Pandoran lipas

Palstan käyttäjät voivat kertoa tarinansa

Pandoran lipas

ViestiKirjoittaja Pandora » 11 Heinä 2009, 17:55

Johdanto:
Tähän ketjuun aion kertoa minun tarinani siitä, kun oma henkilökohtainen lippaani aukesi ja toi minulle vitsauksen, joksi niskavammaani aion kutsua. Alkuperäistä tarinaa kunnioittaen pyrin kunnioittamaan myös lippaaseen jäänyttä toivoa ja yrittää säilyttää sen teksteissäni. Ketjun pääsääntöinen tarkoitus kuitenkin on dokumentoida niskavammani oireita ja kehitystä, mutta myös toisaalta kirjoittaa mielestäni pois sen tuomia kipeitäkin tuntemuksia.

Tämä viesti jatkaa sen verran toisen ketjun teksteistä edes kertoakseen sen, että vaikka vielä toivoa ei ole löytynyt niin itseironiani aion säilyttää ja aina on olemassa suunnitelma B. Tällä kertaa se otettiin käyttöön siinä vaiheessa, kun kauppaan piti mennä.

Sain sentään sen verran aikaiseksi, että sain päälleni sellaiset vaatteet, joilla kauppaankin pystyy mennä, hiukset osittain harjattua ja kiinni sekä suunniteltua kauppalistan. Sitten alkoi kädet täristä, huimata ja jalat eivät kantaneet edes siedettävään tapaan. Kun kaulasta alkoi kiristää ja vanne puristaa päätä totesin sory, tässä lista, minä jään kotiin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Mitä tästä opimme, jos kauppaan haluaa mennä kannattaa tehdä valmistelevat työt tunteja aikaisemmin ja levätä sen jälkeen, jotta ei rasita itseään liikaa yhdellä kerralla.

Se kuuluisa käyrä on kieltämättä aika korkealla, jos ihminen ei ole koko päivänä muuta tehnyt kuin makanut, ollut netissä makuuasennossa kaksi tuntia, meditoinut ja nukkunut niin eikö sitä voisi ihan oikeasti jaksaa mennä kauppaan. Niin olinhan ylhäällä aamulla tunnin, päivällä puoli tuntia. Ei sitä liikoja voi pyytää. Totuus on, että ei voi pyytää määrää enempää, jos haluaa illalla pystyä olemaan ilman suurempia kipuja ja nukkua yönsä ilman heräilyjä.

Ei mikään paras päivä, mutta ehkä huomenna on parempi.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja Pandora » 11 Heinä 2009, 23:44

Taustatietoja:
25.3 olin treeneissä ja istuin maastossa, kun 40 kg koira hypätessään osui rintakehällään minua vasemmalle puolelle ohimoa. Se ei varsinaisesti sattunut, mutta ensimmäinen ajatus oli: nyt taisi käydä hullusti. Sanonta kuin puulla päähän lyöty olisi osuva vertaus. Taisin saada jonkinasteisen aivotärähdyksen osumasta. Istuin vähän aikaa maassa ja kun nousin minua huimasi ja oli kuvottava olo. Yläselkä ei juurikaan liikkunut eikä pää kääntynyt. Puhe alkoi hieman sammaltaa.

Kävelin hiljakseen autolle, tosin pari kertaa tuli nojailtua puunrunkoihin ja istuttua alas vaikka matka oli vaivaset sata metriä. Olin kuulemma melkoisen valkoinen. Mietin pitkään lähtisinkö ajamaan autolla kotiin, olisin kai lähtenytkin, mutta treenikaverit sai puhuttua ympäri. Tosin selkä oli jo niin jäykkä, ettei ajaminen olisi onnistunutkaan. Mies tuli hakemaan ja totesi, että kotiin et tule vaan suoraan terveyskeskukseen.

Terveyskeskuksessa ne kysyivät haluanko särkylääkettä, mietin pitkään, mutta kun olo oli muutoinkin hieman hutera en uskaltanut ottaa eikä minuun vieläkään sattunut mikään. Odotin tunnin aulassa, jossain vaiheessa istuminen alkoi tuntumaan selässä, mutta jotenkin en jaksanut vaivata ja pyytää lääkettä tai petipaikkaa vaan odotin rauhallisena. Kipu ja kouristus alkoi yläselästä. Sitä vaan ei loppuviimein kyennytkään liikkumaan ja hengittäminen oli todella vaikeaa. Jalat ja sormet sentään liikkuivat, mutta etenkin kädet olivat aivan kylmät ja puuduksissa. Ne tuntuivat aivan vierailta. Sitten tuli itku, kai se oli jo hätäännystä. Sain kuiskattua jollekin potilaalle, että hae hoitaja ja kun hoitajat tuli he taluttivat minut viereiseen huoneeseen, joku teki tutkimuksen ja kun se oli ohi he laittoivat minut sänkyyn makaamaan. En juuri kyennyt liikkumaan. Sain pari kipupiikkiä ja minua seurattiin pari tuntia. Kun kohtaus helpotti lähdin kotiin.

Sen verran vahvat lääkkeet ne antoi, että yöstä en juuri muista mitään. Seuraavana päivänä tilasin taksin ja lähdin uudelleen lääkäriin. Selkä oli täysin jäykkä eikä pää kääntynyt lainkaan. Kipua ei juuri missään ollut ja kädetkin tuntuivat normaalilta, mutta raskailta. Tosin olin heikossa kunnossa, aivan kuin korkeassa kuumeessa. Kävely oli todella hidasta ja jouduin pitämään taukoja, ei vain ollut voimia. Terveyskeskuksessa ne kuvasivat niskani ja kun niissä ei löytynyt mitään ihmeellistä sain tulehduskipulääkkeitä ja sirdaludia. Hoito-ohjeena oli, että annat niskat olla ihan rauhassa nyt, ei hierontaa tai venyttelyjä. Muuten palaat normaaliin rytmiin, lepoa tai niskatukea ei suositella se vaan pitkittää parantumista. Kolmen viikon päästä kuminauhajumppaa. Vamma vie parikin kuukautta parantua, mutta jos tuosta pahenee tai aika ei paranna niin sitten uudelleen lääkäriin. Tencion Neck oli hänen diagnoosinsa.

Ensimmäiset kolme viikkoa meni sumussa ja lähes tulkoon maatessa. Varsinaisesti kipuja ei ollut, mutta yläselkä meni totaalisen lukkoon ja se sitten aiheutti sen, että ylhäällä ollessa yksinkertaisesti alkoi huimaamaan ja heikottamaan. Pää oli omituisen raskas, niskat eivät vaan jaksaneet kannatella sitä ja jonkinlainen jännitys kiersi helposti koko kaulan ympäri. Käsillä ei juuri mitään voinut kantaa, voimia niissä ei ollut ja jos yritti liikaa niin päätä, niskaa ja selkää alkoi särkemään todella paljon ja vointi tuli vieläkin huonommaksi.

Pikkuhiljaa sitä silti parani ja elimistö tottui omituisiin oireisiin. Sitä oppi tietämään rajat, mitä sai tehdä ja mitä ei ja niitä sitten vältti automaattisesti. Enkä minä edes osannut ajatella, että olisi pahemmin käynyt. Töissä, kotona ja treeneissä jatkoi normaalisti, tosin hyvin rajoittuneesti. Kyllä sen tiesi, että kunnossa ei ollut. Mutta kun niskat ei kestäneet esimerkiksi sitä, että koira vetäisi hihnassa lenkit siirrettiin metsään ja koira opetettiin kulkemaan treeneissä namien avulla vieressä. Samoin oppi nopeasti imuroimaan vain huoneen kerrallaan ja sitten jos sattui niskoihin tai heikotti nopeasti makaamaan ja tarvittaessa lääkkeitä napaan. Kyllä se aina helpotti levolla, ennemmin tai myöhemmin. Monesti sitä vain makasi ja odotti, että kipu lähti ja jos ei lähtenyt niin loppuviimein siihen odottamiseen nukahti.

Kesäkuun alussa sitä alkoi tajuamaan viimein, että kaikki ei taida olla ihan kohdallaan. Niskat ja selkä liikkuivat jo melko hyvin, mutta vanteenomainen päänsärky oli lisääntynyt. Samoin en sietänyt vetoa. Autossa ei voinut olla tuuletin päällä, ulkona tarvitsin helteelläkin kunnon paidan, aurinkoa ja lämpöä en sietänyt lainkaan, se teki heikottavan ja kuvottavan olon. Kädet olivat alkaneet täristä useammin ja käsien motoriikka oli heikentynyt. En enää saanut neulaa silmään kunnolla tai ommeltua käsin suoraan. Käsien nostaminen ylös teki kipeää, venyttelyä ei voinut kuvitellakaan ja jos yritti venyttää niin oikeaan lapaluuhun hieman vihlaisi ja niskassa nousi paineen tuntu, se tarkoitti, että kiireesti sänkyyn, muuten menisi seiniä pitkin ja sattuisi ja lujaa, samoin selkä menisi jumiin. Heikotuksen oloja tuli muutoinkin ihan yllättävissä tilanteissa, samoin kuristavaa tunnetta kurkussa. Silmiä en saanut enää tarkennetuksi entiseen tapaan, ihan kuin näkökyky olisi huonontunut. Painavia tavaroita ei vain voinut nostella.

Periaatteessa olin terve, mutta toimintarajoittunut. Kävin sillä lääkärillä, joka minut otti onnettomuusiltana vastaan ja hän totesi oireiden olevan retkahdusvamman tyylisiä ja suositteli menemään fysiatrille. Mietin tosi pitkään onko siihen "varaa" vai paranisivatkohan vaivat sittenkin itsestään, vaikka minulla oli tapaturmavakuutus ja olin tehnyt vahinkoilmoituksen en jotenkin laskenut olotilaani niin vakavaksi, että viitsisin ottaa riskin ja maksaa 80 euron laskun itse, jos vakuutusyhtiö ei sitä hyväksyisikään. Ikävien yhteensattumien jälkeen (minut ohjattiin väärälle lääkärille ensin) kävin vasta 29.6 fysiatrilla. Kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen.

Fysiatrilla tehtiin minulle perustutkimus ja oikeastaan siinä ei minusta edes ilmennyt mitään omituista. Hän totesi, että selkeä retkahdusvamma, mutta haluaisi magneettikuvata niskani, koska oireeni olivat niin "omituiset", sanoi, että on mahdollisuus, että niskassani on jokin välilevyn pullistuma. Tutkimuksen jälkeen kun nousin totesin heti, että nyt on varsin outo olo. Ei sattunut varsinaisesti, mutta huimasi ja kävely oli melkoisen huteraa. Samoin alkoi kuvottaa. Se oli kuulemma normaalia ja menisi ohi, kun sanoin siitä, mutta kun lähdin vastaanotolta ja maksoin laskun, kädet alkoivat täristä ja niskaan nousi vanha tuttu paine. Mietin jäisinkö vastaanotolle istumaan, mutta ajatuksena se tuntui varsin typerältä niin menin kahville.

Kahvilassa päätä alkoi särkemään ja samainen vanne tuntui kaulalla. Istuin aikani ja ajattelin, että no kai se kävely auttaa. Tarkoitus oli mennä vakuutusyhtiöön, mutta en viitsinyt mennä sinne, kun olo oli niin heikko enkä uskaltanut lähteä ajamaan autoa. Kiersin pari liikettä ja huimaus paheni vain ja en saanut enää kunnolla henkeä, samoin jaloissa alkoi tuntumaan oudolta, vasen jalka alkoi kramppaamaan, tajusin, että nyt on sellainen olo, että en jaksa kauaa olla ylhäällä vaan tarvitsen paikan, johon pääsen lepäämään ja saan pään tuettua.

Mietin pitkään menisinkö autolle, mutta vastaanotto oli lähempänä ja ajattelin, että ehkä he voisivat siellä auttaa minua ja saisin levätä siellä, kunnes olo paranisi. Kävelymatka ei ollut kovinkaan pitkä, mutta jouduin melkoisesti nojailemaan seiniin ja olin jo varma, että en pääse sinne asti. Jostain jälleen itku tuli ja olin varmaan näky kun menin vastaanotolle. Ensin he olivat sitä mieltä, että ei heillä mitään tilaa ole ja yrittivät ohjata minut läheiseen sairaalaan. Sanoin, että en pysty menemään sinne vaan minun on päästävä makuulle ja heti. He ohjasivat minut viereiseen hoitohuoneeseen ja pääsin hoitopöydälle.

Aluksi ajattelin, että kyllä se siitä, olo alkoi ollakin jo parempi. Tosin sydän löi vielä melkoisesti, päätä ja niskoja särki, jalat olivat lyijyä ja hengitys ei kulkenut hyvin. He kävivät välillä katsomassa minua, puhuin ihan ok ja muistan, kun ajattelin nousevani jo, mutta jotenkin en jaksanut. Ajattelin levätä ja kun päätä ja niskoja särki niin hieroin niitä painelemalla, miten nyt yleensäkin olen hieronut. Painoin molempien käsien sormilla niskaani, se helpotti painetta, kunnes tajusin, että lihakset jäykistyvät. Kun lihakset jäykistyvät automaattisesti yritin itse rentoutua enemmän, kunnes tajusin että en kykene liikkumaan. En omasta mielestäni panikoinut vaan ajattelin, että odotan rauhassa, kyllä joku tulee.

Ketään ei tullut ja mietin, että onpa tosi noloa joutua huutamaan apua. Hengitys oli kuitenkin jo sen verran vaikeaa, että en voinut odottaa ja kun yritin muodostaa sanan hoitaja en vain kyennyt. Se oli hyvin omituinen tunne. En kyennyt edes mielessäni muodostamaan sanaa. Tiesin sanan jollakin tasolla, mutta en saanut siitä ajatuksiini saati sitten, että huuleni tai kurkkuni olisivat toimineet. Ajattelin no, apua on helpompi sana, mutta sekään ei toiminut. Sain sentään kurkkuäänellä jotakin äu-pohjaista. Aluksi hyvin hiljaisena, mutta pikkuhiljaa sellaisena, että se kuului muuallekin.

Pari hoitajaa tuli paikalle, heillä kesti jokusen verran aikaa tajuta mikä oli tilanne, sain jollakin tavalla ilmaistua, että ottaisivat käteni alas, ne kun painoivat jo kouristuksen omaisesti todella kipeästi niskaa. Ajatteleminen oli työlästä, yritin kommunikoida silmilläni ja äänteillä. He toivat minulle paperipussin ja yritin hengitellä sen kautta. Olin täysin kosketusherkkä, pieni painaminenkin ahdisti ja sattui. Siinä vaiheessa huoneeseen tuli samainen fysiatri, joka minut oli tutkinut. Minulla oli kuulemma tavallinen paniikkikohtaus, minä vain makasin kauttaaltaan aivan jäykistyneenä, puhumattomana ja liikkumattomana. Välillä kädet tärisivät ja jaloissa tuntui sisäisiä kouristuksia. Tunnin kai siinä meni, kun pikku hiljaa sain varpaat ja kädet hieman liikkumaan ja puhekyvyn takaisin.

Omasta mielestäni en juurikaan panikoinut, mutta yritä siinä nyt sanoa mitään. Hengitys kylläkin oli todella tiheää, kun en saanut happea.

Hengitys rauhoittui ja aloin rentoutua, kunnes tajusin, että nyt raukaisee enemmänkin, sanoin nyt väsyttää, hoitaja ehti sanoa älä nyt nukahda kun totesin, että en voi sille mitään. En muista koskaan tunteneeni oloa niin rennoksi, vajosin aluksi täysin mustaan tajuttomuuteen. Nukahdin. Heräsin siitä ja ajatukseni kyllä toimi, kuulin hoitajan puheen, mutta en välittänyt siitä. Mielessäni oli täysin pimeää, aivan kuin olisin ollut painottomassa tilassa, pystyin hiljakseen ajatella ja aloin tajuamaan, mitä oli tapahtunut. Havainnoin hoitajan puhuvan minulle, mutta en vain kyennyt reagoimaan millään tavalla. Silmäluomeni pysyivät kiinni ja kun he aukasivat ne ne menivät takaisin kiinni. Ajoittain tajunnantaso nousi sen verran, että sain pidettyä silmäluomet itse auki, mutta tuijotin vain eteeni. Parhaillaan pystyin hetken "vastaamaan" kysymyksiin aukaisemalla ja sulkemalla silmät, jota kukaan ei tietenkään edes tajunnut. Minun hieno neronleimaus! Mutta se väsytti ja vajosin uudestaan pimeyteen.

Häijyintä oli kuunnella hoitohenkilökunnan puheita, eivät kai tajunneet, että tajutonkin voi kuulla ja muistaa mitä puhutaan. Ne loukkasivat ja teki kyllä mieli sanoa muutama vastalause, mutta vaikka kuulin ja ymmärsin kaikki muu yhteys vain oli poikki. Aistit toimivat kyllä hyvin, valitettavasti. On vaikea kuvailla, miltä tuntuu, kun täysin rento jalka tai käsi tiputetaan suoriltaan ylhäältä alas. Se oli erikoista, mutta kipeää teki se, kun nipisti kunnolla käsivarren sisäpuolelta, jalkapohjista painettiin kynän tapaisella kuvioita voimaa käyttäen tai sormella painettiin nenän ja silmän välistä. Kipu tuntui, mutta siihen ei vain reagoinut, teki mieli huutaa lopeta, mutta sitä vain tyynenä koki mitä koki ja ihmetteli eikö edes iho reagoi itsestään. Kuulemma pupillini olivat aivan suuret eivätkä reagoineet valoon, aiemman kohtauksen aikana ne olivat olleet kuulemma aivan pienet.

Yritti ne ravistellakin minua, mutta joku keskeytti, kun tajusivat minulla olevan niskavamma. Sen jälkeen joku löi poskelle ja kovaa. Useamman kerran. Ikävintä oli, että kukaan ei tajunnut tukea päätäni lyöntien ajan, joten vaikka se tuntui poskessa todella kipeältä luulen, että tärähdykset tekivät aika hallaa niskoille. Siinä vaiheessa refleksinomaisesti teki mieli hymyillä, ihmisen mieli on omituinen.

Loppuviimein he lopettivat ja odottivat vain papereiden valmistumista, jotta minut voitaisiin siirtää ambulanssiin. Ilmeisesti lyönnit saivat aikaan sen, että aluksi alkoi silmissä räpsimään todella paljon, sen jälkeen sain ne auki ja hyvin pian sain puhekykyni. Taisin sitten antaa tullakin, heidän hämmennys oli ilmeisen melkoinen kun vastasin joka ikiseen kysymykseen suorana putkena. Siinä meni se arvio, että on huumeiden vaikutuksen alaisena. Jalat ja kädet alkoivat hieman liikkua, mutta hatarasti. Minä hölmö annoin luvan laittaa kaularankatuen ja siinä samalla ne laittoivat selkärankatuenkin. Kivikovia alustoja, jotka pakottivat minut makaamaan selällään samassa asennossa täysin liikkumattomana. Asennossa, jossa en juurikaan ole kyennyt olemaan niskavamman saatuani kolmeen kuukauteen.

Tajusin sen olevan hyvin nopeasti virheratkaisu ja pahentavan niskojen tilaa. Lihakset olivat kuin tulessa ja asento oli äärimmäisen epämiellyttävä ja kivulias. Niitä tukia pidinkin tunnin ajan, vaikka olin antanut luvan niiden laittoon niiden pois ottoon tarvittiin lääkärin lupa. Hienoa, onneksi ensiavussa oli eräällä hoitajalla sen verran tilannetajua, että hän löysensi siteitä, jolloin pystyin tekemään edes pientä liikettä. Lääkäri tutki minut ja määräsi ensimmäisenä tukien poisoton, se oli kuulemma aivan uskomatonta ylireagointia, onnettomuudestanihan oli kolme kuukautta.

Kykenin jo liikkumaan normaalisti, mutta liikkeeni oli hyvin hataria ja heikkoja, kun kävin vessassa heiluin ja huojuin melkoisesti. Sairaalassa minusta otettiin verikokeita, sydänfilmi ja tietokonetomografia varjoainekuvauksella, mutta kun niistä ei ilmennyt mitään niin pääsin kotiin. Odotusaika oli melkoista tuskaa. Olin mennyt lääkäriin puoli kaksi päivällä ja kymmeneltä illalla pääsin kotiin. Itse kohtaus oli kestänyt kaikenkaikkiaan noin 3-4 tuntia, sama aika, mitä kivuista toipuminen on kotonakin kestänyt, nyt vaan hieman eri kaliperia... Virallisesti päivän saldo oli niskan retkahdusvamma ja hyperventilaatio.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

Huh, huh

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 12 Heinä 2009, 01:49

Nyt vasta sain käsityksen siitä, missä jamassa olet ollut. Olipas rankkaa luettavaa! Aikamoista! Ja voi herran jestas, tuo poskille läpsiminen ja kaikki. Eikö kukaan ajatellut niskaa...

Tsemppiä kuntoutukseen. Uskon, että seuraavassa paikassa suhtaudutaan aivan toisella tavalla. :) Ja hyvä sinunkin niskastasi tulee ajan kanssa. öitä, jos on ,uitakin yökukkujaisia. Itte oon pörännyt koko päivän netissä mut nyt tulee uni.
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

kohtauksen jälkeiset päivät

ViestiKirjoittaja Pandora » 12 Heinä 2009, 11:58

Kiitoksia kommenteista tahdonvoimaa, enhän minäkään tajunnut tuota poskille läpsimisen reagointia kuin vasta kirjoittaessa. Onneksi eivät aloittaneet sitä ravistelua. Tässä kooste kohtauksen jälkeisistä päivistä, nopeasti nuo näköjään unohtaa. Täydentelen päiviä, kunhan nyt saan rungon edes.

30.6
1. päivä kohtauksen jälkeen
Aamulla oli kuin katujyrän alle olisi jäänyt, päätä ei oikein jaksanut kannatella, mutta minkäs teet pankkiin oli aika varattu. Jalat kantoivat yllättävän hyvin ja hyvin sitä sai itsensä skarpatuksi. Pankin jälkeen menimme kauppaan, siinä vaiheessa jo piti käydä kahvilla, kun heikotutti, mutta varsinaisesti kipuja ei ollut. Jalat olivat vain oudot ja jotenkin hengitys ei riittänyt. Iltapäivä meni levätessä, ylhäällä ei vain jaksanut olla. Peruutin treenit "varmuuden vuoksi".

1.7
2. päivä
Olo alkoi olla jo parempi, mutta päätin sallia itselleni kunnon laiskottelupäivän. Olin edelleen väsynyt, hengitys oli vaikeaa, jalat olivat omituiset ja niskan seutu oli oudon raskas.

2.7
3. päivä
Edelleen toipilas ja olo oli jokusen verran heikko vaikka kipuja ei ollut. Mietin aamulla pitkään lähtisinkö hakemaan poikani kanssa kania, joka tietäisi 3 tunnin ajomatkaa, mutta kun reissua oli odotettu jo kuukausia niin lähdimme matkaan. Pysähdyimme puolessa välissä ja pää painoi melkoisesti, hain paperipussin ja kävin vessassa hengittelemässä. Hyvin reissu kuitenkin meni. Kun pääsin kotiin pakkasin kiireesti kamat ja lähdin koiran treeneihin. Olin tosi uupunut ja mietin onko tässä mitään järkeä, mutta treeneihin oli tulossa hyvä kouluttaja... Oli ikävä huomata, että en juurikaan jaksanut metsässä kävellä ja odotteluajat meni istumiseksi. Taisi sitä väsymyksestä hermotkin mennä, kun päätä alkoi särkeä. Oman koiran perässä kyllä jaksoi juosta. Illalla vain kaaduin sänkyyn.

3.7
4. päivä
Takaisinmaksun aika. Vointi on lähes yhtä huono, kuin itse vamman jälkeen. Niska, pää ja selkä ovat kipeät. Jalkaa saa raahata perässään ja kävellä seiniä pitkin. Taysin paperit tulivat ja pakkohan sitä oli Tapiolaan ajaa. Kävin matkan varrella hakemassa kaverilta niskalämmittimen. Ei vain jaksa olla ylhäällä. 4 mg Sirdaludia auttaa nukkumaan, mutta särkylääkkeet ja pienempi annos päivällä ei auta lainkaan. Puhe sammaltaa hieman, jos on liian rasittunut, samoin sanojen löytäminen on vaikeaa, aivan kuin kävisi "hitaalla". Silmät ei siedä valoja.

4.7
5. päivä
Olo vain pahenee, heräilin yöllä ja otin . Enää ei tarvitse ajatellakaan autolla ajamista tai ylhäällä oloa. Selinmakuulla tyynyllä nojattuna onneksi pystyy olla, mutta asentoa pitää vaihtaa usein. Särkylääkkeet on yhtä tyhjän kanssa. Silmät ovat rasittuneet ja hengitys edelleen pinnallista. Pussiin hengittäminen ei auta. Jaloissa on kokoajan ongelmia. Ne vain eivät yksinkertaisesti kanna vaan raahaan toista jalkaa mukanani kuin vanha akka ja kuljen seiniä pitkin. Uutena oireena on korva ja leukakipu, ihankuin olisin purrut yöllä leukoja yhteen todella voimakkaasti. Mies hieman hieroi jalkojen lihaksia illalla ja kokeili varovasti muutoinkin selän lihakset. Kivikovia kohtia on siellä täällä. Hierominen ei vaan tehnyt hyvää.

5.7
6. päivä
Hieman parempi yö, heräilin pari kertaa, mutta sain unta ilman lääkettä tai valvomista. Pakko oli pitää lepopäivä, jälleen kerran. Jalat vain ei kanna kunnolla ja en jaksa olla ylhäällä. Puoli tuntia jaksan olla ylhäällä ja sen jälkeen alkaa takaraivoa kivistää, päätä särkeä ja huimata. Oireet pahenee, jos yritän olla väkisin ylhäällä. Vaikka lapset ovat ihania kuinka rasittavaa elämä ympärillä voi tuntuakaan silloin, kun pää halkeaa. Illalla leivoimme yhdessä, voinnin kannalta väärä valinta, mutta lapsille se oli tärkeää ja minullekin. Pelkkä istuminenkin teki kipeää ja vaikka laps teki pääasiallisen työn rasittihan tuo liikaa. Mieliala alkaa olla aika matala, kun mitään ei voi tehdä ja mitään ei voi kantaa, kakkuvuokakin oli liian painava.

6.7
7. päivä
Aamu oli jälleen vaikea vaikka jaksoin hieman enemmän olla ylhäällä taas. Haimme niskatuen terveyskeskuksesta, mies sai ajaa, itse en autonrattiin uskalla koskea, autossa istuminen oli yhtä tuskaa, mutta tuki auttoi hieman. Lapset on menossa leirille, oli pakko pistää heidät pakkaamaan itse, istuin sohvalla niin, että pään sain tuettua ja lapset näyttivät tavara kerrallaan mitä ottivat leirille mukaan. Tuntui nöyryyttävältä sanoa, ei tuo hae mieluummin se sininen. Mutta laukut tuli pakattua. Illalla vain lepäsin, oli hiljaista ja voimat olivat melkoisen loppu. Kävely on melkoista huojuntaa, toinen jalka ei oikein toimi kunnolla. Hartialämmitin auttaa hieman yläselkää, vaikka sitä jomottaakin koko ajan ja päätä särkee lähes tauotta. Lääkkeet eivät auta lainkaan. Illalla iski stressireaktio eli kutiseva nokkosihottuma käsiin, päänahan kutina ja vatsa meni täysin sekaisin ja kouristeli. Kai sitä oli liian kauan ylhäällä.

7.7
8. päivä
Niskatuki auttaa näköjään, jaksan olla ihan erilailla ylhäällä. Tosin tunnin parin välein joudun menemään lepäämään, mutta nyt ei tarvitse olla niin paljon kyljellään. Illat ovat vaikeimpia, silloin tuntuu jo päivän rasitus. Kyllä sitä koetellaan, sain puhelun ja minut pyydettiin työhaastatteluun. Paikka, jota halusin todella paljon. Uskallanko hakea, kun olen tässä kunnossa. Vakuutuspaperit ja lääkärinlausuntosotkut pitäisi selvittää, en vain jaksaisi. Lepoahan tämäkin päivä oli.

8.7
9. päivä
Aamulla kun nousin sängystä, niskat rutisivat joka liikkeestä, ylösnouseminen ei sattunutkaan ja pahin päänsärky vaikuttaisi olevan pois. Rasittaessa ja ylhäällä ollessa on vain painetta ja yläselkä itseasiassa liikkuukin jonkin verran. Hyvä se ei ole, mutta lupaava.

9.7
10. päivä
Työhaastattelu, kummasti sitä ihminen skarppaa tarpeen tullen. Jännittää miten pystyn kävelemään normaalisti ja kuinka kädet tärisee. Takana on muutamien ihmisten antama moraalinen skarppaaminen, olo on kuin rikollisella, kun menee sairaana työnhakuun. Aamupäivän valmistauduin ja mies lähti heittämään paikanpäälle. En uskaltanut lähteä ajamaan itse. Pystyin unohtamaan oloni hyvin ja kävimme jopa kaupassa. Illalla alkoi tuntua painetta niskoissa ja jaloissa. Olo oli melkoisen huono ja rasittunut.

10.7
11. päivä
Jälleen takaisinmaksun päivä. Tähän olin varautunut, mutta ei siihen siltikään kykene. Aamulla vielä oli suht ok, rasittunut, mutta no oireet vain palasivat kunnolla. Päivä meni levätessä, kun ei yksinkertaisesti jaksanut nousta. Illalla keräsin sisuni ja raahauduin metsään, seinät alkoivat ahdistaa niin paljon. Kävelin pienin askelin ja istuuduin kallionkupeelle. Se teki mielelle hyvää, mutta rasitti aikalailla. Mikään asento ei sitten ollutkaan enää kotona hyvä ja joka paikkaa kolotti ja särki. Tinnitys sai ihan uuden ulottuvuuden, korviavihlovaa! Tänään ilmoitin treeniporukalle, että ei meistä treenaamaan ole vielä aikoihin. Se teki kipeää.

11.7
12. päivä
Aamulla en jaksanut herätä lainkaan. Yö oli vaikea, heräilin ja jotenkin vain oikeaa asentoa ei tuntunut löytyvän. Nousin kuitenkin jo seitsemältä ja hain lehden, keräsin hieman lehtiä kaneille. Kyykyssä olo tai kumartuminen ei tehnyt hyvää. Päästin kanat vapaaksi ja annoin ruokaakin, jälleen kumarruin. Söin ja siinä vaiheessa alkoi heikottaa. Jalat jälleen jäykistyivät ja kävelin seiniä myöten takaisin sänkyyn. Sain kylkiasennossa kirjoitettua nettiin, mutta 11 aikaan totesin, että tämä päivä oli tässä. Peruutin ystäväni kanssa suunnitteleman menoni (viikon kohokohta, jota olin odottanut vain kuukauden verran) ja yritin keskittyä hengittämiseen ja meditointiin. Päätä särki armottomasti kokoajan. Meditointi auttoi jonkin verran, mutta nukahdin. Piti käydä kaupassakin, siihen en kyennyt, ylösnoustessa huimasi liikaa ja jalat eivät kantaneet. Siivota hieman jaksoin, mutta edes käsissä ei taas pysy mikään. Illalla hieman helpotti, kai kun nukkui koko päivän. Uusinta on pari päivää ollut ääniyliherkkyys, joka vain lisääntyy. Tänään se oli huipussaan, enää ei voi kirjoittaa edes paperille pahimpina hetkinä. Kynän ääni on liikaa. Samoin näyttö alkaa tehdä huonoa silmille, valo, kirkkaus. Mutta makaaminenkaan ei tee hyvää.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

Huimauksesta

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 12 Heinä 2009, 18:44

Kun sä sanot kävellees seiniä myöten sänkyyn, niin onko sullaista heittävää huimausta vai tuntuuko susta enemmän sellaiselta epävarmalta, niinkuin oisit 2 promillen humassa. Kunhan mielenkiinnosta kyselen, että meneeköhän nää huimaustyypitkin jotenkin "loogisesti" ja että hermosto kävis läpi suht samalla tavalla eri huimauksen muodot, kun se palautuu... Aurinkoa sunnuntaihin meni se sit sängyn pohjalla tai pystyssä! Itte aloin metsästään valtavankokoista sääskeä, joka tunkeutui mun kämppään. Nyt sit maataan vaan hetki, että palautuu kurkottelusta... Enkä hitto vie saanut ees sitä tapettua. Mä vaan pelkään noita ihan hulluna. :(
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Pandora » 12 Heinä 2009, 21:35

Jännä kun kysyit. Se on juuri tuota 2.promillen humalaa, kun ei oikein luota omaan tasapainoonsa ja voimavaroihinsa jolloin tuntee, että tarvitsee tukea jostakin, kun jalat eivät enää kanna.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

13.päivä

ViestiKirjoittaja Pandora » 12 Heinä 2009, 21:47

12.7
Yö meni hyvin, kunhan ensin alkoi nukuttaa. Ongelma alkaa olla se, että kun ei tee fyysisesti mitään ja nukkuu päivisin ei öisin välttämättä riitä unta. Aamu tuntui niin lupaavalta, jo lähes toimintakykyiseltä, kunhan ei tehnyt mitään. Kokeilin pilliteoriaa, 1/3 lasillista pystyin imemään pillillä rauhakseen, kunnes oli pakko lopettaa, puhaltaminen ei tehnyt niin pahaa, mutta siinä tuli seinä vastaan yht-äkkiä. Kun lopetin harjoituksen päässä tuntui hyvin omituinen kipu hetken aikaa, ehdin jo pelästyä, mutta se meni hyvin nopeasti ohi. Onneksi. Omituiselta tuntui myös se, että kykeni istumaan ihan rauhakseen risti-istunnassa tietokoneen kanssa. Kuinka sitä nauttiikaan hassuista asioista.

Päivän "ikävä" puoli oli se, että oli rippijuhlat. Vaatteiden silitys oli melkoisen tuskaa. Liike ei oikein tehnyt hyvää. Selässä ja niskassa reilu puolen tunnin ajomatka teki tuskaa. Ensimmäistä kertaa lapaluita poltti, mietin että ehkä ne ovat aukeamassa ja se voisi olla jopa hyvä merkki. Ei kuitenkaan mieluinen. Juhlat oli yhtä tuskaa, jouduin menemään lepäämään joksikin aikaa tv-huoneen lepotuoliin. Päänsärky ja selkäsärky oli melkoisia. Erikoinen oire oli se, että auringonpaisteessa silmälihakset räpsyivät todella paljon ja kirkas valo teki kipeää.

Ilta menikin levätessä, yllättäen ainakaan vielä ihan pahoja oireita ei ole ilmennyt, pohkeet tosin on ihan turta ja niitä omituisesti pistelee. Yritin tehdä kiertoja, pohkeet tuntuivat jäykemmiltä kuin aikaisemmin. Laskimovaivoja? Selkä liikkuu ehkä paremmin, mutta vastaavasti se on kipeämpi. Päätä kivistää lähes tauotta eikä yllättäen lääkkeet auta jälleen. Ei mitään parhaimpia päiviä, mutta huonompiakin on nähty. Kun vain tuo juhla ei toisi mitään takapakkeja!
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

Moro!

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 12 Heinä 2009, 22:07

Juu, osasin odottaa, että vastaat 2 promillen humala. ;) Sitä mullakin oli alussa. Sit se hiljalleen lähti muuttumaan erityyppiseksi.

Toivotaan, ettei juhlat rankaise kovin paljon. Voi hitsi kun ois "hienoo" (siis hanuristahan oireet on, tiedän!) saada blogiin kanssa tätä sun tarinaa. Jaksaisitko sää tuuppaa sinne kanssa jotain joskus, jos kutsun sut kirjoittamaan? Jotenki tuntuu, et blogi palvelis päiväkirjamuotoa paremmin ominaisuuksiltaan kuin foorumi. Mitä sanoo Fedja?
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

Nii joo

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 12 Heinä 2009, 22:14

Mun piti vinkkaa sulle Pandora, että kokeile pitää aina kun voit lenkkareita tai muita ilmatyynyllisiä kenkiä. Ne auttaa ainakin mua tosi paljon. :) Pidän niitä *aina* kun liikun ja on tosi hyvät. Ei satu joka askeleella päähän.

Ja taas mää saarnaan, mutta pidäthän jooko kiinni siitä, ettet puhaltele pillillä pulloon tai ime vettä pillillä, mikäli siitä tulee hönö olo. Kaikki, mikä tuntuu pahalta, pitää kylmän rauhallisesti unohtaa. Se voi olla, ettei keho kestä edes moisia "pikkujuttuja" vielä.

Virtuaalinen voima-annos täältä! Ja toivotaan, että ens viikko parempi meillä kaikilla. Toivo on uskomaton asia. :)
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

14.päivä

ViestiKirjoittaja Pandora » 13 Heinä 2009, 11:53

13.päivä
Että sitä osaa nauttia yksinkertaisista asioista. Nimittäin tämän aamun heräämisestä. En tuntenut missään kohtaa kipua tai outoa oloa. Pystyin kääntymäänkin, olemaan selälläkin! Kaksi tuntia sitä tuli nautittuakin erikoista herkkua... Ilmeisesti koirakin aisti olotilani sillä kun oli pasmat sekaisin aamusta asti. Jos nyt uskaltaisi tehdä hieman töitäkin. Viime yön nukuin tekninen aluspaita päällä ja se piti ilmeisen hyvin kylmän niskoilta.

Aamupalalla istuessa se alkoi, lapaluiden välissä yöllä ja ylösnoustessa on ajoittain todella jäytävää kipua. Se tulee ja menee. Päänsärkyyn ja vanteeseen on jo tottunut, se ei häiritse. Jalat on onneksi hyvässä kunnossa!

tahdonvoimaa: eihän kesällä kuulu pitää edes sukkia... no, mulla olikin ostoslistalla uusien lenkkareiden osto, mutta sisälle niitä en tuo. Toinen listalla oleva asia taitaa olla tukevien urheiluliivien osto, mahtaako sellaisia löytyykään, mitkä tukisivat selkää rintojen painolta, mutta eivät painaisi olkaimien osalta olkapäitä. Jo osaa olla ongelmat etenkin kun liivit pitäisi kuitenkin olla edestä suljettavat, jotta saan ne päälle...

Miettikää nyt sitä blogijuttuu, kahteen paikkaan en jaksa kirjoitella, muuten se on ihan sama, mihin suollan oloni - eri asia onkin, halutaanko sitä siellä lukea, tämä kun on minun terapiaani ja keinoni jaksaa...

Mutta nyt ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, aion tehdä töitä, nyt ajatus kulkee sen verran, että pystyy hieman ajattelemaan.

Pillitempusta: Yritin olla varovainen (ilmeisesti en tarpeeksi), imin rauhallisesti pillillä ja lopetin siinä vaiheessa, kun paine kitalaessa alkoi olla epämiellyttävä ja ensimmäinen tunne lieväkin päänsisäisestä paineesta tuli. Puhaltaessa lopetin heti, kun alkoi hengitys tuntua työläältä ja paine lisääntyi. Jälkikäteen arvioidessa temppu vaikuttaa jollakin tavalla päänsisäiseen paineeseen ja tuntuu korvissa ja leukaperissä, mutta myös silmien yläpuolella ohimoissa sekä heitti päälle kuvotuksen. Viimeksi oireet meni aika nopeasti ohi, toivottavasti tälläkin kertaa. Seuraavan kerran vieläkin varovaisemmin.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

Re: 14.päivä

ViestiKirjoittaja fedja » 13 Heinä 2009, 12:58

Pandora kirjoitti:Toinen listalla oleva asia taitaa olla tukevien urheiluliivien osto, mahtaako sellaisia löytyykään, mitkä tukisivat selkää rintojen painolta, mutta eivät painaisi olkaimien osalta olkapäitä. Jo osaa olla ongelmat etenkin kun liivit pitäisi kuitenkin olla edestä suljettavat, jotta saan ne päälle...

Mulla taas ei saa puristaa ollenkaan rintarangan kohdalta. Jouduin lisään ensin muutaman sentin rinnanympärystä liiveihin, etteivät purista ja sittenhän ne ei pysy enää päällä ü. Joten suurimmaksi osaksi en käytä. En tiedä hyviä. Parhaalta tuntuu sellaiset, jossa olkaimet pehmeät ja ei kovin lähellä kaulaa.

Pandora kirjoitti:Miettikää nyt sitä blogijuttuu, kahteen paikkaan en jaksa kirjoitella, muuten se on ihan sama, mihin suollan oloni - eri asia onkin, halutaanko sitä siellä lukea, tämä kun on minun terapiaani ja keinoni jaksaa...

Minä en nyt ihan ymmärtänyt tuota mitä sanoit. Minusta on mukava, jos kirjoitat tänne. Olen perustanut tämän foorumin retkuille vertaistukipaikaksi. Blogi on Tahdonvoiman perustama ja erillinen tästä foorumista. Uskoakseni kirjoituksiasi luetaan molemmissa paikoissa. Minä kirjoitin blogiin jonkun aikaa, mutten enää. Mutta ihan vapaasti voit päättää minne kirjoitat ü.

Pandora kirjoitti:Jälkikäteen arvioidessa temppu vaikuttaa jollakin tavalla päänsisäiseen paineeseen ja tuntuu korvissa ja leukaperissä, mutta myös silmien yläpuolella ohimoissa sekä heitti päälle kuvotuksen. Viimeksi oireet meni aika nopeasti ohi, toivottavasti tälläkin kertaa. Seuraavan kerran vieläkin varovaisemmin.

Just noin se on. Tässä vammassa rasituksen vaikutusta ei välttämättä tunne heti, vaan se tulee viiveellä. Jos jotakin tekee, kannattaa tehdä niin vähän, että kokeilee vain mitä se vaikuttaa. Ei missään nimessä niin kauan, että alkaa tuntua esim. paineessa. Silloin se on jo mennyt yli. Tuo imeminen on tosi raju liike, jos on niin ärtynyt hermosto kuin sulla. Ja vaikuttaa suoraan sun vamma-aluelle. Joten sen kanssa saa olla kyllä tosi varovainen.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja Pandora » 13 Heinä 2009, 14:14

Hyviä uutisia! Tapiola on hyväksynyt magneettikuvauksen!

Siihen on 3 viikkoa, mutta ihmiskunnan historiassa se on mitättömän pieni aika. Keskiviikkona menen ilahduttamaan jälleen terveyskeskuslääkäriäni, pitäisi kirjata oireet, jotka ovat tulleet kohtauksen jälkeen. Kuulostavat kuulemma enemmänkin neurologisia kuin pelkkää retkahdusta, valitettavasti.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

Mahtava homma!

ViestiKirjoittaja tahdonvoimaa » 13 Heinä 2009, 16:05

Pandora kirjoitti:Hyviä uutisia! Tapiola on hyväksynyt magneettikuvauksen!
Siihen on 3 viikkoa, mutta ihmiskunnan historiassa se on mitättömän pieni aika. Keskiviikkona menen ilahduttamaan jälleen terveyskeskuslääkäriäni, pitäisi kirjata oireet, jotka ovat tulleet kohtauksen jälkeen. Kuulostavat kuulemma enemmänkin neurologisia kuin pelkkää retkahdusta, valitettavasti.


Ei muuta magneettiin vaan. Terveystalossa on kuulemma Tampereen paras magneettilaite, ja pisimmät jonot! ;)

Juu, retkahdusvamman hermo-oireet ovat todellakin neurologia oireita, siellä aivojen pohjassa ja selkäydintasolla, kun liikutaan. Mutta tärkeintä, että saat diagnoosin ja pääset hoitoon. :) :) Voimia! Odottavan aika on pitkä..

Kirjoittele toki foorumille, jos tämä sinulle simppeliä. Kyl ne tekstit, aiheet ja muut täältäkin löytyy, vaikkei blogi olekaan. Se on varma, että lukijakuntaa ja kiinnostuneita löytyy aina. Mä linkitän tämän ketjun myös blogiin, niin sitä lukevat löytävät sun ketjun täältä. Blogissa on suht vilkas trafiikki, niin se on hyvä, että info liikkuu puolin ja toisin. Tosiaan yhdessä tätä palstaa ollaan oltu aktivoimassa ja yhdessä blogiakin pyöritetty, että molemmista teksti tavoittanee kohderyhmän.
Herkistyneellä hermostolla ja niskan retkahdusvammalla höystettynä jokainen päivä on yhtä juhlaa ja ihmettelyä! Ihmettelen sitä täällä nykyään: http://onnipotkas.wordpress.com
tahdonvoimaa
Erittäin kiivas niskoittelija
Erittäin kiivas niskoittelija
 
Viestit: 1398
Liittynyt: 15 Elo 2008, 18:58
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja fedja » 13 Heinä 2009, 16:56

Hyvä juttu, että pääset kuviin.

Joo. Mää perustin tän foorumin. Olin ensin yksin foorumilla kesästä syksyyn 2008 ilman kavereita ü. Luulin jo, ettei tänne kukaan tule. Ihmekkös, kun ei tainnut näkyä hakukoneissa. Tahdonvoimaa löysi tämän sitten sykyllä jostakin. DD tuli mukaan samoihin aikoihin. Ollaan kolmestaan oltu pystyttämässä foorumia. En olisi yksin saanut tätä aktivoitua. Olin tuolloin aika huonossa kunnossa ja välillä keväälläkin väsähdin. Hyvä, kun meitä rekanneita on foorumilla nyt enemmänkin kuin minä yksin napottamassa.

Asiasta aivan eriin Pandora. Mitä sieltä Pandoran lippaasta pitäisi löytyä? En muista enää.
Master of Kiristys and Jumitus
fedja
Foorumin ylläpitäjä
Foorumin ylläpitäjä
 
Viestit: 1735
Liittynyt: 28 Kesä 2008, 17:18

ViestiKirjoittaja Pandora » 13 Heinä 2009, 23:02

toivo, se jäi lippaaseen ja kun lippaan aukaisee uudelleen se parantaa kaikki maailman sairaudet.

en kirjoita pitkään, olo on, no se on. jokainen kerta kun kuvittelen, että tämän alemmaksi ei voi mennä niin aina se on mahdollista.

nimittäin kirjoitan tätä kyljellään täysin pimeässä huoneessa aurinkolasit päässä toinen silmä huivilla peitettynä.

Sillä ei satu silmiin! eilinen aurinko rasitti liikaa ja jun tänään olen kulkenut sisällä aurinkolasit päässä verhoilla peitetyssä huoneessa kipua ei ole ollut ohimoilla. Tosin kirjoittaessa tai lukiessa täytyy toinen silmä peittää, jolloin silmät ei yritä tehdä liikaa töitä. pillitemput jää huomiselta. on tullut painetta kitalakeen. samoin lihakset alkaa lukkiutuu, tulee kipupiikkejä makaamisesta, harva asento on enää hyvä, mutta istuminen painaa rankaa ja jalat ei kanna. kunpa painoton tila olisi mahdollista.

Mutta koira sai jälkensä ja minä sain byrokratian selvitettyä! palataan blogijuttuun myöhemmin. tylsyys alkaa vaivata ja pahasti.
Pandora
Kiivas niskoittelija
Kiivas niskoittelija
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01 Heinä 2009, 23:21

Seuraava

Paluu Käyttäjäesittely

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron