstan käyttäjät voivat kertoa tarinansa

ViestiKirjoittaja Pandora » 12 Marras 2009, 19:59

Minun henkimaailmani on taas paljon julmempi.

Nimittäin, jostain kumman syystä kuukauden sisällä kaikki alkoholijuomat maistuvat aivan kamalalta, kirpeältä ja etikkaiselta enkä yksinkertaisesti saa niitä juotua vaikka haluaisin, mitä tosin nyt en lääkkeiden takia halua. Musta tee tekee ihan saman efektin, aivan kuin myrkkyä joisi ja kaikkein julminta on se, että myös suklaa tai karkki maistuvat nykyään suussa aivan omituisilta ja hyvin pahoilta. Kahvia tai tupakkaa en onneksi käytä, en uskaltaisi edes ajatella, miltä ne maistuisivat.

Että repikää tästä huumoria, kaikki muu mutta vielä suklaa, maailma on julma paikka.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 12 Marras 2009, 21:19

Aika paha! Mulla maistui aluksi kaikki valmisruuat tupakansavulta. Niin maksalaatikko kuin pitsat... ;) ;) Kummallinen on hermostomme! Koitahan kärvistellä, toi suklaa on kyllä erityisen paha. ;) ;) ;)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 12 Marras 2009, 21:41

DirtyDeeds kirjoitti:Surkuhupaisaa. :evil: :shock: :evil: Kuulostaa vahvasti siltä, että kun tietotaito loppuu, aletaan taas kirjoittaa höpöhöpöä lausuntoihin. Jotain kun täytyy kuitenkin asiasta "osata" sanoa...

Pandora kirjoitti:Mutta jos jotakin huumoria tarvitaan, niin minun nauruhermoni eivät tosin tästä pitäneet vaikka se kovin alkoikin hihityttämään:

Dissosioaation yksi muoto on possessiotranssi, jolla tarkoitetaan tilaa, jossa vieras, tavallisesti henkimaailman voima ottaa transsitilassa henkilön valtaansa.

Ihan tähän en ole onneksi vielä yltänyt, mutta eikös tuo harjoitus tee metsurin. Tässähän olisi ihan tulevaisuuden duuniksi asti, eikös nuo tienaa ihan hyvin?


Mulla on muuten kanssa välillä ollut just tota, että "henkimaailman voima ottaa mut transsitilassa" valtaansa. Silloin mä tavallisesti löydän itseni kaupan kassalta iltaolusia ostamasta... :twisted: :P :twisted: Nyt alkaa muuten taas tuntua siltä, että jokin voima alkaa ottaa mua taas hallintaansa ja vetää vastustamattomasti kohti K-kauppaa...


Joo, ja mun henkimaailman olento vie mut yleensä liian pitkälle kävelylenkeille, vaikken oikeasti pystyisi! Samoin se pakottaa mut roikkuu netissä tunteja, vaikka hartsut on muutenki kipeet. ;) Mutta totta virkot Pandora, eihän tolle voi kuin hymyillä.ja musta huumori lienee parasta!

Mut ei ny voi olla oikeesti totta, että tässä aletaan puhua kaiken maailman trnasseista ja tosta pirun dissosiaatioista. Ei kyllä sovi Pandora sun oirekuvaan sitten niin yhtään. Tai mistäs minä mitään tiedän, kun en sinun taustaasi tunne. Mut jos tätä ketjua tsiigaa, niin väitän, että on vain lääkäriltä tietotaito loppu kesken, jos heittelee tuollaisia diagnooseja vakavan niskavamman saaneelle potilaalle. Mun vahva kutina on, että hermot niskassa, päässä on venynyt ja saanut shokin omaisen vamman, mutta dissosiaalista en usko kyllä olevan kyse. En sitten niin millään! Vähän tulee sellainen tunne, että ny yritetään viedä taas pässiä narussa, mut kun pässi ei suostu siihen, niin lyödään taas jotain epämääräistä diagnoosia, että asioilla on selitys ja potilas ei voi enää kitistä.

Oon kuitenkin ollut tekemisisssä ko. potilaiden kanssa aiemmassa työssäni, ja he eivät esim. pysty kaltaiseesi monimutkaiseen ja kattavaan itsetutkiskeluun kuin sinä Pandora. Korkeammat henkiset toiminnot (havaitseminen, ajattelu, muisti, kieli, oppiminen) kyllä hetkeksi olla pausella niin niska- kuin päävammankin takia, mutta kokonaisuutena dissikset sun muut ei sovi munkaan mielestä sulle ny ollenkaan. :) :)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Pandora » 12 Marras 2009, 23:36

Se on sitä elämännälkää, itsekin tullut oltua koneella tänään liikaa, aivan kuin ylhäällä muutoinkin. Mutta kun on ollut hyvä päivä ja muutama taulukko pitäisi tehdä.

Voi tuota äly-kultaa vai vielä monimutkaiseen ja kattavaan ajatteluun, kunpa pystyisikin samaan kuin ennen onnettomuutta. Mutta ei logiikka pelaa, niin ei pelaa. Siis ihan tosissaan rautalangasta monen asian vääntää, teen virheitä, korjaan ja saatan tehdä saman virheen uudelleen. Aivojen ajattelu kyky ja etenkin avaruudellinen ajatus on heikentynyt huomattavasti. En kykene samaan logiikkaan kuin ennen.

Sen näki tuota tilkkutäkkiäkin tehdessä. Kun piti ottaa palasen oikea asento, sijainti ja vielä yhdistämissuunta huomioon ja tehdä sama peilikuvana, mutta eri yhdistämissuunnalla niin virheiden määrä oli järkyttävä. Minä purkasin, tein, purkasin tein. Mutta valmista tuli, kymmenkertaisella ajalla aikaisempaan.

Sama nyt kun teen taulukkoa, jossa toistuu tietyt tehtävät kahdeksan kertaa ja pitäisi neljä ihmistä sijoittaa 20 tehtävään siten, että peräkkäisiä tehtäviä ei tule ja vielä nuo neljä ihmistä saisi tasapuolisesti tehtäviä. Kun ei vain pelitä, niin ei pelitä. Turha ajatella, että kyllä sitä ennen.

Ennen oli ennen nyt on nyt ja jos aivoni eivät kykene tuohon ajatteluun karmaisee ajatellakin miten varsinaisen työnteon laita on. Kykenenkö ohjelmoimaan ja suunnittelemaan enää lainkaan, nämä hommat on siihen nähden lasten leikkiä.

No saa nähdä kuinka meikän käy, vaadin psykiatriset tutkimukset, jos papereitani ei korjata. Tutkikoot ei minua haittaa, aikaa siinä vain kuluu ja tärkeimmät asiat jää odottamaan. Kuntoutus pitkittyy, mutta onneksi on olemassa muita keinoja parantaa itseään.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 13 Marras 2009, 00:06

Kyllä se hiljalleen palautuu tosi hyvin, kun on nuori vielä. Mutta kauan siinä menee. Mä olin kans iha kauhuissani, et jääkö mun kuuppa siihen kuntoon, että kengännauhojen solmiminenki kesti 5 minuuttia, mut ei se jäänyt. Itse oon koko ajan kans harjoittanut päätä pikkuisen erilaisin tehtävin, mutta askelittain.

Kyllä se päänsärky sit muistuttaa, jos meinaa mennä överiksi! Ja viimeistään koko kehon jäykistyminen. Inhottavaa, mutta edelleen tulee hedaria toisinaan liian kovasta ajattelusta, mut se on tyypillistä niska/päävammoissa. Mutta parantuu varmaan paljonkin teikäläisen toimintakyky, kun vain muistaa, ettei kuormita aivojakaan liikaa kerralla. Itsehän en sitä oikein vieläkään osaa, mut jokainen päivä on opettelua. :) Näillä mennään!

Ja totta vie vaadit kaikki mahdolliset tutkimukset. :) Myös poissulkevat.
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Pandora » 14 Marras 2009, 05:47

Magneettikuvaus ja sen jälkeiset neljä tuntia helvetissä on ohi. Enää on jäljellä pelko tulevasta.

Jo kuvauksen alkuvaiheessa aloin saamaan kouristuksia, mutta kykenin olemaan paikoillani vaikka se oli äärimmäisen vaikeaa. Koko kehoni jäykistyi sen seurauksesta. En tiedä miksi en soittanut kelloa ja keskeyttänyt koko juttua, ehkä ajattelin, että tämä on kuitenkin pakko tehdä, ehkä ylpeyteni esti myöntämästä, että en kestä ja päätin kestää kivuista huolimatta, kunnes vajosin. Tunsin kuinka elimistöni rentoutui ja ajatukset lakkasivat, yritin pysyä rauhallisena, mutta se tila johon jouduin, jossa tajuntani taisteli. Sellaista vain ei voi olla olemassa. Sellaista tilaa ei ole ihmismielen tarkoitus kokea.

Minun onneni oli, että kuvauksessa tuli tauko ja kykenin palata tajuihini edes jollakin tasolla. Yritin liikuttaa jäseniäni jännittämällä niitä, mutta en saanut käsiini, jalkoihini tai silmiini minkäänlaista reaktiota, minä vain makasin ja en tiedä. Sellaista ei ihmisen kuuluisi kestää, olin sentään ottanut 1600 mg buranaa. Ihminen kestää kyllä kipua, minä hyvinkin, mutta en tälläistä.

Niinhän siinä sitten kävi, että kun kuvaus loppui ja hoitajat pyysivät nousemaan en kyennyt siihen, he nostivat minut istumaan ja tukivat minua, pystyin hieman käsilläni liikkumaan ja kannattelemaan itseäni, mutta jalkani olivat kouristuneet samaan asentoon kuin maatessa. Neljän hoitajan avustuksella minut siirrettiin siirrettävälle hoitopöydälle ja makasin siinä jonkun aikaa. Tein luultavasti todella suuren virheen, että nousin heti kun vain olin mahdollista, olisin säästynyt paljolta, jos olisin jäänyt lepäämään. Mutta halusin vain kotiin, en muuta.

Kaksi hoitajaa talutti minut pukuhuoneeseen, jonne mieheni pyydettiin auttamaan minua. Hän joutui pukemaan minut, jalkani ja käteni liikkuivat jonkun verran, mutta liikeratani, kordinaationi oli täysin hukassa, kykenin sentään seisomaan nojaamalla seinään. Minulle tuotiin pyörätuoli, koska jalkani eivät jaksaneet kannatella, sain ne liikkumaan, mutta en kyennyt nostamaan niitä juurikaan.

Matka sairaalasta kotiin oli yhtä tuskaa. Mieheni joutui siirtämään jalkojani käsin, kun poistuin autosta, portaissa hän nosti jalkani, koska en saanut niitä ylös. En vain kyennyt, kivut olivat omalukunsa, mutta syy oli yksinkertaisesti se, että en kyennyt antamaan käskyä, jota elimistöni olisi totellut.

Sängyssä maatessa sain kaksi uutta kohtausta. Ilmeisesti jalkani olivat jo niin väsyneet, että kouristukset eivät juurikaan niissä tuntuneet, mutta se kipu käsissäni, selkärangassani, päässäni. Minä vain yksinkertaisesti en osaa kuvailla niitä. Menetin jälleen tajunnan, kun "heräsin"voin vain maata. Käteni, hartiani ja pääni liikkuivat vain hieman, mutta en kyennyt kääntymään. Vasenta jalkaani poltti ja särki, mutta en voinut tehdä sille mitään. Olin täysin avuton. En voinut kuin itkeä.

Puolen tunnin päästä kouristuksesta alkoivat kivuliaat jälkikouristukset. Sitä kipua ei voi enää mitata yhdestä kymmeneen asteikolla. En ole koskaan en edes synnytyksessä kokenut mitään vastaavaa, minä vain huusin, kiitän vieläkin tällä hetkellä sitä, että kukaan ei ollut kotona. Koska huutoni ei ollut ihmisen korville kestettävää. Se oli jotakin, jota aivan heti en tule unohtamaan.

Hävetäkseni joudun tunnustamaan ja sen tiedon kanssa elämään, että vain ja ainoastaan ajatus lasten pohjattomasta surusta ja kykenemättömyyteni liikkua estivät minut yrittämästä tappaa itseni lääkkeillä. Siinä vaiheessa en vain enää välittänyt muusta kuin siitä, että pääsisin kivusta eroon. Olin neljä tuntia kärsinyt, minulla ei ollut voimia enää ja siltikään elimistöni ei suonut minulle rauhaa.

Ja kun viimein kouristukset lakkasivat ja kykenin muuttamaan asentoani minä vain makasin, tuijotin eteeni ja olin niin tyhjä, niin hajalla, pirstaleina kuin ihminen voi olla. Miten sellaisesta voi nousta, mikä auttaisi minut jatkamaan taisteluani terveyteni puolesta, puolustamaan lääkäreille, että minä todella tarvitsisin apua, enkä vain kuvittele olevani sairas.

Soitin puhelun ihmiselle, joka on ollut korvaamaton apu minulle näinä päivinä. Hän sai minut rauhoittumaan ja jaksamaan eteenpäin. Perheeni tuli kotiin ja lapseni välitön ilo ja rakkaus sai minut tälläkin kertaa nousemaan ja sivuuttamaan kokemani.

Silti, kaikesta huolimatta minun on myönnettävä, että pelkään, aivan uudella tavalla. Sen pelon syvyyttä ei voi määritellä. Mutta jollakin tavalla minun on saatava pelkoni hallintaan, minun on kyettävä kokoamaan mieleni tämänkin jälkeen. Kohdattava se tosi asia, että on mahdollista kokea sama uudelleen, on mahdollista, että kohtaukset tästäkin vielä pahenevat. En tiedä miten sen teen, ehkä rakkaus lapsiani kohtaan, äidin suojeluvaisto riittää.

Anteeksi, että kirjoitan tämän viestin, toivon, että se ei tuo liikaa huolta tai närkästystä tai pelkoa. Siitäkin huolimatta minun oli pakko tehdä se. Jotta sieluni saisi edes hetken rauhan.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja fedja » 14 Marras 2009, 18:37

Ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä viestiäsi.

Oli kyllä raju reaktio sulla tuohon kuvaukseen, mutta sitä taisit pelätä jo etukäteenkin. Ei varmasti tarvisi olla ihan niin sinnikäs, että yrittää vaan kestää jonkun tilanteen, vaikka oikeasti ei kestä. Se hälytysnapin painaminen olisi ollut ihan ok. Mutta jos sitä jatkossa uskaltaa olla vähemmän sinnikäs.

Voimia sinne taas toipumiseen.

Et sinä dissosioi. Ei tuo dissosiatiivinen reaktio ole tuollainen, että provosoituu niskan käsittelystä ja sähköisistä signaaleista. Tampereen neurologian osaston arviot voi jättää omaan arvoonsa. Minä uskon, että vielä pääset paikkaan, jossa tilanteesi osataan arvioida. Täällä Oulussa fyssarillani oli aivovamman saanut mies, joka reagoi kanssa yhtä voimakkaasti kuin sinä. Sitä ei otettu tosissaan ollenkaan, mutta lopulta hän pääsi Hesaan johonkin erityistutkimuksiin, jossa vamma todettiin.

Voimia!
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 14 Marras 2009, 19:00

fedja kirjoitti:Ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä viestiäsi.


Samaa sanon minäkin, älä suotta anteeksi pyytele. Päinvastoin. Uskon edelleen, että kaikki tekstit tässä ketjussa auttavat sekä sinua että muita kohtalotovereita eteenpäin oman oireiston kanssa.

fedja kirjoitti:Oli kyllä raju reaktio sulla tuohon kuvaukseen, mutta sitä taisit pelätä jo etukäteenkin. Ei varmasti tarvisi olla ihan niin sinnikäs, että yrittää vaan kestää jonkun tilanteen, vaikka oikeasti ei kestä. Se hälytysnapin painaminen olisi ollut ihan ok. Mutta jos sitä jatkossa uskaltaa olla vähemmän sinnikäs. Voimia sinne taas toipumiseen.


Siinä vaiheessa, kun sinnikkyys ja pinnan venyttämine aiheuttaa noin pahan olon, on mielestäni ihan ok lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa leikkimästä sankaria. Jossei kestä, niin ei kestä ja ei kannata kyllä uhmata loppuakin terveyttä vain siksi, että pitäisi kestää ja sietää, mukamas. Tulevaisuudessa sitten osaa antaa taas pikkuisen enemmän armoa itselleen. :)

fedja kirjoitti:Et sinä dissosioi. Ei tuo dissosiatiivinen reaktio ole tuollainen, että provosoituu niskan käsittelystä ja sähköisistä signaaleista. Tampereen neurologian osaston arviot voi jättää omaan arvoonsa. Minä uskon, että vielä pääset paikkaan, jossa tilanteesi osataan arvioida. Täällä Oulussa fyssarillani oli aivovamman saanut mies, joka reagoi kanssa yhtä voimakkaasti kuin sinä. Sitä ei otettu tosissaan ollenkaan, mutta lopulta hän pääsi Hesaan johonkin erityistutkimuksiin, jossa vamma todettiin.


Juurikin näin, kuten Fedja sanoi. Kun syy-seuraus -yhteys on suht selkeä, ongelmat tulee melko varmasti fysiikan puolelta. Sitä en tiedä, kumpi sitten vaikeampi myöntää, se että olisi aivovamma vai mielenterveysongelma, mutta ainakin ensimmäisestä voi toipua todella hyvin, jos vain jälkimmäinen osa pysyy kondiksessa. Minustakaan ei kannata tuijottaa Tampereen neurojen lausuntoon, koska olet "erityispotilas", eivätkä he osaa sanoa tästä erityisryhmästä juuta eikä jaata. :( :(

fedja kirjoitti:Voimia!


Myös täältä toivottelen voimia ja kestämistä! Vakaasti uskon, että kun saat diagnoosin ja siihen sopivan kuntoutuksen alkuun, vointisi kohenee merkittävästi. Älähän rehki itseäsi todella karseaan jamaan vieraiden kanssa. :)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja CH » 14 Marras 2009, 22:07

Sulle on tapahtunut ihan käsittämättömän hurjia juttuja, ei voi muuta sanoa... :shock: Voimia, Pandora! Tilanne helpottuu vielä.
CH
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 280
Liittynyt: 06 Helmi 2009, 20:11

ViestiKirjoittaja Pandora » 15 Marras 2009, 00:48

Kiitoksia, mielipiteenne merkitsevät todella paljon.

Heräsin tänä yönä neljältä ja jotenkin tuntui, että jos en tee pelolleni jotakin jään sen vangiksi hamaan loppuun asti. Joskus vain sitä kokee niin vaikeita asioita, että silloin vain on keksittävä jotakin, joka vie ajatukset muualle, antaa elämälleen positiivista ja virkistää mieltä. Näyttää itselleen, että pelko ei lannista.

Pitkään mietin ja lopulta päätin mh-kuvauttaa oman koirani enkä antaa miehen kokea sitä riemua, kuten olin alunperin suunnitellut. Ja olen tyytyväinen, että sen tein.

Eihän se helppoa ollut, olin melkoisen doupattu, mutta kuvaus meni aivan uskomattoman hyvin, se oli ehkä yksi elämäni onnellisimpia hetkiä ja olen todella tyytyväinen, että uskalsin kokea sen. Rasittihan tuo päivä melko lailla, mutta makoilin välillä ja kerran jopa nukahdin kodan penkeille. Mutta minä onnistuin, nyt kehossani tuntuu vain terve rasituksen tunne!

Eilisen kokemuksen jälkeen en voi todellakaan uskoa, että psyykkeeni olisi näin sairas, että tekisin tämän itselleni, en vain kykene. Mutta miten parannan itseni, mikä minulla on. Joskus on sellainen tunne, että saanko siihen koskaan vastausta.

Vielä huomenna on toinen kuvauspäivä, menen paikalle, mutta lähden keskenkaiken, jos siltä tuntuu. Sitten alkaa lepo ja toipuminen. Sen jälkeen ei ole enää mitään syytä miksi minun pitäisi rasittaa itseäni väärällä tavalla. Vaikka ehkä on hullua rasittaa kohtauksen jälkeen itseään näin niin yritän parhaani kuunnella kehoani ja minä luulen, että tällä hetkellä teen tämän lähinnä oman mielenterveyteni takia. Minun on saatava nyt tehdä omat valintani ja kokea jotakin onnistumisen tunnetta. Olen kaksi vuotta järjestänyt ja kouluttanut itseäni tätä viikonloppua varten, olen totta vie sen ansainnut!
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 15 Marras 2009, 02:12

Pandora kirjoitti:Kiitoksia, mielipiteenne merkitsevät todella paljon.


Hyvä, että on apua! Sitä toivommekin eniten! Vaikkei mitään konkreettista voi tehdä, niin ainakin voi ehkä hieman helpottaa jotain taakka kertomalla oman näkemyksensä asiaan. Siitä en sit tiedä, onko se oikea vai väärä, vaiko neutraali, mut näkemys kuitenkin. :)

Pandora kirjoitti:Eilisen kokemuksen jälkeen en voi todellakaan uskoa, että psyykkeeni olisi näin sairas, että tekisin tämän itselleni, en vain kykene. Mutta miten parannan itseni, mikä minulla on. Joskus on sellainen tunne, että saanko siihen koskaan vastausta.


Uskon kyllä, että saat vastauksen, mutta siihen asti sinuna en pistäisi psyykkeen piikkiin mitään. Ja vielä sekään, ettei löytyisi mitään fyysistä, EI siis mitään, ei tarkoita, että psyykessä oli jotain vikaa. Kuten todettu ennenkin, eihän ne mikrotason hermovammat välttämättä näy yhtään missään. :( Mutta eiköhän esim. neuropsykologiset testit sitten joskus tuo jotain selvyyttä!

Pandora kirjoitti:Vielä huomenna on toinen kuvauspäivä, menen paikalle, mutta lähden keskenkaiken, jos siltä tuntuu. Sitten alkaa lepo ja toipuminen. Sen jälkeen ei ole enää mitään syytä miksi minun pitäisi rasittaa itseäni väärällä tavalla. Vaikka ehkä on hullua rasittaa kohtauksen jälkeen itseään näin niin yritän parhaani kuunnella kehoani ja minä luulen, että tällä hetkellä teen tämän lähinnä oman mielenterveyteni takia. Minun on saatava nyt tehdä omat valintani ja kokea jotakin onnistumisen tunnetta. Olen kaksi vuotta järjestänyt ja kouluttanut itseäni tätä viikonloppua varten, olen totta vie sen ansainnut!


Olen samaa mieltä, että tuo kannatti/kannattaa tehdä!:) Tärkeää on, että nuppi pysyy kasassa ja tämä ilmeisesti oli yksi erittäin olennainen etappi kyseisellä polulla. Tsemppiä huomiseen! Voimia! :) :)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja lumiukko » 15 Marras 2009, 13:10

Lähetän voimia sinulle Pandora. Toivotaan että saat selvyyden tilanteeseesi. Mulle tuli itselle tosi huono olo kun luin sun kokemuksesta.

Voimia voimia...
Ota neuvoja kaikilta, mutta päätä itse.
lumiukko
Vakkariniskoittelija
Vakkariniskoittelija
 
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Maalis 2009, 16:37
Paikkakunta: Taikamaa

ViestiKirjoittaja Pandora » 15 Marras 2009, 14:13

Kaikki on hyvin nyt.

Perjantaiyö tuli melko lailla valvottua ihan jo pelon takia, jotenkin tuntui, että siitä tulisi päästä keinolla millä hyvänsä. No mitä tekee jääräpäinen retku.

Päättää lauantai aamuna lähteä koiransa kanssa mh-luonnekuvaukseen.

Ja täytyy sanoa, että se päätös oli varmaankin elämäni paras päätös. Melko vahvasti doupattuna sain elämäni yhden parhaimmista kokemuksista, pääsin eroon tästä vammasta ja kaikesta 45 minuutiksi. En tiedä miten sen tein, mutta oikeasti sinä hetkenä en edes havainnut olevani sairas. Sekä minulla, että koirallani oli mielettömän hauskaa. Yhteinen onnistunut kuvaus täytti tarkoituksensa, pääsin pelon yli ja tasapainoon ja nyt on varsin hyvä ja luottavainen olla.

Ja sitä paitsi koiraani kehuttiin todella paljon ja paras oli luonnetestituomarin ja sm-tasolla kisaavan kommentti, joka sanoi, että sinulla on tuossa sellainen koira, että menestymisen raja tulee siinä vaiheessa vastaan, kun ohjaajan taidot loppuu. Siinä jälleen kerran yksi hyvä syy parantua monien muiden joukossa.

Olihan tuo rankka kokemus, nukuin välillä kodan penkillä ja ennen kuvausta rukoilin, että kroppa kestäisi ja riski kannatti ottaa. Minulla oli todella kiva päivä. Elimistö rasittui, mutta hermosto ei ärtynyt liikaa ja tiedän, että vaikka nyt olen melkoisen kipeä tästä on helppo nousta. Mutta siitä pelosta, jota koin, en tiedä tuntui vain, että se oli paljon suurempi uhka.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla tänäänkin paikan päällä sihteerinä, mutta sen verran väsynyt olo on, että delegoin hommat toisaalle. Nyt on aika parantua, enää ei ole yhtäkään vapaaehtoistehtävää, työtä tai projektia jota tarvitsisi tehdä. Keskityn vain ja ainoastaan itseeni ja elimistöni kuntoon saattamiseen. Ja se, että voin tehdä sen hyvillä mielin ja omasta päätöksestäni eikä pakosta tuntuu aivan mielettömältä.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 15 Marras 2009, 15:26

Pandora kirjoitti:Ja täytyy sanoa, että se päätös oli varmaankin elämäni paras päätös. Melko vahvasti doupattuna sain elämäni yhden parhaimmista kokemuksista, pääsin eroon tästä vammasta ja kaikesta 45 minuutiksi. En tiedä miten sen tein, mutta oikeasti sinä hetkenä en edes havainnut olevani sairas. Sekä minulla, että koirallani oli mielettömän hauskaa. Yhteinen onnistunut kuvaus täytti tarkoituksensa, pääsin pelon yli ja tasapainoon ja nyt on varsin hyvä ja luottavainen olla.

... ---...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla tänäänkin paikan päällä s.ihteerinä, mutta sen verran väsynyt olo on, että delegoin hommat toisaalle. Nyt on aika parantua, enää ei ole yhtäkään vapaaehtoistehtävää, työtä tai projektia jota tarvitsisi tehdä. Keskityn vain ja ainoastaan itseeni ja elimistöni kuntoon saattamiseen. Ja se, että voin tehdä sen hyvillä mielin ja omasta päätöksestäni eikä pakosta tuntuu aivan mielettömältä.


Pandora, kuulostaa siltä, että nyt voit keskittyä paranemiseen levollisin mielin! Hienoa! :) :) :) Hyvä, että hoidit kuvaukset ja nyt on hyvät fiilarit taatusti. :)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Pandora » 16 Marras 2009, 20:35

Tapiolasta tuli kirje, jossa todettiin, että heillä ei ole mitään perusteluja muuttaa aikaisempaa kantaansa ja maksaa minulle korvauksia hoidoista.

Jotenkin ei jaksanut edes yllättää tai harmittaa. En aio lähteä taistelemaan asiasta, se ei ole sen arvoista. Heillä on heidän näkökulmansa ja moinen veisi vain liikaa energiaa.

Nyt sitä keskittyy parantumiseen ja siinä on sarkaa vaikka olen hieman optimistinen, josko sittenkin joskus sitä pääsisi tästä kaikesta eroon. Mutta tie on pitkä eikä siinä taida olla oikopolkujakaan.

Mutta mitä muuta tässä olisi kuin aikaa. Tietty sitä harmittaa, että kaikki maallinen taakka on miehen harteilla, kuljetukset, rahanteko, kaupassa käynnit, siivoamiset jne. No autan minkä voin ja onhan noista lapsistakin apua.

Olen siinä ihanteellisessa tilanteessa, että minulla on mahdollisuus parantaa itseni rauhassa, joten ehkä sitä nyt vain sitten käyttää tuon ajan hyödyksi ja toivottavasti hermosto jossain vaiheessa kestää hoitoja, jotenkin en vain tuon viimeisen kohtauksen jälkeen ole valmis enää ottamaan riskejä.

Koti on hyvä paikka, mitä sitä suotta sieltä pois lähtee. Onneksi elimistö on tällä hetkellä yllättävänkin hyvässä kunnossa.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

EdellinenSeuraava

Paluu Käyttäjäesittely

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa